Sitten kun olet jäämässä eläkkeelle: aiotko alkaa tulemaan töihin vähän omia aikojasi ja tekemään vain sen minkä jaksat tehdä?
Kun ei työnantajalla ole siinä vaiheessa enää oikein mitään mahdollisuutta antaa potkujakaan.
Kommentit (21)
Maria O. kirjoitti:
"Alkaa tulemaan". Hienoa, että suomen kieli on hallussa.
Mutta ei, ikävä kyllä aloittajalla.
Häpeäisi!
Ihan normaalia puhekieltä.
Älä mussuta.
No siihen on vielä melkein 30 vuotta. Ainakin. Kun sitä eläkeikääkin hilataan koko ajan ylemmäs, niin taidan ehtiä kuolla ennen sitä eläkeikää, joka on varmaan lopulta jotain 85v...
Kyllä työnantaja voi antaa potkut eläkeikäiselle, jos tämä ei tule töihin sovittuun aikaan eikä pysty esittämään pätevää syytä. Ensin varoitus ja keskustelu, sitten varoitus ja keskustelu ja sitten irtisanominen.
Tosin en tunne ketään, joka (vai pitäisikö olla ketä?) alkaisi tulemaan töihin.
Meidän ikäisemme eivät pidä mt-sairauslomia. Me teemme töitä.
En tietenkään. Kuulun vielä ahkeraan ja tunnolliseen ikäluokkaan.
Saako Suomessa pitkään samassa firmassa työskennellyt eläkkeelle lähtijä jotain nk. "erorahaa"? Sitä ei tietenkään saanut sellainen, joka rupesi parina viimeisenä eläkevuotena oikkuilemaan ja pitelemään "ommoo lommoo" ja saikuttelemaan. Viimeiseen päivään asti tein työni ja siivoilin työhuoneeni lopuksi. Tilille kilahti sitten nätti summa erorahaa.
Luvattomat poissaolot vähennetään palkasta. Hyvä muistaa, että eläke lasketaan ansaitusta palkasta.
Mikäli olen silloin töissä niin kyllä alan ja teen mitä jaksan :)
Vierailija kirjoitti:
Saako Suomessa pitkään samassa firmassa työskennellyt eläkkeelle lähtijä jotain nk. "erorahaa"? Sitä ei tietenkään saanut sellainen, joka rupesi parina viimeisenä eläkevuotena oikkuilemaan ja pitelemään "ommoo lommoo" ja saikuttelemaan. Viimeiseen päivään asti tein työni ja siivoilin työhuoneeni lopuksi. Tilille kilahti sitten nätti summa erorahaa.
No ei todellakaan makseta mitään erorahaa ellei siitä ole sovittu työsopimuksessa. Luultavasti sait rahana pitämättömät lomapäivät.
Meillä töissä kaikki nuoretkin ovat tehneet tuon liikun, että tekevät vain minkä jaksavat, reippaaseen tahtiin, ei kukaan silti lorvi.
Työnantaja ruoskii kokoajan kovempaan tahtiin, kaataa lisähommia ja teettää kokoajan vähemmällä porukalla. Tämä tahdin rauhoittaminen normaalireippaaksi tai työpaikan vaihto on ainoa keino pysyä työkykyisenä. Osa kun on rikki jo 30-40v. kun töitä on tehty vasta 10 vuotta :(
Vierailija kirjoitti:
Luvattomat poissaolot vähennetään palkasta. Hyvä muistaa, että eläke lasketaan ansaitusta palkasta.
Paljonko luulet viimeisten kuukausien palkattomien poissaolojen laskevan eläkettä?
Tietenkin teen töitä palkkani edestä. Miksi tekisin muuten? Meillä on vain yksi nuori ja ihan ahkera, mutta aika moni tuttu kertoo nykyajan alle kolmikymppisten toimivan juuri noin ja pahimmillaan kun saa varoituksen, soittelee äiti että mitä te meidän lasta siellä kiusaatte. Kiusaaminen on siis sitä, että töissä pitäisi tehdä töitä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä työnantaja voi antaa potkut eläkeikäiselle, jos tämä ei tule töihin sovittuun aikaan eikä pysty esittämään pätevää syytä. Ensin varoitus ja keskustelu, sitten varoitus ja keskustelu ja sitten irtisanominen.
Tosin en tunne ketään, joka (vai pitäisikö olla ketä?) alkaisi tulemaan töihin.
No voi kamalaa jos saa potkut vaikka kuukautta ennen eläkkeelle jäämistä.
Eipä niitä potkuja voi antaa muutenkaan vain ilmoittamalla, että minäpä nyt irtisanon sinut yhtäkkiä.
Jutun päähenkilö käy edelleen ilmaiseksi töissä, on jo yli 70-vuotias. Ei vaan sopeudu siihen. että työura oli sitten siinä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä työnantaja voi antaa potkut eläkeikäiselle, jos tämä ei tule töihin sovittuun aikaan eikä pysty esittämään pätevää syytä. Ensin varoitus ja keskustelu, sitten varoitus ja keskustelu ja sitten irtisanominen.
Tosin en tunne ketään, joka (vai pitäisikö olla ketä?) alkaisi tulemaan töihin.
Ainakin meidän työpaikalla tuo on nuorison tapa että laistaa töistä ja eläkeikää lähestyvät työntekijät joutuvat korjaamaan nuo parikymppisten kusipäiden laiminlyönnit töissä. Pomo ei välitä kunhan hommat tulevat tehdyksi.
Mä voisin jäädä vuodenvaihteessa eläkkeelle mutta jatkan vielä 2025 kevääseen. Olen alkanut tekemään vain sen minkä leppoisalla vauhdilla etätöissä ehdin (kotihommien lomassa). En ota mitään hommia enää lisää enkä opettele mitään uutta. Nuorempien vuoro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako Suomessa pitkään samassa firmassa työskennellyt eläkkeelle lähtijä jotain nk. "erorahaa"? Sitä ei tietenkään saanut sellainen, joka rupesi parina viimeisenä eläkevuotena oikkuilemaan ja pitelemään "ommoo lommoo" ja saikuttelemaan. Viimeiseen päivään asti tein työni ja siivoilin työhuoneeni lopuksi. Tilille kilahti sitten nätti summa erorahaa.
No ei todellakaan makseta mitään erorahaa ellei siitä ole sovittu työsopimuksessa. Luultavasti sait rahana pitämättömät lomapäivät.
Mistä noin päättelit? Ei ollut pitämättömiä lomapäiviä ainoatakaan kun eläkkeelle lähdin. Nk. "erorahaa" sain sentään jokusen kymppitonnin. Ei ollut mitään työsopimuksessa sovittua, se oli ikäänkuin lahja työnantajalta riippuen vähän siitä, kauanko oli firmassa työskennellyt.
Vierailija kirjoitti:
Saako Suomessa pitkään samassa firmassa työskennellyt eläkkeelle lähtijä jotain nk. "erorahaa"? Sitä ei tietenkään saanut sellainen, joka rupesi parina viimeisenä eläkevuotena oikkuilemaan ja pitelemään "ommoo lommoo" ja saikuttelemaan. Viimeiseen päivään asti tein työni ja siivoilin työhuoneeni lopuksi. Tilille kilahti sitten nätti summa erorahaa.
Erorahaa ei saa, mutta aika monilla on kuitenkin pitämättömiä vuosilomia siinä vaiheessa kun eläkkeelle jääminen on ajankohtaista. Nämä sitten maksetaan usein rahana palkan päälle.