Lue keskustelun säännöt.
En vain jaksa sitä että meidän perheellä ongelmat vain jatkuu ja tulee lisää
19.08.2023 |
Tuntuu pahalta katsoa lähisukulaisten onnea. Ei pysty tuntemaan iloa heidän puolestaan. Meillä taas jos yksi ongelma helpottaa niin jo toinen tekee tuloaan. En osaa sanoa mistä johtuu olemmeko vain huonon onnen uhreja.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sukulaisellako ei ole ikinä mitään ongelmia. Eiköhän jokaisella ole omat ongelmansa kaikki ei niistä vain kokoajan valita.
Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole isoja ongelmia.
Se, että on töissä jonkin verran stressiä tai lapset on hankalia tai jotan kränää suvun kanssa ei ole iso ongelma. Niitä on kaikilla.
Se että sairastuu niin pahasti että siitä tulee taloudellisia vaikeuksia on iso ongelma. Tätä ei satu kaikille. Isot ongelmat yleensä näkyy ulkopuolisille ihan huutelemattakin.
APn sukulaisilla on luultavasti noita pieniä ongelmia, jos niitäkään.
Totta, mutta minusta on outoa kytkeä lähisukulaisen tilanne omaan tilanteeseen niin kuin se olisi yksi onnettomuuden aihe lisää.
Kateus valitettavasti toimii niin, että toisen onni (vaikka vain oletettukin) on itseltä pois. Sitten olisi parempi olo, jos lähisukulainen sairastuisi ja joutuisi ongelmiin ilmeisesti. "Hei, ongelmani on, että lähisukulaisellani menee hyvin." Oudolta kuulostaa.
Tuo on jalomielisesti ajateltu, mutta odotapas vaan jos joskus sattuu omalle kohdalle! Semmoisia me ihmiset ollaan, jos oma tilanne tuntuu täysin toivottomalta niin ei siinä osaa muiden onnesta iloita.
Eihän muiden onnesta tarvitse iloita, mutta kateus ja vertailu syö ihmistä. Ongelmissa opittava sietämään jotain ja jos toivonsa menettää, niin se voi olla masennusta, joka pitää hoitaa. Myös asenteitaan joutuu pohtimaan. Ap olisi voinut aloituksessaan avata ongelmiaan, eikä vaan viitata sukulaisiinsa. Eihän sitä tiedä, mitä sielläkin oikeasti on nyt tai on tulossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelmat on siunaus. Itse olen niiden takia saanut mielenkiintoisen elämän. Ja se, että niistä aina jotenkin selviää, vaikka ne kestäisivät vuosia tai vuosikymmeniä.
Onpas positiivinen näkökulma.. se ehkä tuore vasta ongelmista selvittyä? Luulen, että jokaiselle vaikeuksien kanssa kamppaileville riittäisi vähemmänkin mielenkiintoinen elämä? Mutta hyvä että oot selvinnyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sukulaisellako ei ole ikinä mitään ongelmia. Eiköhän jokaisella ole omat ongelmansa kaikki ei niistä vain kokoajan valita.
Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole isoja ongelmia.
Se, että on töissä jonkin verran stressiä tai lapset on hankalia tai jotan kränää suvun kanssa ei ole iso ongelma. Niitä on kaikilla.
Se että sairastuu niin pahasti että siitä tulee taloudellisia vaikeuksia on iso ongelma. Tätä ei satu kaikille. Isot ongelmat yleensä näkyy ulkopuolisille ihan huutelemattakin.
APn sukulaisilla on luultavasti noita pieniä ongelmia, jos niitäkään.
Vastasitko ap itsellesi tässä 😉?
Vierailija kirjoitti:
Onko sairastuminen ja siitä johtuvat taloudelliset ongelmat oma vika. AV:n mukaan varmaan on. Taloudelliset ongelmat johtaa niin moneen muuhun ongelmaan.
Ap
Kyllä ne lähes aina ovat, vaikka nykyajan yhteiskunnassa toisin väitetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelmat on siunaus. Itse olen niiden takia saanut mielenkiintoisen elämän. Ja se, että niistä aina jotenkin selviää, vaikka ne kestäisivät vuosia tai vuosikymmeniä.
Onpas positiivinen näkökulma.. se ehkä tuore vasta ongelmista selvittyä? Luulen, että jokaiselle vaikeuksien kanssa kamppaileville riittäisi vähemmänkin mielenkiintoinen elämä? Mutta hyvä että oot selvinnyt
Minulla on ollut jatkuvasti jotain vastoinkäymisiä ja ongelmia. Näin keski-iässä ne on oppinut hyväksymään ja tajuamaan, että minun elämäni on tällaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani ongelmistasi, mutta miten sinä voit sanoa että sukulaisellasi on kaikki paremmin? Ei edes oman perheen jäsenistä voi olla varma, mitä he todella kokevat. Minustakin joku voisi ajatella että menee tosi hyvin, mutta tässä on viime vuosina koettu talousvaikeuksia, tahatonta lapsettomuutta ja näiden seurauksena parisuhdekriisi. Ja ei me näistä puhuttu muuten kuin puolison kanssa keskenämme. Ulkopuolisille elämä jatkui ihan normaalina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sukulaisellako ei ole ikinä mitään ongelmia. Eiköhän jokaisella ole omat ongelmansa kaikki ei niistä vain kokoajan valita.
Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole isoja ongelmia.
Se, että on töissä jonkin verran stressiä tai lapset on hankalia tai jotan kränää suvun kanssa ei ole iso ongelma. Niitä on kaikilla.
Se että sairastuu niin pahasti että siitä tulee taloudellisia vaikeuksia on iso ongelma. Tätä ei satu kaikille. Isot ongelmat yleensä näkyy ulkopuolisille ihan huutelemattakin.
APn sukulaisilla on luultavasti noita pieniä ongelmia, jos niitäkään.
Totta, mutta minusta on outoa kytkeä lähisukulaisen tilanne omaan tilanteeseen niin kuin se olisi yksi onnettomuuden aihe lisää.
Kateus valitettavasti toimii niin, että toisen onni (vaikka vain oletettukin) on itseltä pois. Sitten olisi parempi olo, jos lähisukulainen sairastuisi ja joutuisi ongelmiin ilmeisesti. "Hei, ongelmani on, että lähisukulaisellani menee hyvin." Oudolta kuulostaa.
Tuo on jalomielisesti ajateltu, mutta odotapas vaan jos joskus sattuu omalle kohdalle! Semmoisia me ihmiset ollaan, jos oma tilanne tuntuu täysin toivottomalta niin ei siinä osaa muiden onnesta iloita.
On kuule sattunutkin tähän ikään mennessä vaikka jos mitä. Tälläkin hetkellä on tilanne, jossa emme pysty maksamaan laskujamme. Ja kun olin sairaalassa vailla tietoa jatkuuko elämäni olivat lapset alle kouluikäisiä, mutta siitä selvittiin. Siinä hetkessä en ajatellut ketään muita, heidän onneaan kaikken vähiten, vaan keskityin täysillä paranemiseen ja selviämiseen. Kateus on inhimillistä, mutta ei kuitenkaan tervettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On aika vääristynyt ajattelutapa ap:lla jos se että kerrotaan että muillakin on haasteita, on ap:n mielestä hänen lyttäämistään.
Ja ei, ei ongelmat todellakaan aina näy. Itse tiedän hyvin vaikeista mielenterveyden ongelmistia kärsiviä 2 kpl, viikossa menee yksityiseen terapiaan paljon rahaa, aivan kuolemanväsyneitä työpäivän jälkeen, ei parisuhteessa mitään kivaa tai normaalia, kunhan parannutaan ja selvitään. Toivottavasti. Joskus.
Ulkopuolisille tämä ei näy. Lisää esimerkkejä olisi, mutta ehkä ymmärsit pointin.
Sinulla on vaikeaa ja sinulla on oikeus olla siitä surullinen ja pettynyt. Älä silti katkeroidu keksimällä epäoikeudenmukaisuuksia suhteessa toisiin, se vaan sairastuttaa lisää. Joku päivä sinulla on asiat paremmin ja jollain toisella ei. Se on elämää, kukaan ei ole meille mitään luvannut, otetaan vastaan mitä tulee ja yritämme kaikki tehdä sillä parhaamme.
Vierailija kirjoitti:
Harvoja asioita tosiaan ymmärtää, ennenkuin kopsahtaa omaan nilkkaan.. Sitä saa ihan uudenlaisia näkymiä elämään ja voi huimata itsessäänkin katkeruuden ja kateuden nostavan päätä. Se on hyvin inhimillistä. Voimia ap! Saatteko apua ja tukea mistään?
Hiukka lapsellista ajatella, että kenelläkään ei ole mitään vaikeuksia paitsi kateellisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sukulaisellako ei ole ikinä mitään ongelmia. Eiköhän jokaisella ole omat ongelmansa kaikki ei niistä vain kokoajan valita.
Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole isoja ongelmia.
Se, että on töissä jonkin verran stressiä tai lapset on hankalia tai jotan kränää suvun kanssa ei ole iso ongelma. Niitä on kaikilla.
Se että sairastuu niin pahasti että siitä tulee taloudellisia vaikeuksia on iso ongelma. Tätä ei satu kaikille. Isot ongelmat yleensä näkyy ulkopuolisille ihan huutelemattakin.
APn sukulaisilla on luultavasti noita pieniä ongelmia, jos niitäkään.
Kaikki eivät jaa ongelmiaan eli et voi tietää toisen perheen tilanteesta yhtään mitään.
-ohis
Vastoinkäymiset kuuluu elämään. Kun pariin kertaan on kokenut läheisen kuoleman ja lohduttanut viimeisenä hetkenä siinä vieressä niin asiat osaa laittaa perspektiiviin. Ei ole hyvää elämää eikä huonoa elämää. On vain elämää ja se on tässä ja nyt iloineen ja suruineen. Pahinta mitä voi tehdä on että haaskaa aikaansa murehtimiseen, katkeruuteen ja vihaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sukulaisellako ei ole ikinä mitään ongelmia. Eiköhän jokaisella ole omat ongelmansa kaikki ei niistä vain kokoajan valita.
Suurimmalla osalla ihmisistä ei ole isoja ongelmia.
Se, että on töissä jonkin verran stressiä tai lapset on hankalia tai jotan kränää suvun kanssa ei ole iso ongelma. Niitä on kaikilla.
Se että sairastuu niin pahasti että siitä tulee taloudellisia vaikeuksia on iso ongelma. Tätä ei satu kaikille. Isot ongelmat yleensä näkyy ulkopuolisille ihan huutelemattakin.
APn sukulaisilla on luultavasti noita pieniä ongelmia, jos niitäkään.
Tämä oli jotenkin ikävä lukea, koska haluan kuitenkin elää siinä luulossa, että suurimmalla osalla ihmisistä on yhtä ongelmaista kuin itsellä. Että heidänkin elämä on pelkoa, köyhyyttä, murhia, rikollisuutta, kodittomuutta, mielenterveysongelmia, autismia jne. Aina tuntuu pahalle kun sanon eläneeni ihan ok elämän ja sitten joku sossu tai lääkäri sanoo, että elämäni on hirveä. Minun ok hyvä, elämä on hirveä. Miten kivaa teillä muilla oikein on?
Niin. Mun elämästä löytyy myös noita, pois lukien kodittomuuden. Ja rikollisuuden, vaikka onhan murhatapaus rikollisuutta sekin. Millaista on kevyempi elämä, en edes osaa kuvitella.
Vierailija kirjoitti:
No kai sinä nyt osaat erottaa, johtuuko ongelma omasta toiminnasta tai sen puutteesta, vai sattumasta? Jos et todellakaan osaa, niin aika iso todennäköisyys on sille, että ongelma on oma vikasi.
Tyhmästi sanottu. Itse olen kokenut paljon jatkuvia vastoinkäymisiä vain siksi, että välitän. Jos kaikki pyörii vain oman navan ympärillä, tietää kyllä, mistä lähteä liikkeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanakala juttu, koska kateus välittyy aina kateuden kohteelle jotenkin ja välit saattavat mennä. Sitten ei ole niitä lähisukulaisiakaan hädän hetkellä.
Talousongelmat ja sairastuminen ovat rankkoja asioita, kaikki energia tarvittaisiin niistä selviämiseen. Kadehtiminen on siinä ylimääräinen riesa, mutta ehkä kuitenkin kaukaisempaa perua kuin nyt.
Nuorempana sitä oli toiveikas että olisi itselläkin mahdollisuus. Nyt sitä huomannut ettei koskaan ollutkaan mahdollisuutta ja nyt enää varsinkaan. Toivon menetys sattuu.
Ap
Luettelisitko mitkä ongelmat ovat nyt pahimpia. Minä ymmärrän, että kannat raskasta taakkaa. Voitaisiin yhdessä pohtia tuntemuksiaan ja ulospääsyteitä.
"Älä kadehdi niiden iloja, joiden suruja et tunne." Ei ole tuulesta temmattu tämä mietelause. Omaa elämää ei tosiaan kannata verrata suhteessa muihin. Meille kaikille jaetaan omat kortit ja niillä on yritettävä pelata niin hyvin kuin mahdollista. Elämä ei ole tasapuolista eikä tule koskaan olemaan. Siihen kun sopeutuu ja yrittää tehdä parhaansa niillä resursseilla mitä on, niin sillä pääsee jo pitkälle.
Minä olen joutunut hautaamaan unelmani, ja katsomaan sitten vierestä kun joku lähellä toteuttaa ne itselleen. Se on musertavaa, eikä sitä oikein osaa edes kuvailla tulematta leimatuksi ties miksikä.
Kyse ei ole sellaisesta, että olisin halunnut olla kuuluisa taiteilija tai muuta melko saavuttamatonta, vaan arkisia asioita: yhteisöllisyyttä, välittämistä, pieniä onnistumisia elämän tavallisilla poluilla.
Tiedän tunteen, kun vastoinkäyminen toisensa jälkeen tekee apaattiseksi. Silloin ei kerta kaikkiaan tunne iloa muiden puolesta, ja ajatus siitä, että olisi pakko tuntea ollakseen hyvä ihminen, tekee katkeraksi.
Jos esimerkiksi oma lapsi valvottaa vauvana niin, että itse tuntee menettävänsä otteen todellisuuteen univajeen vuoksi, ei silloin ole kiva katsella iloista ja ei-väsyttävää vauvavuotta elävää sukulaista. Jos oma lapsi alkaa luisia pimeän puolelle jatkuvan, raa'an koulukiusaamisen vuoksi, ei silloin sukulaisen lapsen menestys koulussa herätä muuta tunteita kuin katkeruuden. Miksi minun lapseeni sattuu? Mitä minä olen tehnyt väärin?
Ja jokainen elämän polkuaan rämpivä tietää, että huolia on muillakin. On menetyksiä, taloudellista katastrofia, pettäviä terveyksiä. Mutta joskus vaatimus verrata omaa tilannettaan muihin tuo vain olon, että minua ei nähdä. Minun huomioni halutaan kiinnittää johonkin toiseen, vaikka minä kaipaisin empatiaa ja ymmärrystä itsekin.
Sairastuin parhaassa iässä vakavasti. Mies jaksoi mukana hetken. Sitten lähti. Jouduin kaupungin vuokra-asuntoon ja menetin mukavan omakotitalo-kodin. Työkyky meni. En saa eläkettä.
Huono tuuri voi osua kenen tahansa kohdalle. Minulle osui ja elämä ilman tulevaisuutta
Vierailija kirjoitti:
Onko sairastuminen ja siitä johtuvat taloudelliset ongelmat oma vika. AV:n mukaan varmaan on. Taloudelliset ongelmat johtaa niin moneen muuhun ongelmaan.
Ap
Vaikuttaa isosti elämänhallinnan ongelmilta, ei niinkään huonolta onnelta.
Harmi, että lähipiirissäsi katsotaan vastuunottaminen omasta elämästä oikeudeksi eikä velvollisuudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen joutunut hautaamaan unelmani, ja katsomaan sitten vierestä kun joku lähellä toteuttaa ne itselleen. Se on musertavaa, eikä sitä oikein osaa edes kuvailla tulematta leimatuksi ties miksikä.
Kyse ei ole sellaisesta, että olisin halunnut olla kuuluisa taiteilija tai muuta melko saavuttamatonta, vaan arkisia asioita: yhteisöllisyyttä, välittämistä, pieniä onnistumisia elämän tavallisilla poluilla.
Tiedän tunteen, kun vastoinkäyminen toisensa jälkeen tekee apaattiseksi. Silloin ei kerta kaikkiaan tunne iloa muiden puolesta, ja ajatus siitä, että olisi pakko tuntea ollakseen hyvä ihminen, tekee katkeraksi.
Jos esimerkiksi oma lapsi valvottaa vauvana niin, että itse tuntee menettävänsä otteen todellisuuteen univajeen vuoksi, ei silloin ole kiva katsella iloista ja ei-väsyttävää vauvavuotta elävää sukulaista. Jos oma lapsi alkaa luisia pimeän puolelle jatkuvan, raa'an koulukiusaamisen vuoksi, ei silloin sukulaisen lapsen menestys koulussa herätä muuta tunteita kuin katkeruuden. Miksi minun lapseeni sattuu? Mitä minä olen tehnyt väärin?
Ja jokainen elämän polkuaan rämpivä tietää, että huolia on muillakin. On menetyksiä, taloudellista katastrofia, pettäviä terveyksiä. Mutta joskus vaatimus verrata omaa tilannettaan muihin tuo vain olon, että minua ei nähdä. Minun huomioni halutaan kiinnittää johonkin toiseen, vaikka minä kaipaisin empatiaa ja ymmärrystä itsekin.
Samoja kokemuksia. Tästä kateudesta ja vertaamisesta vielä haluaisin lisätä että vaikka itse ei vertasi niin ainakin oma lähipiirini tekee sitä. Lapsia ja lastenlapsia vertaillaan. Kerrotaan toisten onnistumiset ja seuraavassa lauseessa surkutellaan tilannettamme ja annetaan tyhjiä lupauksia ja sanoja jotka ei lohduta. Miten tälläisen suhtautua kun ei voi välejäkään katkaista?
Ap
Olet siis aina vertaillut itseäsi tähän lähisukulaiseen tai muihin? Se on todella hankala juttu, hae siihen apua. Vertaamalla itseä muihin ei pysty ikinä olemaan onnellinen. Hankaluuksia on kaikilla jossain elämänsä vaiheessa, muihin vertaaminen on loputon tie. Voisit kysyä tässäkin neuvoja talousongelmiisi tai sairauksiisi, mutta toit esille kateutesi, joten vastaan sitä koskien. Se on isoimpia ongelmiasi psyykkisesti. Ilman sen selvittämistä ei pysty tuntemaan kiitollisuutta oman elämänsä pienistä hyvistä jutuista. Niitä on kaikilla, jopa kuolemansairailla.