Onko täällä ihmisiä kenellekään ei yhtään ystävää ja asia on ok?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ghoustannut kaikki kaverit, koska niistä oli enemmän haittaa kuin hyötyä.

Sama. Saa kutsua kusipääksi.

Mulla myös kusipää-olo välillä, vaikka tiedän että suojelin vain itseäni. Ihan hävettää millainen ihmissuhdesaldoni on. Varmaan joku oma vamma miksi juuri tuollaisia. Eli nyt päätin että olen joko yksin tai sitten ihme tapahtuu, ja onnistun rakentamaan/tapaamaan jonkun tosi hienon, aidon ihmisen, jota arvostan täysillä. Tietetysti näitä tyyppejä on vaikka ja miten. En vain ole erinäisistä syistä kohdannut heitä. Varmaan oma elämänlaatuni nousisi, jos yksikin tälläinen astelisi elämääni. Semmoinen, joka ei esimerkiksi puhuisi peetä selkäni takana tai koettaisi lahjoa minua mukaan johonkin omaan projektiinsa.

Kyllä, perhe riittää minulle pääsääntöisesti. Joskus kun kaipaan randomia keskustelua, keskustelen täällä. Keskustelun taso on täällä vain usein surkeaa. Tai sitten chattailen anonyymina. Anonyymina minulla on pari luottohenkilöä, joiden kanssa voi aidosti keskustella. 

Pääsääntöisesti olen sen verran pettynyt ihmisiin, että en jaksa heidän seuraansa.

Minulla ei ole ystäviä eikä edes kavereita tai tuttuja. Välillä aiemmin asia oli ok, mutta tätä nykyä ei vaan tuntuu että näivetyn sekä sekoan tähän, ettei kukaan edes ikinä puhu mulle sitä kaupan kassan moi- xx euroa-näkemiin ja päivänjatkoja-mantraa enempää enkä itsekään voi puhua kenellekään vaan se on just tuo moi ja kiitos tuon pari kertaa viikossa.

Muutaman kerran oikein on säikähtänyt itsekin, kun se "moi" on tullutkin kummana kiekaisuna/rääkäisynä ulos ja nykyisin tulee ns avattua ääni yksikseen puhumalla ennen kuin lähtee kotoa. Tai no, itsekseen tulee puhuttua jo aika useinkin, mutta sitä ei nyt keskusteluksi eikä kovin hedelmälliseksikään voi väittää. Tuntuu vaan urpommalta olokin.

Lisäksi tälle palstalle tulee kirjoiteltua oikeastaan päivittäin.

Joskus aiemmin olin sinut tämän yksinäisyyden kanssa lähinnä siksi, että oletin tämän olevan vain väliaikaista.

Ei ollut.

Nykyisin tulee aivan outo olo ja menee jotenkin ihan ihmeellisille kierroksille pitkäksi aikaa, jos vaikka sattuukin olemaan puheliaampi myyjä kaupan kassalla ja hänen kanssaan vaihtaa oikein muutaman lauseen niiden parin hassun sanan sijaan.

Tuollaisesta juttelusta tulee vähän kuin joku energiaboosti jonka huomaa vasta myöhemmin kun on hyvällä mielellä ja ihan huomaamattaan tehnyt vaikka jonkun rästihomman kotona veks ja olisi paljonkin puhuttavaa, mutta ei ketään kenelle voisi soittaa.

Se onkin sitten sellainen "kylmää vettä niskaan"-moment, ettei paremmasta väliä. Se on kumma kuinka tuollainen voi ollakin kuin märkä rätti päin näköä ihan joka kerta vaikka siinä ei edes ole mitään yllättävää. Kai se hetken ollut hyvä fiilis sen tekee.

Vierailija kirjoitti:

Joskus aiemmin olin sinut tämän yksinäisyyden kanssa lähinnä siksi, että oletin tämän olevan vain väliaikaista.

Ei ollut.

Nykyisin tulee aivan outo olo ja menee jotenkin ihan ihmeellisille kierroksille pitkäksi aikaa, jos vaikka sattuukin olemaan puheliaampi myyjä kaupan kassalla ja hänen kanssaan vaihtaa oikein muutaman lauseen niiden parin hassun sanan sijaan.

Tuollaisesta juttelusta tulee vähän kuin joku energiaboosti jonka huomaa vasta myöhemmin kun on hyvällä mielellä ja ihan huomaamattaan tehnyt vaikka jonkun rästihomman kotona veks ja olisi paljonkin puhuttavaa, mutta ei ketään kenelle voisi soittaa.

Se onkin sitten sellainen "kylmää vettä niskaan"-moment, ettei paremmasta väliä. Se on kumma kuinka tuollainen voi ollakin kuin märkä rätti päin näköä ihan joka kerta vaikka siinä ei edes ole mitään yllättävää. Kai se hetken ollut hyvä fiilis sen tekee.

Tuo on aika karua "älytä" kun ei ole ketään kenen kanssa voisi jakaa sen hyvän fiiliksen vaikka eihän se tietenkään uutta ole, että on yksinäinen.

Normisti sitä vaan on niin täydellisen kivettynyt ja kovettunut eikä mikään oikein tunnu enää miltään niin sitten kun saa tuollaisen hyvän olon hetkeksikin, niin se sosiaalisen elämän ja ystävien puute tuntuu vaan normiakin pahemmalta.

Kyllä. Ei ole oikeastaan mitään ihmissuhteita, paitsi että vanhoja vanhempia käyn parin kuukauden välein katsomassa kahvittelun verran ja äiti joskus soittelee käyntien välillä. Mutta ei kumppania, ei lapsia, ei edes lemmikkejä, ei ystäviä, 100% etätyö, ei ihmisten seurassa harrastettavia harrastuksia, asun maalla itsekseni. olen onnellinen näin, ja itse olen tämän elämäntavan valinnut. 32-vuotiaasta asti täällä suon syrjällä asunut jo, nyt ikää 49. Olen kai vaan erakkoluonne.

Jos ystävä tai kaveri on sellainen takertuja tai jatkuvasti kimpussa, niin en halua. Minun ystävät osaa antaa minun olla rauhassakin. Yhteyttä pidetään, mutta ei jatkuvasti. Ns.hyvänpäivän tuttuja on, joiden kanssa vaihdetaan sana jos toinenkin, en kuitenkaan tiedä heidän nimiään.

Kiltti mies kirjoitti:

Minulla ei ole ystäviä. Ei ole edes vanhempia. Olen täysin yksin tällä planeetalla. Kellään on tuskin huonompaa elämää kuin minulla että viettää tälläistä yksinäisiä elämää.

Lähetän lämpimän ajatuksen sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Ei ole oikeastaan mitään ihmissuhteita, paitsi että vanhoja vanhempia käyn parin kuukauden välein katsomassa kahvittelun verran ja äiti joskus soittelee käyntien välillä. Mutta ei kumppania, ei lapsia, ei edes lemmikkejä, ei ystäviä, 100% etätyö, ei ihmisten seurassa harrastettavia harrastuksia, asun maalla itsekseni. olen onnellinen näin, ja itse olen tämän elämäntavan valinnut. 32-vuotiaasta asti täällä suon syrjällä asunut jo, nyt ikää 49. Olen kai vaan erakkoluonne.

Oletko ainoa lapsi? M/n?

Minä olen myös täysin yksin. Vanhemmatkin kuolleet.

Olen tottunut yksinäisyyteen, mutta joskus siihen tulee rikko, ja sen jälkeen oloni on hyvon sekava ja ahdistunut. Ikään kuin tajuan hetkellisesti, millaista elämäni Voisi olla, jos olisi joku hyvä ystävä tai kumppani.

Tämä on lähes tiedostamatonta, koen vain oloni romahtavan ja tulee olo "olenko sekoamassa?!?".

Nyt viimeksi lähdin pois kotoa, toiseen ympäristöön. Toivun nyy täällä kaupungissa. Yksin toki täälläkin.