Olen 43-vuotias nainen ja joutunut luopumaan seksistä
Rakastan miestäni, olemme olleet yhdessä 15v ja meillä on kaksi lasta.
Mieheni on viisas, rauhallinen, tekee kotitöitä ja on lasten kanssa. Elämämme on hyvää ja tasaista.
Mutta..
Miestäni ei kiinnosta enää seksi.
Yli neljään vuoteen ei ole ollut juurikaan sitä.
Teimme lapset suhteen alkuvuosina ja siinä rakkauden huumassa kaikki seksi maistui.
Lasten saannin jälkeen oli tauko (meillä siis kaksoset) ja kun aloin viritellä seksielämää uudestaan, huomasin pikkuhiljaa ettei häntä enää kovasti kiinnosta.
Meillä on seksiä ainoastaan minun aloitteestani.
Ja se seksi on velvollisuudesta, innotonta ja passiivista. Tekisi mieli itkeä.
Aloitteita en enää juurikaan tee.
Olen jutellut aiheesta kaksi kertaa. Mieheni ei näe ongelmaa. Ei koe seksi enää tärkeänä, eikä oikein enää jaksa innostua siitä.
Suunnittelee kuitenkin aina tulevaa ja puhuu joskus yhteisistä eläkevuosista eli en usko että käy vieraissa.
Mitä teen?
Ovulaation aikaan pääni meinaa räjähtää. Katson kaikkia vastaantulevia miehiä sillä silmällä.
Haluaisin vielä tuntea sen että joku ottaisi minusta kiinni rinnoistani ja haluaisi minua.
Kommentit (32)
Älä petä selän takana. Ole avoin.
M47, samassa tilanteessa mutta olen mies
Miehesi on monen naisen unelmamies. Naisia ärsyttää jatkuva seksin vonkaaminen, joten haluton mies olisi huippusaalis!
TINDEEEEER, se auttaa tuohon kummasti. Naisena saa melkein valita mieleisensä 😉
Vaimoni olisi täydellinen miehellesi, ja minä sinulle. M53
AP, 80% pareista kärsii seksuaalisesta eriparisuudesta. Selkosuomeksi sanottuna, jompikumpi parin osapuolista elää parisuhteessa seksin puutteessa. Kolme neljästä puutteessa elävistä on miehiä, yksi neljästä nainen. Siinä statistiikkaa, se että joutuu elämään puutteessa parisuhteessa ei ole harvinaisuus vaan päinvastoin se "normaali" olotila. Teillä siis puutteessa kärvistelevä olet sinä, nainen.
Miehesi ei näe tilanteessa mitään ongelmaa. Tämäkin on tuttua juttua. Vähemmän (tai ei ollenkaan) haluava ei näe asiassa mitään ongelmaa siitä syystä että hän saa suhteessa juuri niin paljon/ vähän seksiä kuin haluaakin. Kaikki on hänen mielestään hyvin, joten miksi ihmeessä stressata asiasta joka on oikein hyvin?
Mitä teet? Kyllä sinä sen tiedät itsekin mitä tehdä, mutta kun tarjolla eiole kuin epämiellyttäviä vaihtoehtoja, niin et oikein halua ajatella niitä: Sopeudu tilanteeseen, jos et pysty sopeutumaan hae seksi muualta luvan kanssa tai ilman, jos ei käy tämäkään niin eroa. Jos et halua erotakaan niin takaisin listan alkuun ja alat valita vähiten huonoa vaihtoehtoa.
AP, kirjoitit että ovulaation aikana panettaisi pirusti. Tähän on onneksi luonto kehittänyt vuosituhansien kuluessa parannuskeinon, tosin voi olla että joudut vielä muutaman vuoden odottelemaan ja kärvistelemään: Vaihdevuodet.
Kun maltat hillitä himosi niin vaihtarit hoitavat ongelman pois päiväjärjestyksestä ikäänkuin luonnollista tietä pitkin. Vaihtarien tullen loppuu ovulaatiot ja sitä kautta seksinhimot. Elämänne tasaantuu, voitte alkaa elämään kuten ikäisenne pariskunnat ainakin, lapsenlapsia vahtien ja kauniita ja rohkeita katsellen. Voit nauttia elämästäsi muutenkin kuin olemalla hormoniesi orja, alapääsi ohjattavissa.
Jokusen vuoden kuluttua katselet kummeksuen ja hieman säälien nuorempia naisia jotka tekevät mitä kummempia temppuja miesten huomiota saadakseen. Sinua ei voisi vähempää kiinnostaa.
Sama,lahnauduin n34v eikä mikään ole ollut entisellään
Voi sua. Ei oo oikein että noin nuorena pitäisi joutua luopumaan omasta seksuaalisuudestaan. Jos haluja riittää ja pelit soi niin ilman muuta pitää seksiä harrastaa niin pitkään kuin se on mahdollista fyysisesti. Ei oo oikein että toinen päättää sun puolesta että tää oli nyt tässä ja sä pakahdut halusta. Pettämään ei kannata lähteä. Puhukaa perusteellisesti aiheesta ja kuunnelkaa mitä toisella on mielen päällä. Jos rakastatte toisianne niin löydätte kyllä siihen ratkaisun. Tiedän että seksi on tärkeä osa suhdetta joten sitä ei voi sivuuttaa kovin pitkään. Siitä seuraa vain ongelmia joka asiaan suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
AP, 80% pareista kärsii seksuaalisesta eriparisuudesta. Selkosuomeksi sanottuna, jompikumpi parin osapuolista elää parisuhteessa seksin puutteessa. Kolme neljästä puutteessa elävistä on miehiä, yksi neljästä nainen. Siinä statistiikkaa, se että joutuu elämään puutteessa parisuhteessa ei ole harvinaisuus vaan päinvastoin se "normaali" olotila. Teillä siis puutteessa kärvistelevä olet sinä, nainen.
Miehesi ei näe tilanteessa mitään ongelmaa. Tämäkin on tuttua juttua. Vähemmän (tai ei ollenkaan) haluava ei näe asiassa mitään ongelmaa siitä syystä että hän saa suhteessa juuri niin paljon/ vähän seksiä kuin haluaakin. Kaikki on hänen mielestään hyvin, joten miksi ihmeessä stressata asiasta joka on oikein hyvin?
Mitä teet? Kyllä sinä sen tiedät itsekin mitä tehdä, mutta kun tarjolla eiole kuin epämiellyttäviä vaihtoehtoja, niin et oikein halua ajatella niitä: Sopeudu tilanteeseen, jos et pysty sopeutumaan hae seksi muualta luvan kanssa tai ilman, jos ei käy tämäkään niin eroa. Jos et halua erotakaan niin takaisin listan alkuun ja alat valita vähiten huonoa vaihtoehtoa.
AP, kirjoitit että ovulaation aikana panettaisi pirusti. Tähän on onneksi luonto kehittänyt vuosituhansien kuluessa parannuskeinon, tosin voi olla että joudut vielä muutaman vuoden odottelemaan ja kärvistelemään: Vaihdevuodet.
Kun maltat hillitä himosi niin vaihtarit hoitavat ongelman pois päiväjärjestyksestä ikäänkuin luonnollista tietä pitkin. Vaihtarien tullen loppuu ovulaatiot ja sitä kautta seksinhimot. Elämänne tasaantuu, voitte alkaa elämään kuten ikäisenne pariskunnat ainakin, lapsenlapsia vahtien ja kauniita ja rohkeita katsellen. Voit nauttia elämästäsi muutenkin kuin olemalla hormoniesi orja, alapääsi ohjattavissa.
Jokusen vuoden kuluttua katselet kummeksuen ja hieman säälien nuorempia naisia jotka tekevät mitä kummempia temppuja miesten huomiota saadakseen. Sinua ei voisi vähempää kiinnostaa.
Siis ei suinkaan kaikilla lopu vaihdevuosiin! Minä haluan jokapäivä seksiä ja onneki saankin.
Ap kirjoitti miehen tekevän kotitöitä, mutta teetkö sinä? Siinä ei seksi katsos ehdi ukon mieleen lastenhoidon, ruuanlaiton, pyykkihuollon ja siivoamisen välissä?
Hoidappa alkuun pari viikkoa kaikki nuo mitä miehelläsi teetät, niin eiköhän ala kiinnostelemaan miestäsi seksikin?
Vierailija kirjoitti:
AP, 80% pareista kärsii seksuaalisesta eriparisuudesta. Selkosuomeksi sanottuna, jompikumpi parin osapuolista elää parisuhteessa seksin puutteessa. Kolme neljästä puutteessa elävistä on miehiä, yksi neljästä nainen. Siinä statistiikkaa, se että joutuu elämään puutteessa parisuhteessa ei ole harvinaisuus vaan päinvastoin se "normaali" olotila. Teillä siis puutteessa kärvistelevä olet sinä, nainen.
Miehesi ei näe tilanteessa mitään ongelmaa. Tämäkin on tuttua juttua. Vähemmän (tai ei ollenkaan) haluava ei näe asiassa mitään ongelmaa siitä syystä että hän saa suhteessa juuri niin paljon/ vähän seksiä kuin haluaakin. Kaikki on hänen mielestään hyvin, joten miksi ihmeessä stressata asiasta joka on oikein hyvin?
Mitä teet? Kyllä sinä sen tiedät itsekin mitä tehdä, mutta kun tarjolla eiole kuin epämiellyttäviä vaihtoehtoja, niin et oikein halua ajatella niitä: Sopeudu tilanteeseen, jos et pysty sopeutumaan hae seksi muualta luvan kanssa tai ilman, jos ei käy tämäkään niin eroa. Jos et halua erotakaan niin takaisin listan alkuun ja alat valita vähiten huonoa vaihtoehtoa.
AP, kirjoitit että ovulaation aikana panettaisi pirusti. Tähän on onneksi luonto kehittänyt vuosituhansien kuluessa parannuskeinon, tosin voi olla että joudut vielä muutaman vuoden odottelemaan ja kärvistelemään: Vaihdevuodet.
Kun maltat hillitä himosi niin vaihtarit hoitavat ongelman pois päiväjärjestyksestä ikäänkuin luonnollista tietä pitkin. Vaihtarien tullen loppuu ovulaatiot ja sitä kautta seksinhimot. Elämänne tasaantuu, voitte alkaa elämään kuten ikäisenne pariskunnat ainakin, lapsenlapsia vahtien ja kauniita ja rohkeita katsellen. Voit nauttia elämästäsi muutenkin kuin olemalla hormoniesi orja, alapääsi ohjattavissa.
Jokusen vuoden kuluttua katselet kummeksuen ja hieman säälien nuorempia naisia jotka tekevät mitä kummempia temppuja miesten huomiota saadakseen. Sinua ei voisi vähempää kiinnostaa.
Virtuaalinen hatunnosto loistavasta tilanteen yhteenvedosta. Tämmöstä on monen miehenkin elämä. Haluja kyllä olisi, mutta kun kosketuskin on oksettavaa vonkaamista. On hyvä, että joskus roolit ovat kääntyneet myös päinvastoin.
Vaihtoehdot ratkaisuun sulle jo kerrottiinkin. Itse joudut sen valitsemaan.

Terveiset taas Esson Baarista.
Hakekaa apua. Kokeikaa pariterapiaa, eroottisia bileitä, tantraa, parileirejä. Me pelastuimme näillä. Samanlaisia emme ole eikä meistä rarvitsekkaan tulla. Löysimme ratkaisut. Oli paljon myös itkua ja raivoa. Puhuminen, avoimuus ja erilaisten asioiden yhdessä tekeminen. Tsemppiä kaikille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP, 80% pareista kärsii seksuaalisesta eriparisuudesta. Selkosuomeksi sanottuna, jompikumpi parin osapuolista elää parisuhteessa seksin puutteessa. Kolme neljästä puutteessa elävistä on miehiä, yksi neljästä nainen. Siinä statistiikkaa, se että joutuu elämään puutteessa parisuhteessa ei ole harvinaisuus vaan päinvastoin se "normaali" olotila. Teillä siis puutteessa kärvistelevä olet sinä, nainen.
Miehesi ei näe tilanteessa mitään ongelmaa. Tämäkin on tuttua juttua. Vähemmän (tai ei ollenkaan) haluava ei näe asiassa mitään ongelmaa siitä syystä että hän saa suhteessa juuri niin paljon/ vähän seksiä kuin haluaakin. Kaikki on hänen mielestään hyvin, joten miksi ihmeessä stressata asiasta joka on oikein hyvin?
Mitä teet? Kyllä sinä sen tiedät itsekin mitä tehdä, mutta kun tarjolla eiole kuin epämiellyttäviä vaihtoehtoja, niin et oikein halua ajatella niitä: Sopeudu tilanteeseen, jos et pysty sopeutumaan hae seksi muualta luvan kanssa tai ilman, jos ei käy tämäkään niin eroa. Jos et halua erotakaan niin takaisin listan alkuun ja alat valita vähiten huonoa vaihtoehtoa.
AP, kirjoitit että ovulaation aikana panettaisi pirusti. Tähän on onneksi luonto kehittänyt vuosituhansien kuluessa parannuskeinon, tosin voi olla että joudut vielä muutaman vuoden odottelemaan ja kärvistelemään: Vaihdevuodet.
Kun maltat hillitä himosi niin vaihtarit hoitavat ongelman pois päiväjärjestyksestä ikäänkuin luonnollista tietä pitkin. Vaihtarien tullen loppuu ovulaatiot ja sitä kautta seksinhimot. Elämänne tasaantuu, voitte alkaa elämään kuten ikäisenne pariskunnat ainakin, lapsenlapsia vahtien ja kauniita ja rohkeita katsellen. Voit nauttia elämästäsi muutenkin kuin olemalla hormoniesi orja, alapääsi ohjattavissa.
Jokusen vuoden kuluttua katselet kummeksuen ja hieman säälien nuorempia naisia jotka tekevät mitä kummempia temppuja miesten huomiota saadakseen. Sinua ei voisi vähempää kiinnostaa.
Virtuaalinen hatunnosto loistavasta tilanteen yhteenvedosta. Tämmöstä on monen miehenkin elämä. Haluja kyllä olisi, mutta kun kosketuskin on oksettavaa vonkaamista. On hyvä, että joskus roolit ovat kääntyneet myös päinvastoin.
Vaihtoehdot ratkaisuun sulle jo kerrottiinkin. Itse joudut sen valitsemaan.
Mitä hyvää siinä on, että jollain naisella on tuo tilanne?
Tykkäätkö myös siiitä jos jollakulla särkee päätä, josunkin päätäs särkee?

Mietipä sitä, miksi voisi olla hyvä asia että ei ainoastaan miehet jää ilman?
Hyvä, etsikää muut nautinnot elämään
Vierailija kirjoitti:
AP, 80% pareista kärsii seksuaalisesta eriparisuudesta. Selkosuomeksi sanottuna, jompikumpi parin osapuolista elää parisuhteessa seksin puutteessa. Kolme neljästä puutteessa elävistä on miehiä, yksi neljästä nainen.
Viimeinen lause ei mitenkään voi pitää paikkansa. Kyllä parisuhteessa puutteessa elävistä varmasti yli 90% on miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP, 80% pareista kärsii seksuaalisesta eriparisuudesta. Selkosuomeksi sanottuna, jompikumpi parin osapuolista elää parisuhteessa seksin puutteessa. Kolme neljästä puutteessa elävistä on miehiä, yksi neljästä nainen. Siinä statistiikkaa, se että joutuu elämään puutteessa parisuhteessa ei ole harvinaisuus vaan päinvastoin se "normaali" olotila. Teillä siis puutteessa kärvistelevä olet sinä, nainen.
Miehesi ei näe tilanteessa mitään ongelmaa. Tämäkin on tuttua juttua. Vähemmän (tai ei ollenkaan) haluava ei näe asiassa mitään ongelmaa siitä syystä että hän saa suhteessa juuri niin paljon/ vähän seksiä kuin haluaakin. Kaikki on hänen mielestään hyvin, joten miksi ihmeessä stressata asiasta joka on oikein hyvin?
Mitä teet? Kyllä sinä sen tiedät itsekin mitä tehdä, mutta kun tarjolla eiole kuin epämiellyttäviä vaihtoehtoja, niin et oikein halua ajatella niitä: Sopeudu tilanteeseen, jos et pysty sopeutumaan hae seksi muualta luvan kanssa tai ilman, jos ei käy tämäkään niin eroa. Jos et halua erotakaan niin takaisin listan alkuun ja alat valita vähiten huonoa vaihtoehtoa.
AP, kirjoitit että ovulaation aikana panettaisi pirusti. Tähän on onneksi luonto kehittänyt vuosituhansien kuluessa parannuskeinon, tosin voi olla että joudut vielä muutaman vuoden odottelemaan ja kärvistelemään: Vaihdevuodet.
Kun maltat hillitä himosi niin vaihtarit hoitavat ongelman pois päiväjärjestyksestä ikäänkuin luonnollista tietä pitkin. Vaihtarien tullen loppuu ovulaatiot ja sitä kautta seksinhimot. Elämänne tasaantuu, voitte alkaa elämään kuten ikäisenne pariskunnat ainakin, lapsenlapsia vahtien ja kauniita ja rohkeita katsellen. Voit nauttia elämästäsi muutenkin kuin olemalla hormoniesi orja, alapääsi ohjattavissa.
Jokusen vuoden kuluttua katselet kummeksuen ja hieman säälien nuorempia naisia jotka tekevät mitä kummempia temppuja miesten huomiota saadakseen. Sinua ei voisi vähempää kiinnostaa.
Virtuaalinen hatunnosto loistavasta tilanteen yhteenvedosta. Tämmöstä on monen miehenkin elämä. Haluja kyllä olisi, mutta kun kosketuskin on oksettavaa vonkaamista. On hyvä, että joskus roolit ovat kääntyneet myös päinvastoin.
Vaihtoehdot ratkaisuun sulle jo kerrottiinkin. Itse joudut sen valitsemaan.
Mitä hyvää siinä on, että jollain naisella on tuo tilanne?
Tykkäätkö myös siiitä jos jollakulla särkee päätä, josunkin päätäs särkee?
Mietipä sitä, miksi voisi olla hyvä asia että ei ainoastaan miehet jää ilman?
Mutta, eihän ainoastaan miehet jää ilman? Täällähän on lukuisia kirjoituksia naisilta, jotka jäävät, ja se on susta hienoa.
Ja suuri joukko naisia joita miehensä naivat melkopakolla, ja jäävät todellakin aina ilman.
Olet kuspää.

Jokaista naista joka jää ilman on 10 miestä, jotka jää ilman. Korjataan ensin se asia, jolla on eniten vaikutusta eli pihtaavat naiset
Kukahan tuon laskenut, ja millä kaavalla. Ei ole totta.
Puhu tunteistasi miehelle ihan kaikkine yksityiskohtineen. Puhu ennen kuin on myöhäistä. Jos se ei johda mihinkään, sinun täytyy toimia kuten oikeaksi näet. Joko käyt vieraissa ja hän hyväksyy sen tai käyt ja hän ei tiedä/hyväksy ja se on yleensä lopulta se pahin vaihtoehto. Tai lähdet kävelemään. Ei nää helppoja ole koskaan.