Kannattaako psykoterapeutiksi lähteä opiskelemaan 40-vuotiaana vai onko jo liian vanha?

Ei kai dementia ole este psykoterapeuttina toimimiselle.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai dementia ole este psykoterapeuttina toimimiselle.

jep, voi olla jopa etu kun pääsee tuntikausia kuuntelemaan samantyyppistä sisältöä.

No siinä on jotain 20 vuotta aikaa tehdä sitä työtä valmistumisen jälkeen, eli minusta on järkeä. Voi olla jopa 25v. jos jää eläkkeelle vasta 70v. Ja sen jälkeenkin voi mm. kirjoittaa kirjoja aiheesta.

Kannattaa opiskella! Elämänkokemus auttaa opinnoissa ja sitten työelämässä.

se on vain aika kallista tällä hetkellä toi psykoterapeutin koulutus, en ymmärrä miksi sitä pantataan, mt-ongelmaisia pursuaa joka kulmalla vailla hoitoa.

On liian myöhäistä.

Muisti ei ole, ainakaan elämänhistoriallinen muisti, pysyvää vaan kehittyy jatkuvasti. MUisti voi heiketä, jopa kadota nuorenakin vaikean masennuksen tai muu psykiatrisen dg:n vuoksi ja toisaalta sitkeän työn tuloksena torjutut, tuskalliset menneisyyden tapahtumat palautua mieleen. Psykoterapeutin tulisi siis siinä mielessä olla hyvämuistinen oman elämänsä suhteen ymmärtääkseen ensin omia taustojaan ja lähtökohtiaan, edellytyksiään kyseiseen vaativaan työhön, jotta hän voisi kätilöidä toisen muistia ja syntymätätöntä persoonaa. Tietynlaiset olosuhteethan estävät persoonallisuuden kasvua ja kehitystä, mutta toisaalta koskaan ei ole liian myöhäistä surra menetettyä lapsuuttaan. Ja ilman surua eheytymistä ei tapahdu. Terapeutin on oltava siis sinut omien menetystensä kanssa voidakseen auttaa muita kohtaamaan omiaan.

psykologia kiinnostaisi opiskella,mut ei ole varaa tutkintoihin.

Voi jatkaa amk-pohjalta, nykyään aika moni sh/sosionomi jatkaa psykoterapiakoulutukseen (en tosin tiedä, miten moni noista on kevyempää lyhyt/seksuaaliterapeuttigenreä), mutta ehdottamasti olisi suositeltavaa intohimo perehtyä aiheeseen (kirjallisuuteen) laajasti ja toisaalta pohtia omat motiivinsa (kypsyytensä) läpi. Auttamisen halua on vaikka kenellä, mutta onko kykyä auttaa, mitä se edellyttää? MItä syvällisempi itsetuntemus ja realistisempi käsitys omista heikkouksista/vahvuuksista, sen parempi. Siinä mielessä on vain hyä, että ikää ja elämänkokemusta on, sen lisäksi tulisi olla akateemista kyvykkyyttä, siis pystyä ymmärtämään erilaisia käsityksiä mielestä ja psykopatologiasta. Hyvin moni maallikko voi jopa tietämättään olla lohdullinen ja kannustava tavalla, johon yliopistokoulutettu psykoterapeutti ei pysty älyllisyytensä vankina. Toisaalta vankka ammattitaito ei rakennu sekään tuosta noin, hetkessä. Millään alalla.

40-vuotiaalla on vielä liki 30 vuotta työelämää jäljellä. Miten voit kysyä, kannattaako?

Jos tuosta vähentää opiskeluaika, niin silti jää 25 työelämää. Minä olen nyt ollut työelämässä 25 vuotta ja se on helvatan pitkä aika.

On järkeä, jos alkaa kiinnostaa. Tämän päivän nelikymppinen tulee tuskin kaksista eläkettä yhteiskunnalta saamaan. Mielekkäässä työssä pysyy leivän syrjässä pitkään ja pystyy siten turvaamaan itselleen taloudellisesti huolettoman vanhuuden.

Oikein hyvä ikä. On hyvä, että tajuaa elämästä jotakin jo. Elämänkokemuksesta on paljon hyötyä.

Koulutus on kallis, kannattaa odottaa, kunnes siitä tehdään maksuton kuten muista yliopistotutkinnoista. Se tulee tapahtumaan lähivuosina. Psykoterapautin parhaat vuodet ovat vasta 50+ iässä. Olen itse jäänyt alalta jo eläkkeelle, mutta teen silti välillä töitä, jos kauniisti pyydetään.