Mitä ihmettä tehdä kun kaipaa kaltoinkohtelijaansa? Ikävä ihmistä, joka käytti valtaansa.

Kaipaus menee ohi. Se on valitetettava välivaihe. Noin 3 vuoden kuluttua helpottaa.

Onko erosta kuinka pitkä aika? Onko sinulla ketään, kenelle voit puhua ja joka osaa kuunnella?

Ota yhteyttä. Elämästä kannattaa nauttia eikä kaipailla.

Vierailija kirjoitti:

Onko erosta kuinka pitkä aika? Onko sinulla ketään, kenelle voit puhua ja joka osaa kuunnella?

Jo 8 kuukautta. Tuntuu että nyt vain pahenee. Olen alkanut itkemään ja tuntuu kamalalta.

On ihan hukassa. Haluaisi vain sen kaiken "rakkauden" takaisin ja elää sen uudestaan.

Toivon että hän kertoisi että rakastaa vaikka sellaista ei tule koskaan tapahtumaan enkä aidosti sellaista halua. Olen vain niin rikki että kaikki laastarit tulisi tarpeeseen.

Ystävät jäi samalle tielle ja syystä.

Terapia alkaa joskus.

Nyt vain kestän ja elän eteenpäin..

Ap

Provo

Vierailija kirjoitti:

Kaipaus menee ohi. Se on valitetettava välivaihe. Noin 3 vuoden kuluttua helpottaa.

Hän aloitti heti uuden suhteen. Minä olen se hullu ja mitälie mutta hän elää ja jatkaa.

Itse olen edelleen ihan rikki vaikka välillä luulin olevani ok.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaus menee ohi. Se on valitetettava välivaihe. Noin 3 vuoden kuluttua helpottaa.

Hän aloitti heti uuden suhteen. Minä olen se hullu ja mitälie mutta hän elää ja jatkaa.

Itse olen edelleen ihan rikki vaikka välillä luulin olevani ok.

Ap

Vaikka olet rikki, et ole hullu. Olet normaali, tunteva ihminen, toisin kuin hän. Hän tuskin pääsee koskaan tuntemaan, mitä on rakkaus. Se on täysin käsittämätöntä hänelle. Sinä taas saat vielä kokea sen, ja silloin mietit, miten ihmeessä kaipasit tätä toista.

Isoisä hakkasi ja alisti vaimoa ja lastaan vuosikymmenien ajan. Jossain vaiheessa hän häipyi muutamaksi vuodeksi ja tuli sitten takaisin jatkamaan alistusta. Hänellä oli suhteita muiden naisten kanssa vaikka kuinka paljon. Hänen lapsesta tuli alkoholisti ja hän kuoli suht nuorena. Haluatko tälläisen elämän itsellesi? Miehen joka tekee lapsestaan alkoholistin eikä ikinä edes kadu mitään. Ei tuommoiset alistajamiehet muutu tai parane, ovatko ne muutamat alkuhuuman hyvät hetket niin hienoja että haluat elää vuosikymmeniä alistettuna ja hakattuna?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipaus menee ohi. Se on valitetettava välivaihe. Noin 3 vuoden kuluttua helpottaa.

Hän aloitti heti uuden suhteen. Minä olen se hullu ja mitälie mutta hän elää ja jatkaa.

Itse olen edelleen ihan rikki vaikka välillä luulin olevani ok.

Ap

Vaikka olet rikki, et ole hullu. Olet normaali, tunteva ihminen, toisin kuin hän. Hän tuskin pääsee koskaan tuntemaan, mitä on rakkaus. Se on täysin käsittämätöntä hänelle. Sinä taas saat vielä kokea sen, ja silloin mietit, miten ihmeessä kaipasit tätä toista.

Kiitos

Onneksi en ole ainut. Kuulin, että oli exälleen miltein yhtä hirviö kuin minulle.

Hänessä kaksi persoonaa. Kaipaan sitä lämmintä, läheistä, fiksua ja turvallista keskustelevaa ihmistä.

Toinen oli aivan päinvastainen.

Rakastin niin paljon sitä hyvää puolta hänessä. Mutta valitettavasti se kamaluus oli yhtä helvettiä.

Se söi ihmistä.

Ap

Up

Vastoinkäymisissä on se hyvä puoli, että niiden ansiosta ihmisestä tulee entistä vahvempi.

Ottaa aikansa päästä tilanteen yli, mutta ehdottomasti parasta on se, ettet ole enää suhteessa häneen.

Ota uusia juttuja (harrastuksia, opintoja, kiinnostuksen kohteita) elämään, että saat ajatukset uusille urille ja tapaan uusia ihmisiä. Nyt on aika päästää irti vahingollisesta menneestä ja keskittyä uuteen ja hyvään tulevaan.

Suhtaudu tulevaisuuteen avoimesti ja positiivisesti niin positiivisuus voittaa. Hae keskusteluapua eri instansseista silloin kun tuntuu siltä. Auttavat puhelimet ym joihin helppo soittaa anonyymisti.

Tsemppiä, kaikki tulee kääntymään parhain päin!

Tälle on pari englanninkielistä termiäkin olemassa, nimittäin trauma bond. Sitten future faking.

Ymmärrä, että kaipaat vain sitä alkua, feikkiä ihmistä, joka sai sinut ansaan esittämällä jotakin muuta ja valehtelemalla.

Sinulla on Tukholma-syndrooma. Varmaan auttaisi tutustua ilmiöön ja tarkastella omia tunteita kaikessa rauhassa. Kaikkea hyvää sinulle, aika auttaa kaikenlaiseen ja pääset kyllä yli asiasta.

On inhimillistä kaivata, surra, hirviötäkin, mutta todennäköisesti kohtaat nyt ne aidoimmat tunteesi ja jotka joudut alistuessasi itseesi sulkemaan. Muista, että menetit oman tahtosi ja sinua ei huomioitu. Teit kaikkesi miellyttääksesi hirviötä ja nyt saatat surra myös silloin menettämääsi sinua itseäsi. Hirviösi hämmensi ja sekotti sinut totaalisesti, joten onneksi olet menossa terapiaan.

Riippuen suhteesi pituudesta selviät sen mukaan, millaisnen peukalonjäljen hän sinuun jätti. Uudet suhteet eivät ole hänelle sen parempi. Hän tietää,miten saa ihmiset ihastumaan itseensä, mutta on aivan pihalla miten elää heidän kanssaan.

Minua hävettää, että minä laitoin viestiä exälle. Se jotenkin vahvistaa käsitystä siitä, että minä olen se hullu ja vieläpä häirikkö. Tuntui, että oli pakko avautua miltä minusta tuntuu.

Eihän se johtanut yhtään mihinkään. No poistin numeron. Pakko on lopettaa hakea vastauksia tai lohtua sieltä mistä en sitä saa.

En oikein osaa sanoittaa miten jotenkin avuton olo itsellä on.

Varmaan sekin vaikuttaa että olen yksinäinen ja väsynyt. Töitä vain teen.

Kohta kuitenkin elämä muuttumassa ja lähden ihan uusiin ympäristöihin. Luulen, että se on paras asia nyt tähän väliin. Siellä saatan tutustua uusiin ihmisiin.

Myös tutustun uuteen ympäristöön ja olen lähempänä luontoa. Siinä vaiheessa pyristelen menneestä eroon ja aloitan uuden sivun elämässäni.

Ensi vuonna on se terapia sitten. Varmasti tulee tarpeeseen.

Minulla on taipumusta kaltoinkohtelijoihin. Nykyään jo vastaan takaisin enkä pienennä itseäni.

Huomaan itsessäni kehitystä. En pelkää enää että muut menevät rikki jos minä tunnen, en suostu siihen enää. Tosin rauhallinen ja mukava haluan lähtökohtaisesti olla mutta jos minulle tiuskitaan vastaan takaisin.

Haluan seisoa itseni puolella.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minua hävettää, että minä laitoin viestiä exälle. Se jotenkin vahvistaa käsitystä siitä, että minä olen se hullu ja vieläpä häirikkö. Tuntui, että oli pakko avautua miltä minusta tuntuu.

Eihän se johtanut yhtään mihinkään. No poistin numeron. Pakko on lopettaa hakea vastauksia tai lohtua sieltä mistä en sitä saa.

En oikein osaa sanoittaa miten jotenkin avuton olo itsellä on.

Varmaan sekin vaikuttaa että olen yksinäinen ja väsynyt. Töitä vain teen.

Kohta kuitenkin elämä muuttumassa ja lähden ihan uusiin ympäristöihin. Luulen, että se on paras asia nyt tähän väliin. Siellä saatan tutustua uusiin ihmisiin.

Myös tutustun uuteen ympäristöön ja olen lähempänä luontoa. Siinä vaiheessa pyristelen menneestä eroon ja aloitan uuden sivun elämässäni.

Ensi vuonna on se terapia sitten. Varmasti tulee tarpeeseen.

Minulla on taipumusta kaltoinkohtelijoihin. Nykyään jo vastaan takaisin enkä pienennä itseäni.

Huomaan itsessäni kehitystä. En pelkää enää että muut menevät rikki jos minä tunnen, en suostu siihen enää. Tosin rauhallinen ja mukava haluan lähtökohtaisesti olla mutta jos minulle tiuskitaan vastaan takaisin.

Haluan seisoa itseni puolella.

Ap

Haluaisit olla exän kanssa, jos hän olisi toisenlainen ihminen kuin on. Mutta ei ole. Hyväksy se ja jatka eteenpäin.

Aloituksen perusteella exä yritti kaikin voimin alistaa tai muuttaa sinua, sinä taas vain haaveilit hiljaa toisen muuttamisesta. Suhde ei ollut vastavuoroinen eikä mies halua muuttua.