Lue keskustelun säännöt.
Joskus ärsyttää kun joku ei ymmärrä miten etuoikeutettu on
02.09.2023 |
Tilanne on minulla tämä: olen naimisissa, kolme lasta ja rakas aviomies. Käyn töissä, mies myös. Meillä on uusi omakotitalo ja uudehko auto ja näihin verrattain vähän lainaa.
Minä itse siis olen tässä mielessä jonkun mielestä hyvinkin etuoikeutettu.
Se mistä oma harmini kumpuaa on muu perhe. Tai siis oma perheettömyys. Äitini oli alkoholisti joka ennen vanhempieni eroa poltti sillat takanaan koko sukuunsa. Kun ero koitti, jouduin isälleni asumaan. Hän taas ei ole sukurakas, eikä nähnyt mitään syytä ylläpitää mitään yhteyksiä omiin sisaruksiinsa. Pian eron jälkeen isä tapasi uuden naisen, ja sen jälkeen minä olin lähinnä omillani.
Miehen vanhemmat ovat myös aika etäisiä varsinkin minua kohtaan. He ovat molemmat vielä töissä, ja miehellä on kaksi sisarta jotka ovat läheisempiä kuin me, puolisoineen ja lapsineen appivanhempien kanssa.
Joskus vain surettaa että minulla ei ole kerta kaikkiaan ketään. En ole osannut luoda kestäviä ystävyyssuhteita. Kaipaan hirveän paljon yhteisöllisyyttä elämääni, mutta tällä hetkellä vain se on sama kuin risupallot vierimässä aavikolla. Ei ole mitään.
Joskus mietin, että esimerkiksi työkaverini on niin onnekas, kun hänellä vanhemmat vievät häntä edelleen joskus syömään ravintolaan! Että miten ihanaa. Tai naapureissa isät käy nikkaroimassa ulkovajoja ja äidit auttamassa lastenlasten kanssa.
Joku tähän nyt tulee sitten urputtamaan että olen vain apua vailla. Ja niin olenkin välillä, ja se on inhimillistä. Ja teen itse, aina itse ja yksin (tai puolison kanssa). Ei ole edes sitä vaihtoehtoa että joku tulisi auttamaan, ellei sitten palkkaa jonkin auttamaan.
Ja miten olisin niin valmis sitten antamaan yhteisöllisyyttä takaisin omien vanhempien vanhuusvuosina, mutta äitini on kuollut ja isän vaimo haluaa pitää välit etäisinä.
Harva varmaan tietää millaista on, kun ei ole ketään. Ei tätiä, ei setää, ei isovanhempaa, ei omaa vanhempaa, ei ketään. Vain minä ja oma perheeni. Huh, alkoi vähän itkettää.
Kommentit (32)
Mä aina mietin, että tarvitsen ja haluan kavereita. Mielelläään sellaisista, joilla ei oikein ole ketään. Sosiaalisiin en koskaan välitä tutustua, ja yleensä suuttuvat siitä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti, mutta olen itse opetellut ajattelemaan, että jokainen on oman onnensa seppä. Oma taustani on myös se, että vanhemmat poltti sillat sukuihinsa aikanaan. Olen aikuisiällä itse ottanut yhteyttä sukulaisiini, joita en ole käytännössä koskaan lapsuudessani tavannut, facebook on hieno keksintö. Ja olen saanut ison perheen siitä huolimatta että vanhempani muuttivat lapsuudessani toiseen päähän Suomea ja tänne olen minäkin juurtunut. Teen pari kertaa vuodessa reissun juurilleni ja tapaan sukulaisia, muutoin ollaan yhteydessä säännöllisesti. Muutama on tänne päin myös muuttanut ja heitä tapaan useamminkin, osalla jopa saman ikäisiä lapsia. Ihan mahtavaa.
Ei minullakaan siinä mielessä ole siis mitään apua tarjolla, mutta sen osalta on vain opeteltu pärjäämään ja hyväksytty asia, minulla on paljon muita asioita hyvin ja vaikka välillä harmittaakin, että muilla apukäsiä saattaa tulla ikkunasta ja ovista sisään, siihen roikkumaan jääminen vahingottaa vain itseä. Niillä korteilla mennään mitä on jaettu ja yritään ottaa siitä kaikki irti.
Naulan kantaan! Monelta nimittäin puuttuvat vanhempien ja lähisuvun lisäksi puoliso, lapset ja työ. Ja omaisuus ja terveys. Mutta ethän sinä työssäkäyvänä ja perheellisenä heihin itseäsi vertaa.
Kukin katsoo omasta näkökulmastaan kuinka etuoikeutettu on. Tyttäreni aloittaessa toisessa koulussa yläkoulun (ei lähikoulu) ymmärsin kuinka omassa taloudellisessa kuplassa etuoikeutettuna meidän perhe elää vs. hänen luokkakaverinsa. Ja kuinka taloudellinen epätasa-arvoisuus, työttömyys, ei-turvallinen asuinympäristö ja rahattomuus on arkipäivää jo 7 km päässä meidän asuntoalueelta.
Ja itse asuin ko. asuntoalueella 25 vuotta sitten.
Mikä sitten viime kädessä määrittelee sen mihin suuntaan elämä menee. Perhetaustani puolesta olisi voinut käydä toisin. Siksi ehkä tämä tuntuukin sisimmässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naisena kuulut sorrettuun sukupuoleen eli siltä osin et ole etuoikeutettu.
Jokainen kokee asiat omasta näkökulmastaan. Vain harva on 100% onnellinen. Tai edes tyytyväinen. Ihmisillä on taipumus kaivata aina juuri sitä, mitä itseltä puuttuu, ja jotenkin turtua siihen mitä on. Lähes jokaisella on jotain itselle syystä tai tosesta saavuttamatonta mitä kaipaa elämäänsä. Kannattaa opetella hyväksymään että tiettyjä asioita ei voi saada, ja keskittyä mieluummin siihen mitä on. Muuten kuluu elämä murehtimiseen, eikä SILTI saa sitä mitä kaipaa. Turha siis kuluttaa siihen sen enempää paukkuja. Vain sellaisia asioita joihin voi itse vaikuttaa, kannattaa miettiä, ja jos oikeasti jotain sellaista kaipaa, kannattaa ryhtyä toimeen sen saavuttamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottaisin hullujen sukulaisten tilalle oman perheen koska tahansa.
Ap ymmärrän pointtisi, mutta sinunkin tulisi ymmärtää miksi jotkut näkevät sinut etuoikeutettuna ja jopa turhasta valittajana. Sinulla on nyt sellaiset asiat elämässäsi, joita monella ei ole. Kaikilla ei tule koskaan olemaan OMAA perhettä, puolisoa, lapsia, puhumattakaan omakotitaloista tai uusista autoista, eikä noiden saaminen todellakaan aina ole vain itsestä kiinni. Kuulostaa siltä, että olet hieman epäkiitollinen. Sori vaan. Tajua nyt mitä sulla on ja ole kiitollinen siitä! Perhetaustalle ei mitään voi. Kavereita löytyy harrastepiireistä ja sitä kautta ystäviäkin. Kotoa ei kukaan tule hakemaan. Näin se vaan menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin, se että asiat on hyvin on positiivinen asia. Kaikki etuoikeuspuhe tekee hyvästä elämästä kieroutuneella tavalla negatiivista. Se ei johda hyvään. Onnistumisia pitäisi juhlia. Sitä paitsi, länsimaiden hyvinvointi on lähes 100 % rakennettu omin käsin. Se on puppua, että olemme riistäneet hyvinvoinnin. Länsimaissa on tehty asiat paremmin. Typerät etuoikeuspuheet pitäisi lopettaa kokonaan. Samoin miesten demonisointi. Miehet ovat hyvin suurelta osin rakentaneet ja ylläpitäneet hyvinvointiyhteiskuntaa, mistä nautimme joka päivä.
Eipä ole kummoisia välejä minullakaan sukuuni. Kaikenlaista riitaa ynnä muuta. Olen ihan tyytyväinen; oma perhe ja ystävät. Siinäpä sitä jo on. Aina ei voi kaikkea saada, valitettavasti. Mennään sillä mitä on annettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2009 olisi ollut ansiokas ja käänteentekevä aloitus.
Vierailija kirjoitti:
Naisena kuulut sorrettuun sukupuoleen eli siltä osin et ole etuoikeutettu.
Aivan 😂😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höh, minulla sama tilanne kuin aplla, paitsi ettei ole edes miestä. En tajunnutkaan, että voisin surkutella itseäni. Olenpahan ottanut faktat faktoina, ettei niitä sukulaisia ja ystäviä nyt vaan ole, ja tyytynyt elämään omaa elämääni. Lapset on onneksi ja mahtava duuni.
Niin. Aina jollakin on paremmin. Ja aina jollakin on huonommin. Joillakin toooosi paljon huonommin. Mikä sitten riittää kenellekin.
Näin köyhänä sairaana sinkkuna puheesi kuulostaa lapselliselta ja etuoikeutetulta. Ole kiitollinen siitä mitä sinulla on. Kavereita ja ystäviä voi hankkia minkä ikäisenä tahansa, mutta ei sinua kukaan sieltä kotoa tule hakemaan.
Sulla on 3 lasta ja mies. Lopeta se valitus!
Vuosien myötä itselläkin hävinneet ja kuolleet jotkut todella läheiset sukulaiset. No, uusia tuttavuuksia tullut tilalle. Ystäviäkin on vaihtunut. Joskus elämä vie meitä eri suuntiin ja antaa uusia tuttavuuksia tilalle. Itsekin joskus katsonut, että tuolla on kaikkea, sukulaiset auttamassa jne. Mutta ei se aina välttämättä ole sitä ihan, miltä näyttää. Jotain voi sitten puuttua. Että voihan sitä mennä johonkin harrastukseen tai etsiä muuta kautta lisää ystäviä? No, ystävyyssuhteiden solmiminen vie aikaa ja on tuuria löytää. Kaikilla ei tosiaan ole edes sitä perhettä, puolisoa tai lastakaan.
Vierailija kirjoitti:
Naulan kantaan! Monelta nimittäin puuttuvat vanhempien ja lähisuvun lisäksi puoliso, lapset ja työ. Ja omaisuus ja terveys. Mutta ethän sinä työssäkäyvänä ja perheellisenä heihin itseäsi vertaa.
Miten työ tähän liittyy? Työ on pelkkäAatamin ja Eevan aikainen kirous, jota ainakin itse inhoan joka ikinen hetki.
Elättäkääpä minut, vaikka olenkin vain tavallinen suomalainen.
Täällä on aika monta, jolla ei koskaan tule olemaan mahdollisuutta perheeseen tai omaan taloon. Eikä ole edes sukulaisia siinä tukena.