Onko lähiomaisilla etuoikeus pukeutua hautajaisissa miten haluavat?

Olin lapsena, n. 10v. hautajaisissa violetissä asussa ja eräs tuntematon nainen alkoi sättimåän vaatteitani minulle kun olin leikkimässä ulkona muiden lasten kanssa. Ajattelin vaan että hulluakka.

Vierailija kirjoitti:

Hautasin lapseni. Itselle oli tärkeää pukeutua nimenomaan hyvin perinteisesti.

Yhden vieraan lyhyt mekko jäi negatiivisesti mieleen. En silloin kiinnittänyt huomiota, mutta valokuvissa. Ohi aiheen.

Jos joku muu lähiomainen ei kykene tai jaksa välittää, en ajattele pahalla. Ymmärrän. Kerroin vaan itsestäni.

Mutta vieraiden toivon kunnioittavan, jos ei selkeää tietoa etteivät omaiset mitenkään pahastuisi.

Isäni oli australialainen ja hautajaiset myös pidettiin siellä. Kuistan vieraiden vaatteista sen, että aika harvalla lähimmistä sukulaisista oli edes mitään mustaa. Isän siskolla taisi olla ja hänen lapsellaan. Oli paljon vaalean eri sävyjä, harmaata, beigeä, ruskeaa, valkoista, vaaleansinistä, sinistä ja jopa punaista. Mustaa oli lähinnä ystävillä ja kaukaisemmilla sukulaisilla. En tosiaan tiedä onko Australiassa erilainen kulttuuri tämän suhteen, nutta minusta kyllä tilaisuus ei olisi voinut olla arvokkaampi.

Lähiomaiset yleensä tietävät vainajan omat toiveet. Jos vainaa oli eläessään pitänyt typeränä tuhlauksena ostaa kertakäyttövaatteet vain hautajaisia varten, niin lähiomaiset pukeutuvat sen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta jokainen saa pukeutua niin kuin haluaa. Itse vain olen niin vanhanaikainen, että olen aina hautajaisissa pukeutunut mustaan pukuun. Tokkopa äitipuoleni tai sisareni olisi mieltään pahoittanut, vaikka olisin mennyt farkuissa ja t-paidassa.

Mutta kyllä omalla pukeutumisellaan viestii muille ihmisille arvostuksesta ja tilaisuuden kunnioituksesta. Väliinpitämättömyydellä antaa itsestään töykeän ja moukkamaisen kuvan. Joskus jopa itsekkään vaikutelman.

Se eri tavalla pukeutunut on saattanut olla ainoa ihminen, joka ylipäätään on ollut edesmennyttä auttamassa ja hoitamassa. Sitten hautajaisiin tulee joku serkun kummin kaima, joka on olevinaan niiiiiin paljon parempi, koska on pukeutunut arvokkaammin.

Todella säälittävää tuollainen että jopa hautajaiset ovat joillekin joku kilpailu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta jokainen saa pukeutua niin kuin haluaa. Itse vain olen niin vanhanaikainen, että olen aina hautajaisissa pukeutunut mustaan pukuun. Tokkopa äitipuoleni tai sisareni olisi mieltään pahoittanut, vaikka olisin mennyt farkuissa ja t-paidassa.

Mutta kyllä omalla pukeutumisellaan viestii muille ihmisille arvostuksesta ja tilaisuuden kunnioituksesta. Väliinpitämättömyydellä antaa itsestään töykeän ja moukkamaisen kuvan. Joskus jopa itsekkään vaikutelman.

Se eri tavalla pukeutunut on saattanut olla ainoa ihminen, joka ylipäätään on ollut edesmennyttä auttamassa ja hoitamassa. Sitten hautajaisiin tulee joku serkun kummin kaima, joka on olevinaan niiiiiin paljon parempi, koska on pukeutunut arvokkaammin.

Niinpä. Äitipuoleni hautajaisiin saapui tämän sisar- ja velipuoli, heillä sama biologinen isä, joita hän ei ollut edes tavannut kuin ehkä pari kertaa elämässään joskus aikuisena. He alkoi kauhistella minun ja sisarusteni, vainajan lasten, pukeutumista. Kun ei ollut mustaa kuten heillä.

Vierailija kirjoitti:

Surun murtamille ymmärretään antaa tilaa. On yleensä vähän muut asiat mielessä kuin vaatteiden ostelu.

Onko? Mitkä asiat?

Kun isäni kuoli, mulle tuli kiire vaatekauppaan, sillä en omistanut mustia enkä tummia vaatteita juuri ollenkaan. Tuntui erittäin hyvälle ja tärkeälle, että sain pukeutua mustiin, että sain jotenkin konkreettisesti ilmaistua suruani.

Olen kaikille läheisilleni kertonut, että mikäli lähden pää toimien, suht terveenä, niin toivon läheisteni pukeutuvan iloisiin sävyihin. Pitkän, vaikean sairauden voittettuani elämä on ollut juhla ja toivon siihen niin suhtauduttavan. Jos joku vieraampi tästä aikanaan pahastuu niin pahastukoot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surun murtamille ymmärretään antaa tilaa. On yleensä vähän muut asiat mielessä kuin vaatteiden ostelu.

Onko? Mitkä asiat?

Kun isäni kuoli, mulle tuli kiire vaatekauppaan, sillä en omistanut mustia enkä tummia vaatteita juuri ollenkaan. Tuntui erittäin hyvälle ja tärkeälle, että sain pukeutua mustiin, että sain jotenkin konkreettisesti ilmaistua suruani.

Shokki, suru, menetys. Sitten ihan käytännön asiat, huoli siitä mitä tapahtuu, miten elämä jatkuu. Kaiken lisäksi sen arjen on monilla pyörittävä kaikesta huolimatta mm. lasten vuoksi. Kyllä siinä tilanteessa vaan etsittiin kaapeista ne vaatteet mitkä kelpasi hautajaisiin. Itselläni ei ollut mustaa, mutta se ei tuntunut litenkään tärkeältä.

Hautajaispuku on musta. Jos ei ole mustaa pukua, niin pukeudutaan tumman siniseen pukuun jonka kanssa kuuluu käyttää viininpunaista kravattia, eikä suinkaan mustaa. Naisten asu on myös musta ja riittävän peittävä, olkapäät, käsivarret ja polvet eivät saa näkyä. Hautajaisissa ei käytetä koruja. Jalkineiden kuuluu olla mustat umpinaiset kävelykengät sekä miehillä että naisilla.

Lapset voivat pukeutua vapaammin, siisti kauluspaita ja suorat housut riittävät. Lenkkikengät eivät tule missään tapauksessa kysymykseen minkään ikäisellä hautajaisvieraalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surun murtamille ymmärretään antaa tilaa. On yleensä vähän muut asiat mielessä kuin vaatteiden ostelu.

Onko? Mitkä asiat?

Kun isäni kuoli, mulle tuli kiire vaatekauppaan, sillä en omistanut mustia enkä tummia vaatteita juuri ollenkaan. Tuntui erittäin hyvälle ja tärkeälle, että sain pukeutua mustiin, että sain jotenkin konkreettisesti ilmaistua suruani.

Shokki, suru, menetys. Sitten ihan käytännön asiat, huoli siitä mitä tapahtuu, miten elämä jatkuu. Kaiken lisäksi sen arjen on monilla pyörittävä kaikesta huolimatta mm. lasten vuoksi. Kyllä siinä tilanteessa vaan etsittiin kaapeista ne vaatteet mitkä kelpasi hautajaisiin. Itselläni ei ollut mustaa, mutta se ei tuntunut litenkään tärkeältä.

Jaa. Kyllä mullakin oli arjen asiat pyöritettävänä. Omat lapset ja perhe, työ, äidin jaksaminen, hautajaisten järjestäminen, hautapaikka yms.

Siitä huolimatta koin erittäin tärkeäksi myös surun ulkoisen ilmaisemisen. Ehkä se oli surutyötäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surun murtamille ymmärretään antaa tilaa. On yleensä vähän muut asiat mielessä kuin vaatteiden ostelu.

Onko? Mitkä asiat?

Kun isäni kuoli, mulle tuli kiire vaatekauppaan, sillä en omistanut mustia enkä tummia vaatteita juuri ollenkaan. Tuntui erittäin hyvälle ja tärkeälle, että sain pukeutua mustiin, että sain jotenkin konkreettisesti ilmaistua suruani.

Shokki, suru, menetys. Sitten ihan käytännön asiat, huoli siitä mitä tapahtuu, miten elämä jatkuu. Kaiken lisäksi sen arjen on monilla pyörittävä kaikesta huolimatta mm. lasten vuoksi. Kyllä siinä tilanteessa vaan etsittiin kaapeista ne vaatteet mitkä kelpasi hautajaisiin. Itselläni ei ollut mustaa, mutta se ei tuntunut litenkään tärkeältä.

Jaa. Kyllä mullakin oli arjen asiat pyöritettävänä. Omat lapset ja perhe, työ, äidin jaksaminen, hautajaisten järjestäminen, hautapaikka yms.

Siitä huolimatta koin erittäin tärkeäksi myös surun ulkoisen ilmaisemisen. Ehkä se oli surutyötäkin.

Minä taas en kokenut mitenkään tärkeäksi, että minun olisi pitänyt jotenkin vaatteiden värillä erikseen ilmaista suruani muille. Eiköhän se suru ollut kaikille ihan ilmiselvää muutenkin. Kiva jos se pukeutuminen oli sinulle tärkeää. Mutta kannattaa ymmärtää, että kaikille muille ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surun murtamille ymmärretään antaa tilaa. On yleensä vähän muut asiat mielessä kuin vaatteiden ostelu.

Onko? Mitkä asiat?

Kun isäni kuoli, mulle tuli kiire vaatekauppaan, sillä en omistanut mustia enkä tummia vaatteita juuri ollenkaan. Tuntui erittäin hyvälle ja tärkeälle, että sain pukeutua mustiin, että sain jotenkin konkreettisesti ilmaistua suruani.

Shokki, suru, menetys. Sitten ihan käytännön asiat, huoli siitä mitä tapahtuu, miten elämä jatkuu. Kaiken lisäksi sen arjen on monilla pyörittävä kaikesta huolimatta mm. lasten vuoksi. Kyllä siinä tilanteessa vaan etsittiin kaapeista ne vaatteet mitkä kelpasi hautajaisiin. Itselläni ei ollut mustaa, mutta se ei tuntunut litenkään tärkeältä.

Jaa. Kyllä mullakin oli arjen asiat pyöritettävänä. Omat lapset ja perhe, työ, äidin jaksaminen, hautajaisten järjestäminen, hautapaikka yms.

Siitä huolimatta koin erittäin tärkeäksi myös surun ulkoisen ilmaisemisen. Ehkä se oli surutyötäkin.

Kaikki eivät toimi samalla tavalla.

Minusta voi pukeutua vapaammin. Hautajaisvieraan pukeutumisessa tärkeintä on se, ettei ajattelemattomuudellaan loukkaa juuri niitä lähiomaisia joilla on muutenkin raskainta. Tuskin kukaan kaukaisempi sukulainen taas jaksaa loukkaantua lesken tai lapsen vaatteista.

Tapakulttuurin neuvoja kirjoitti:

Hautajaispuku on musta. Jos ei ole mustaa pukua, niin pukeudutaan tumman siniseen pukuun jonka kanssa kuuluu käyttää viininpunaista kravattia, eikä suinkaan mustaa. Naisten asu on myös musta ja riittävän peittävä, olkapäät, käsivarret ja polvet eivät saa näkyä. Hautajaisissa ei käytetä koruja. Jalkineiden kuuluu olla mustat umpinaiset kävelykengät sekä miehillä että naisilla.

Lapset voivat pukeutua vapaammin, siisti kauluspaita ja suorat housut riittävät. Lenkkikengät eivät tule missään tapauksessa kysymykseen minkään ikäisellä hautajaisvieraalla.

Mistä olet tämmöistä keksinyt?

Vierailija kirjoitti:

No yleensähän lähiomaisen oletetaan olevan paremmin puettu kuin oudomman ihmisen. Tämä niin häissä kuin hautajaisissa. Molemmissa heihin kiinnitetään enemmän huomiota kuin muihin vieraisiin ja he ikään kuin edustavat.

Mutta ei näitä mikään laki tosiaan säätele ja hyviin tapoihin kuuluu myös esittää, ettei huomaisikaan, vaikka leski olisi pieruverkkareissa.

Siis lähiomainen edustaa, mitä, kenelle? Aivan posketon vaatimus, että sen jolla on suurin suru pitäisi vielä jotenkin esiintyä niille vieraammille sukulaisille. Yök. Pysykää kotona jos on pakko surunkin keskellä vaan kytätä ja tuomita. Jättäisitte surevat rauhaan.

Kun hautasin mieheni, niin minä ja lapsemme olimme hyvin asiallisissa hautajaisvaatteissa. Jotenkin siinä surun murtamana tuntui vaan hyvältä, että oli joku sääntö mihin tukeutua. Kaikki hautajaisjärjestelyt tuntuivat menevän niin sumussa ja tiedottomuuden vallassa (ensimmäiset aikuisiän hautajaiset mulle, hautajaisten järjestämisestä ei todellakaan aiempaa kokemusta), oli niin paljon päätettävää, muistettavaa ja tulkittavaa, että siinä lasten mustia pukuja silittäessäni tuntui jopa katharttiselta tietää että ainakin nämä menevät "oikein".

Joku miehen vieraampi ystävä tuli kappeliin arkivaatteissa, ja oikeasti vähäsen pöyristyin siinä että näinkö vähän sua kiinnostaa. Mies lähtee viimeiselle matkalleen, minä olen järkännyt näitä yöunet vähissä toivoen että kaikki on muistettu tehdä. Ja sinä lompsit sisään kuin ei kiinnostaisikaan, varmaan ohikulkumatkalla mökille muistit pistäytyä.

Minun isäni hautajaisiin PITI pukeutua punaiseen ja hauskoihin sukkiin, jos olis mustasurupuku ei saanut osallistua.

Ihmiset on erilaisia. Jollekin se musta surupuku voi tuntua oikealta ja lohdulliselta. Joku taas ei kertakaikkiaan jaksa ajatella vaatteita ja laittaa vaan jotain. Joku taas voi haluta pukeutua sellaisiin vaatteisiin joista tiesi vainajan pitäneen. Muitten, kaukaisempien hautajaisvieraiden olisi syytä pukeutua niihin tummiin asiallisiin hautajaisvaatteisiin jos ei ole tietoa muunlaisesta toiveesta, mutta lähiomaisten pukeutumista ei pidä kenenkään arvostella.