Haluan hieman hehkuttaa iloani
Jännittää positiivisella tavalla, rakas kumppanini muuttaa nyt kuun vaihteessa luokseni! Olen niin onnellinen. Olemme kolmen vuoden tiiviin seurustelun jälkeen edelleenkin niin kovin rakastuneita. Oikeastaan tuntuu, että rakkaus vaan syvenee jatkuvasti entisestään. Mutta molemmilla on perhosia vatsassa kun vain ajattelemmekin toisiamme. Sellaista ihanan hölmöä ihastumista ja syvää rakkautta samaa aikaan ja nyt saamme jakaa arjenkin toistemme kanssa, herätä joka aamu toistemme kainalossa ja halata ja suudella pitkin päivää. En pysty pitämään näppejäni hänestä erossa.
Kuulostaa ehkä hieman teinitouhuilta, mutta ihan hyvinkin aikuisia olemme. Mies ei ole asunut viiteentoista vuoteen yhdessä (paitsi lapsiensa) ja minä en seitsemään vuoteen (paitsi lapsieni kanssa). Eroni jälkeen ajattelin, etten välttämättä halua enää koskaan asua yhdessä miehen kanssa, mutta nykyinen kumppanini tuntuu no, niin oikealta kumppanilta. Ihmiseltä, jonka kanssa on luontevaa ja aivan ihanaa jakaa kaikki. Ja kohta niin voimmekin tehdä!
Jakakaa toki muutkin omia onnen hetkiänne. Jaetaan hieman positiivista energiaa.
N49
Kommentit (25)
No ny kuullostaa hienolta että lapsikin tykkää, jee! Kaikkea ihanaa teille!
Rakastuminen ja rakastaminen on ihanaa Onnea teille, nauttikaa toisistanne ja uudesta arjesta!
Ihanaa, kultaseni, että jaat ilosi ja onnesi meille muillekin täällä valittajien ja inisiöiden keskustelupalstalla. Pitkäaikaista ja iloista elämää teille molemmille tästäkin eteenpäin!
Kiitos paljon näistä onnen toivotuksista. Tuntuu hyvältä, että palstalla voidaan olla myös ihan vaan kivoja.
Toivotan teillekin paljon iloa ja onnea!
Ap