Valmentamastani seurasta n. 70% on työttömänä ja/tai ilman koulutusta.
Valmensin poikien 18 v urheilujoukkuetta kaksi vuotta. Tunnen miehet erittäin hyvin edelleen ja nyt 8 vuotta myöhemmin kun miehet ovat 26v kantturoissa, n. 70% on ilman koulutusta, työttömänä ja vailla suuntaa elämässä. Vain kaksi 23 pelaajasta on korkeasti koulutettuja. Olen alkanut miettimään, onko se urheiluseura sittenkään hyväksi ihmiselle. Toki on tärkeää että liikutaan ja opitaan sosiaalisia taitoja, mutta olen myös havainnut, ettei pelaajat sittenkään ole kovinkaan sosiaalisa muuta kuin pienessä tuntemassaan porukassa ja vaikka sanotaan että urheilu parantaa paineensietokykyä, olen havainnut että ehkä tämäkin on toisinpäin. Paineita ei opita sietämään, vaan opitaan ottamaan turhia paineita millon mistäkin. Olen joskus lukenut myös samankaltaisia tutkimustuloksia. Ajatuksia?
Kommentit (6)
Hyvää pohdintaa. Epäilen kuitenkin, että kyseessä on sattuma. Meidän poika ei ole ollut kiinnostunut joukkueurheilusta. On harrastanut vuosien varrella yksilölajia, taideharrastusta ja partiota.
Ystäväperheen pojat molemmat joukkueurheilussa. Uskon, että molemmat heistä suuntaavat yliopisto-opintoihin. Heillä on laajahko tuttavapiiri (ja tyttöystävät).
Meidän poika kävi ammattiopinnot ja työllistyi nyt toiselle alalle. Ehkä joskus jatkaa AMK-opintoihin.
Uskon, että perheen tuki ja hyvät opettajat kantavat. Mutta kovin vaikeaa on nuoren työllistyä ja tässä kannustamisessa erityisesti tarvitaan vanhempien tukea.
Todennäköisempää siis on, että alueen koulu ei ole ollut kovinkaan hyvä ja koululle ei ole jäänyt riittävästi aikaa.
Lisäksi valitettavasti työvoimapula-asiaa liioitellaan. Töitä ei saa helposti, vaikka puhuu sujuvasti suomea, ruotsia ja englantia ja on ammatillinen koulutus.
Oma tyttö on vasta lukiossa, mutta vanhemmat ex-treenikaverit (samasta urheiluseurasta) ovat jatkaneet opintoja
joko lääkiksessä tai yliopistoissa. Osa on lähtenyt yliopistoon ulkomaille.
Kyseessä yksilölaji.
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisempää siis on, että alueen koulu ei ole ollut kovinkaan hyvä ja koululle ei ole jäänyt riittävästi aikaa.
Lisäksi valitettavasti työvoimapula-asiaa liioitellaan. Töitä ei saa helposti, vaikka puhuu sujuvasti suomea, ruotsia ja englantia ja on ammatillinen koulutus.
Riippuu alasta, että miten työllistyy. Esimerkiksi datanomit eivät yleensä työllisty omalle alalle, kun taas lähihoitajat revitään käsistä.
Ei ole mikään salaisuus, että monissa joukkuelajeissa ns. lupaavat nuoret laiminlyö koulun.
Hyvä teksti - kiinnostava näkökulma. Liikuntaharrastuksen positiivisia puolia saatetaan helposti pitää itsestään selvinä, tai liian pitkälle riittävinä. Ehkä on myös vanhempia, jotka luottavat nuorensa kasvatuksessa liikaa kouluun, urheiluseuraan ja kaveriporukan voimaan, jolloin nuorta ei kukaan kuule, ymmärrä ja tue yksilöllisesti. Ilmenee, että nuori on vain mennyt ja viety paikasta toiseen, mutta sitä mitä hän kokee ja millainen on, ei tulla enempää edes miettineeksi.