Onko ok että kansanedustaja on mukana sosiaalialan yrityksissä?
Kävin mielenkiinnosta katsomassa nyt kohun myötä pinnalle nousseen Noora Fagerströmin yrityksiä mehubaarin lisäksi, ja sieltähän löytyi monta esim Espoon kaupungin ruokailuista vastaavan firman hallituksessa olo ja jotain lastenkotia tms kaupallisten yritysten kuten Kanniston leipomon ja Allas Baarin lisäksi.
Saako kansanedustaja olla mukana päättämässä tällaisten yrityksen asioita eli toisinsanottuna ajamassa rahoja yhteiskunnan kautta omaan taskuun, vai tuleeko automaattisesti jääviys kun sinusta tulee kansanedustaja?
Tuntuu kamalalta että samaan aikaan kun tällainen ihminen parjaa köyhiä, niin hän rahastaa juuri niillä tahoilla.
Kommentit (2)
Eduskunta ei tee päätöksiä Espoon kaupungin rahankäytöstä.
Tuo lastenkoti on jotenkin hankala asia. Koska usein osa nuorista tai lapsista on köyhistä oloista tai joutuu takaisin sellaisiin, voi jopa voi kuolla ennen keski-ikää. Paitsi jos pääsee turvallisiin olosuhteisiin. Lastenkodit eivät ole aina hyviä paikkoja, kuten kuvitellaan.