Mun äidillä on muistisairaus ja nyt pystyn puhumaan hänelle sellaisista asioista mitä en ennen olisi ikinä pystynyt

Koska yleensä hän on unohtanut ne kun seuraavan kerran nähdään. Mutta se on kumminkin mun äiti silloin kun kerron niitä juttuja. Vaikea selittää.

Meillä on ollut aina kummallinen suhde mun teiniajoista eteenpäin, jotenkin kireä mutta kumminkin olisin aina halunnut kertoa sille kaikenlaisia asioita, ja en vaan ole pystynyt. Olen välillä aistinnut että hänellä samoin. Osin niiden reaktioiden pelossa mitä joskus nuorempana koin kun avauduin ja osin oman luonteeni vuoksi. En ole hyvä puhumaan tunteistani tai asioista mitkä painaa edes kaikkein lähimmilleni.

Nyt pystyn ajattelemaan millainen äiti on ehkä ollut ihmisenä ja ystävänä, ja millainen hän on joskus nuorena ollut eikä vain sinä auktoriteettina mikä hän on ollut minulle ja millaisena olen hänet aina ennen nähnyt.

Voi että, olisimmepa osanneet rakentaa tällaisen suhteen silloin joskus 30v sitten. Nyt ymmärrän niitä ihmisiä jotka ovat kertoneet että äidille pystyy puhumaan mistä vaan.