Tiedätkö pariskuntia tai perheitä, jotka muuttaneet omakotitalosta kerrostaloon?
Ja mistä syystä? Tuo on kuitenkin melkoinen downshiftaus.
Kommentit (36)
Tuttavaperhe muutti omakotitalosta kaupungin vuokrakämppään kerrostaloon, samalla kallis auto vaihtui halpaan.
Kauhee selittely sitä sun tätä. Kaikki kuitenkin tiesi, että ylivelkaiset kulissit romahti.
AP on joko lapsi, trolli tai lapsen tasolle jäänyt "aikuinen". Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat monesti ja halutaan tehdä muuttuneeseen tilanteeseen sopivia ratkaisuja. Kyse voi olla jopa elämänlaadun parantumisesta. Ja ihmiset ovat erilaisia, eivät kaikki haaveile omakotiralosta koskaan. Itselleni esimerkiksi on kauhu odottaa sukulaisten testamentin lukutilaisuutta. Suvussa on useita lapsettomia sinkkuja, joten paljon omaisuutta on testamentattu sisarusten lapsille. Oma kummini on ison talon ja omaisuuden todennäköisesti testamenttaamassa minulle. Ei siinä muuten mitään, mutta kun meillä on sen verran vähän ikäeroa, että jos elää vanhaksi, kuten suvun geenit antavat olettaa, olen itsekin jo eläkeikäinen, kun omaisuus minulle siirtyy. Ehkä täytyy pyytää tekemään testamenttiin muutos, että sen mitä testamenttaa nyt minulle, testamenttaa suoraan lapselleni, joka todella pystyisi hyödyntämään omaisuutta ja varsinkin taloa asuntonaan.
Outo aloitus. Aika harva valitsee asumismuotoa miettien, onko tämä up- vai downsiftausta.
Vastaus kysymykseen: tunnen useita.
Me itse olemme, rivari, ok-talo ja kerr.talo kokeiltu. Ei oltu ok-ihmisiä, kallista elämää eikä meitä kiinnostanut ok-elämään liittyvät pakkotalkoot. K-talossa ei tarvitse laittaa ns.tikkua ristiin ja voi keskittyä oman elämän laatuun !
Me muutimme omakotitaloista omakotitaloon lasten muutettua pois. Tarvitsimme työhuoneet molemmille. Eläköitymisen jälkeen on suunnitelmissa muuttaa kerrostaloasuntoon koska sitten riittää pienemmät tilat ja on vapaus tehdä, mitä haluaa.
Me muutettiin. Myytiin iso omakotitalo Vantaalta pois kun lapset lähti maailmalle ja ostettiin uusi kolmio kerrostalosta. Ollaan oltu tyytyväisiä.
Me, lapseton aviopari asuttiin omakotitalossa joitakin vuosia ja vaihdettiin ensin rivariin, sitten kerrostaloon. Viimeiset 11 vuotta kerrostalossa vuokralla ja tämä asumismuoto on meille sopivin.
Muutimme Helsingin kehyskunnasta kantakaupunkiin, kun lapsi meni lukioon Helsinkiin. Omakotitalo oli ihana vanha krumeluurinen puutalo, mutta olihan siinä hommaa. Iso, hyvässä taloyhtiössä oleva asunto, oven edestä menee useita ratikkalinjoja ja työmatka 5 minsaa on aivan taivas. Kylämäinen ympäristö oli kiva, kun lapsi oli pieni, mutta se oli sitä aikaa. Lisäksi me voimme jäädä tähän kaksin, kun lapsi muuttaa omilleen, ei ole liian iso.
Onhan okt niin paljon parempi kuin kerrostalo.
Itse en aio luopua talostani.
Mahdollistaa paljon hauskemman, nautinnollisemman ja laadukkaamman elämän.
Vierailija kirjoitti:
Olisin jo ihan valmis downshiftaamaan itseni kerrostaloon, mutta lasten takia vielä on jaksettava tässä pari vuotta.
Sama juttu!
Toisaalta en tiedä onko se downshiftaamista, jos muuttaa tämmösestä pikkukaupunginosasta pois keskustaan palvelujen lähelle ja jää paitsi kaikista pihatöistä. Enemmän kuulostaa luksukselta.
Minä, koen sen elämänlaadun parantamiseksi. Vähemmän huolta ja huoltotöitä. Parempi sijainti lähellä palveluita, ei tarvitse autoakaan. Voi tehdä kävelyitä merenrantaan tai käydä kahvilassa istukselemassa. Voi matkustaa huoletta pelkäämättä rosvoja. Jos sairastuu, niin apu on lähellä ja jos alan tarvita vanhusten kotipalveluita, niitä on tarjolla enemmän. Ja lisäksi asuu lähellä muita sukulaisia ja lapsia ja on helppo kyläillä puolin ja toisin, kun asumme lähekkäin.
En tiedä onko ihan sitä mitä tarkoitat, mutta itse muutin eron jälkeen omakotitalosta luhtitaloon kolmen kouluikäisen lapsen ja koiran kanssa.
On niin paljon helpompaa asumista. Työn määrässä valtava ero! Minä vielä tein omakotitalossa hommat sisällä ja ulkona pitkälti yksin. En kaipaa ollenkaan takaisin. Korkeintaan rivitaloon missä olis pikkunen piha, mutta parvekekkin riittää vallan mainiosti.
Lapseni kaverin perhe muutti pois omakotitalosta. He ostivat isohkon kerrostaloasunnon todella kivalta paikalta. Oli ihan heidän valintansa eikä pakon sanelemaa.
Tavallaan olen jopa vähän kade :D
Ei siinä, meillä on uusi omakotitalo itsellämme ja viimeisin kokemus kerrostalossa asumisesta oli karmea. Mutta on kerrostaloja ja kerrostaloja. Jos muuttaisin täältä pois, toivon että voisin valita sitten missä asun, enkä olisi muuttamassa pakon edestä.
On kuule helppoa asua kerrostalossa. Joulukuulla kun ajaa auton talliin ja tilaa taksin lentokentälle, niin huhtikuulla voi ajaa auton tallista kun palaa talvehtimasta. Ei ole viidakkoa pihassa, eikä jäät tuoneet rännejä alas, salaojat tukossa, öljy lopussa, roska-astia jäätynyt maahan kiinni, ruohonleikkuri tylsä. Kaikki mukavuus vain parin sadan kuukausivastikkeella. Eikä todellakaan tarvitse välittää tuon taivaallista, paljonko sähkö maksaa nyt tai huomenna.
Mummo muutti, kun pappa kuoli verrattain varhain. Olivat asuneet omakotitalossa kaukana kaikista palveluista. Mummo muuttikin sitten kaupungin keskustaan (Jyväskylä) ja viihtyi tosi hyvin.