Työ-yhteisön ainoa köyhä
Onko kohtalotovereita?
Työkaverit ovat keskiluokkaisia, ok-taloasujia, miehillään hyväpalkkaiset työt. Kahvitaukojen keskustelut koskevat lasten harrastuksia, ulkomaanmatkoja, konsertteja, hankintoja, sisustamista, puutarhanhoitoa.
Sitten olen minä, kolmen lapsen yh. Minimielatusmaksut kelan kautta koska ex työtön. Palkasta ei juuri ylimääräistä jää vaikka pärjätäänkin. On todella ulkopuolinen olo vain myhäillä mukana. Joskus tulee olo että keskustelut ovat vain kilpailua siitä kenellä parhaimmat matkat tai konserttielämykset. Ja aiheet ovat kovin pinnallisia.
Eihän tämä ole näiden rikkaampien syy ja tottakai saavat puhua heille tärkeistä asioista, mutta lähinnä haen vertaistukea.
Kommentit (49)
Vähän sama tilanne kuin olla ainoa köyhä moottoripyöräilijä.
Kaikki muut jotain kuusikymppisiä kokoomuslaisia toimitusjohtajia joilla on 30ke mopo.
Itse pitkäaikaistyötön ja tonnin pyörä. Ei ollut paljoo juteltavaa juu.
Niin se vain on ettei laji yhdistä, ylitä luokkarajoja.
Tuo voi mennä myös päinvastoin, olet esimerkiksi ainoa kuntouttavassa työtoiminnassa joka tulee keskiluokasta, vähän paremmasta perheestä. Voi olla vähän rasittavaa.
Oikeasti rikkaat eivät kehuskele tai pröystäile omaisuudellaan, koska se on mautonta. Ne on vaan nämä keskiluokkaiset wannabe-rikkaat.
Älä kuvittele olevasi huonompi. Sinun elämäntilanteessa on vain erilainen. Arjessa eläminen on monilla aika samanlaista. Kotityöt pitää tehdä, kaupassa käydä ja lapsia hoitaa.
Ole ylpeä ja iloinen niistä asioista, joista nautit.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti rikkaat eivät kehuskele tai pröystäile omaisuudellaan, koska se on mautonta. Ne on vaan nämä keskiluokkaiset wannabe-rikkaat.
Siis eihän noi nyt varsinaisesti ole rikkaita, vaan taviksia ja ovat varakkaampia ap:hen verrattuna. Ap nimenomaan haluaisi osallistua keskusteluihin ja nauttia samoista matkoista ja harrastuksista lastensa kanssa.
Ehkä oletkin työyhyeisön ainoa rehellinen ja ainoa velaton, tai se jolla on vähiten velkaa.
Olen alkanut kutsua itseäni Kallion Viimeiseksi Köyhäksi.
Tää gentrifikaatio on niin pitkällä täällä jo.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti rikkaat eivät kehuskele tai pröystäile omaisuudellaan, koska se on mautonta. Ne on vaan nämä keskiluokkaiset wannabe-rikkaat.
Kehuskelusta tai pröystäilystä ei välttämättä ole kyse. Ihmiset nyt työpaikkojen kahvipöydissä yleensä puhuvat joko jostain ajankohtaisesta tai sitten omasta elämästään. Ja koska omasta elämästä ei nyt halua liian henkilökohtaisella tasolla puhua, niin sitten jutellaan näistä kevyemmistä aiheista, harrastuksista (yksi liikunnasta, toinen konsertissa käynnistä, kolmas puutarhasta, neljäs matkoista jne).
Mulla sama tilanne, kahden lapsen yh, joista toinen täysi-ikäinen opiskelija, ja asuu vielä kotona. Toisesta tulee enää minimi elatustuki. Olen yrittänyt keksiä kaikenlaisia syitä, miksen voi lähteä töissä ulos lounaalle, tai jonnekin muualle vapaa-aikana. Ei ole yksinkertaisesti varaa. Toiset ottaa lomarahat vapaana, minun on otettava rahana. Osan työpaikan naisista ei tarvitsis olla töissä ollenkaan, kun miehet on hyväpalkkaisessa työssä. Juuri tässä pohdin että riittääkö oma ikä työuralla, että saisin elämiseen otetut velat maksettua. Vuokralla asutaan, eikä mitään toivetta että pääsisin omaan asuntoon enää eläissäni kiinni. Harmittaa, mutta olen myös työpaikastani kiitollinen. Ilman sitä olisin vielä syvemmällä suossa.
Jep. Olen IT-firmassa töissä, mutta en koodaa vaan olen ns. tukitoiminnoissa. Mun palkka ei siis ole lähelläkään sitä mitä se on koodareilla. Niillä on vara ostella monen tonnin fillarit, sähköautot, matkustella ja hankkia kaikenlaista harrastekamaa. Minä ajelen käytettynä ostetulla 200 euron fillarilla ja kuuntelen, kun kahvipöydässä pohditaan, että kun kaikilla kavereillakin on sähkömaastopyörä, niin pitää ostaa itellekin sellainen ja että onhan se kolme tonni kyllä vähän suolainen hinta, mutta kiva on sitten ajaa.
No, meidän työyhteisössä on lähes kaikilla hyvät palkat, mutta vaan harva matkustelee tai harrastaa mitään kallista. Enemmänkin on osunut sellaisia aika maanläheisiä ihmisiä työyhteisöön.
Sinäpä pärjäät yksin. Jos työkavereitasi kohtaisi ero, niin olisivat samassa tilanteessa. Harmillista kyllä, jos eivät mistään yleiskiinnostavasta osaa jutella kahvipöydässä. Mun työpaikalla yritetään aina varmistaa, että kaikki pääsevät mukaan keskusteluun ja yhteisiin juttuihin.
Viime päivinä meillä on puhuttu palleatyrästä, pihakukkien laitosta ja marjastuksest. Vaikka porukassa on niitäkin, joilla kaikilla perheenjäsenillä on kiiltävä uusi mersu. Joku käyttikin aiemmin keskustelussa hyvää sanaa, maanläheinen ihminen. :)
Sinä keskituloinen tai varakkaampi, jos yksi työkavereistasi on aina hiljaa näissä keskusteluissa, mitä ajattelet?
Että onko tuo vaan niin moukka kun ei matkustele, vai hähhää onpa köyhä.
Eikö hyviin tapoihin kuulu myös ottaa pöytäseurueessa kaikki mukaan keskusteluun ja valita _edes joskus_ sellaiset puheenaiheet joihin kaikki voivat osallistua.
Kyllä avioero sen tulotason saa köyhän puolelle vaikka olisi varakas exä. Meillä on vuoroviikkosysteemi ja tukia ei siispä makseta puolin eikä toisin. Asokämppä, pari kouluikäistä ja perusmenot niin asiantuntijapalkalla ei todellakaan juhlita. He joilla talouden kulut jaetaan ovat niitä matkustelijoita ja 2000e hararstepolkupyörien ostelijoita. Tai lapsettomia.
Niin? Olen aina ollut se surkein. Vain yksi lapsi. Eronnut yh. Vuokra-asuja. Nykyisin sinkku. Ei ole paljon retosteltavaa.
Vierailija kirjoitti:
No, meidän työyhteisössä on lähes kaikilla hyvät palkat, mutta vaan harva matkustelee tai harrastaa mitään kallista. Enemmänkin on osunut sellaisia aika maanläheisiä ihmisiä työyhteisöön.
Ohis, mutta tuo ei ole välttämättä sattumaa, jos rekrytoiva pomo arvostaa enemmän maanläheistä asennetta.
Jotenkin kuulostaa rasittavan tylsiltä nuo ap:n työkaverit. En itse jaksaisi noita keskusteluja ollenkaan, vaikka olen itsekin keskiluokkainen. Matkustelu on kivaa, mutta en jaksa kuunnella joidenkin random tyyppien matkoista enkä jaksaisi joillekin työkavereille kertoa omistani. Ja Lasten harrastukset, hankinnat, sisustaminen - voi jessus, mitä ihmeen puhumista niissäkin on?! Omatkin lapseni harrastavat, mutta en kyllä koskaan jaarittele niistä harrastuksista tuttavilleni. Enkä kertoile mistään noista aiheista, joita ap luetteli.
Jos olisin itse tuolla työpaikalla, lukisin kahvitauolla kirjaa tai kuuntelisin kuulokkeilla musiikkia. Tai sitten ottaisin kahvikupin omalle työpisteelle.
Sinähän tulet toimeen. Erokin on oma asiasi.