Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vinkkejä ja kokemuksia, missä aurinkoisessa paikassa voisi viettää talvet?

Vierailija
13.08.2023 |

Minua väsyttää vuosi vuodelta enemmän Suomen talvien harmaus ja olen miettinyt talvikuukausien viettoa jossain lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa. Ei tarvitse olla erityisen kuuma, mutta ei haittaa vaikka vähän kuumakin olisi, sopiva olisi jokin sellainen 25-35 asteen välillä, ettei takkia tarvitse.

Marraskuu on aina tuntunut minusta vaikeimmalta, ja nyt jo monena vuonna on vaikuttanut, että marraskuun loska ja harmaus on alkanut jo syys-lokakuussa ja jatkunut pitkälle kevätpuolelle saakka. Voisin lähteä reissuun joskus syys-lokakuussa ja tulla jouluksi kotiin, tai voisin ehkä olla joskus vähän pitempäänkin reissussa. Ajattelin sellaisia maksimissaan 5-6 kk reissuja kuitenkin. Se onnistuu töiden puolesta, pystyn tekemään osan vuodesta etätöitä ja voin pitää vuosilomia myös muulloin kuin kesäkuukausina. Vaatimuksena kohteelle on kohtalaisen vakaasti toimiva nettiyhteys. Lisäksi tykkäisin, jos olisi esimerkiksi rantaa, puistoja, kaupunkia, kulttuuria, toreja, taidetta ja museoita, tapahtumia, hyvää ruokaa, jotain eksotiikkaa ja sellaista elämää mihin voisi osallistua yksinäisen etätyön vastapainoksi.

Olen kuullut, että monet eläkeläiset viettää talvia Espanjassa tai Kanarian saarilla. Ehkä ne ei ole minun juttu? Olen 45-vuotias enkä vielä jäämässä eläkkeelle, eikä Suomi-baarit tai päivätanssit kiinnosta. Suhtaudun varauksella myös Thaimaahan. Mutta myös niitä voi ehdottaa, jos niissä on jotain sopivia paikkakuntia, muita kuin ihan massaturistikohteita.

Kommentit (49)

Vierailija
1/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Australia? Ei taida olla kovin eksoottinen, mutta muuten.

Vierailija
2/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suosittelen Bruneita. On tosi tasokas ja siisti pieni valtio, ja hyvät yhteydet joka puolelle, jos haluaa pitää lomia Kaakkois-Aasiassa. Ei ole turisteilla pilattu. Ai niin, alkoholia ei ole sit missään myynnissä, mutta sei ei kai haittaa? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

auringossa

Vierailija
4/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Benvenuto a Roma !

Vierailija
5/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Florida, ehdottomasti. Vaikka et ole eläkeläinen. Siellä on hurjasti nähtävää ja tekemistä nelikymppisellekin.

Älä mene sinne suomi-alueille vaan esim. Miami & Ft.Lauderdale

Vierailija
6/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Benvenuto a Roma !

Oi, Rooma, ihana. Millainen lämpötila Roomassa on marras-joulukuussa?

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Florida, ehdottomasti. Vaikka et ole eläkeläinen. Siellä on hurjasti nähtävää ja tekemistä nelikymppisellekin.

Älä mene sinne suomi-alueille vaan esim. Miami & Ft.Lauderdale

Maassa ei voi olla tosin kuin 3kk kerrallaan.

Vierailija
8/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Florida, ehdottomasti. Vaikka et ole eläkeläinen. Siellä on hurjasti nähtävää ja tekemistä nelikymppisellekin.

Älä mene sinne suomi-alueille vaan esim. Miami & Ft.Lauderdale

Kuulostaa mahtavalta. En ole koskaan käynyt Amerikassa. Tiedätkö, saako sinne helposti viisumin noin pitkäksi aikaa etätöitä varten? 

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Florida, ehdottomasti. Vaikka et ole eläkeläinen. Siellä on hurjasti nähtävää ja tekemistä nelikymppisellekin.

Älä mene sinne suomi-alueille vaan esim. Miami & Ft.Lauderdale

Maassa ei voi olla tosin kuin 3kk kerrallaan.

No, tässä tää tulikin. Mutta 3 kk on jo aika pitkä, voisi harkita, ja jos tuntuu ettei vielä halua takaisin Suomeen, niin loput ajathan voi olla muualla. 

Vierailija
10/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähtisin Kuubaan. Netti ei ole kovin hyvä, mutta toimii kuitenkin, ja aurinkoa, kulttuuria ja eksotiikkaa on paljon!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse vietän talven filippiineillä,halvempaa kuin thaimaa ja toinen kieli siellä englanti

Vierailija
12/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse vietän talven filippiineillä,halvempaa kuin thaimaa ja toinen kieli siellä englanti

Englanti toisena kielenä helpottaa varmasti olemista. Missä päin Filippiinejä kannattaisi oleilla?

Olen kuullut, että Manila olis kallis. Varmaan maalla on halvempaa? Tosin ei halpuus ollut tässä ykkösasia, koska melkein joka paikassa on halvempaa kuin Suomessa ja lennot kuitenkin maksaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moniakin paikkoja siellä,yli 7 k saarta,cebu on ok

Vierailija
14/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Havaiji, Malediivit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ruotsissa on tällä hetkellä tosi halpaa. Hintaindeksi jotain 60, halvempi kuin Italia. Matkustaminenkin on halpaa, koska on lähellä, ja toisella kotimaisella pärjää. Etelä-Ruotsissa jatkaa kesää vähän pitemmälle? 

Vierailija
16/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä noita hintaindeksejä näkee? Yritin etsiä mutta en löytänyt ajan tasaista. Ei siis hinta ole kovin tärkeä, mutta tottakai palkasta olis hyvä jäädä jotain säästöön lentoihinkin, ettei välttämättä ihan kaikkein kalleimpaan paikkaan kannata mennä. 

ap

Vierailija
17/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mistä noita hintaindeksejä näkee? Yritin etsiä mutta en löytänyt ajan tasaista. Ei siis hinta ole kovin tärkeä, mutta tottakai palkasta olis hyvä jäädä jotain säästöön lentoihinkin, ettei välttämättä ihan kaikkein kalleimpaan paikkaan kannata mennä. 

ap

Tuolla on https://www.numbeo.com/cost-of-living/rankings_by_country.jsp 

Vierailija
18/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hawaii perkeleen kallis kun inlandista tuodaan moni safka ja immigrationista saat vain 3 kk visa joten unohda kokonaan,tiedottamat txtailee täällä.

Vierailija
19/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Varmaan monessakin paikassa voisi viettää. Katso kartalta päiväntasaajan tuntumasta tai alapuolelta olevia paikkoja, joissa on kesä silloin kun Suomessa on talvi. 

Tuon alussa olevan listan perusteella vaikuttaa, että viihtyisit enemmän kaupungissa kuin maaseudulla. Minusta top 5 on Georgetown (Penang, Malesia), Hanoi (Vietnam), Havanna (Kuuba), Manila (Filippiinit) ja Bangkok (Thaimaa). Nämä on hyviä paikkoja, jos tykkäät kaupunkielämästä ja kulttuuriaktiviteeteista. 

Vierailija
20/49 |
13.08.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Moniakin paikkoja siellä,yli 7 k saarta,cebu on ok

Minusta Cebussa on liikaa eläkeläisiä ja liikaa jenkkejä.

Pääasiassa siellä näyttää viihtyvän pyörävatsaiset ikääntyneet jenkkipapat, joilla on nuori filipina käsipuolessa. Räikeämpi kuin Thaimaan Pattaya, mutta ei nyt kuitenkaan läheskään niin paha kuin Filippiinien Angeles. Netti korkeintaan kohtalainen. 

Lisäksi pitkät ja vaikeat lennot. Manilan lentokenttä valittu maailman huonoimmaksi vaihtokentäksi, Cebu pacific varmaan maailman huonoimpien lentoyhtiöitten listalla.

-eri-

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi neljä viisi