Poliittinen kamppailu he ketkä tekevät itsestään todella todella alhaisen äo omaavan
Suomessa on käynnissä samanlainen tilanne kuin jenkeissä trumppia vastaan, mutta suomessa mennään persuja vastaan. Onneksi tuo vain nostaa puolueen kannatusta ja mitä enemmän kannatusta saavat sen enemmän suomea voi suomeksi alkaa kutsumaankin. Siis oikeasti aikuiset ihmiset vinkuvat vanhoista yli 10+ vuotta vanhoista asioista. Sama kuin sanoisi sen että voin lyödä VAIKKA pääni pantiksi että meidän oma presidenttikin on joskus elämässään lausunut sanan nkeeri joten hänestä pitäisi leipoa vaikka mikä?. Miettikääpä nyt oikeasti arvon ihmiset miten tyhmäksi te teette itsenne kun takerrutte mitättömyyksiin tosiasioiden sijaan.
Ja onhan varmaan moni julkkiskin lausunut sen sanan esim peilin edessä yms. Joten miksi ei heistä leivota samantien vaikka mitä ja viedä kivitettäväksi torille.
MEISSÄ KAIKISSA ON VIKAA TIEDOKSI VAIN JA ME KAIKKI OLEMME JOSKUS LAUSUNEET JOTAIN TYPERÄÄ. Joten kenekään turha heittäytyä marttyyriksi.
Niin se on ruetaan tosiaan kaivamaan vanhoja päätöksiä tehdessä. No niin emme voi valita eduskuntaan herra x koska hän leikki lapsena robin hoodia (varmasti siis mt ongelmainen), tai emme voi sitä naista sinne valita (harrasti julkista joukkopanoa 17 vuotiaana). Tai emme voi tehdä päälliköksi tuota miestä se kaivoi torilla persettä perjantaina 10 elokuuta 1976. Tai emme voi mitenkään äänestää tuota puoluetta kun se sanoi että ABBA on parempi bändi kuin don huonot ja jari sillanpää duo yhteensä.
Ei tuolla lailla vain voi tehdä mutta suomessa tehdään koska tämä on nyt ihan sama kuin esim PURRAAN kohdistuva hyökkäys.
menkää itseenne tolvanat