Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Syömishäiriöiset leipurit ja kokkailijat
13.08.2023 |
Aina väliin törmää näihin, jotka julistavat voittaneensa syömishäiriön, ja nauttivansa nyt hyvästä ruuasta. Leipovat innokkaasti ylellisiä ja kaloririkkait kakkuja tai kokkailevat juhla-aterioita (ja bloggaavat harrastuksestaan) - vaan syövätkö kuitenkaan itse tekeleitään? Ovat nimittäin edelleen aika langanlaihassa mallissa Eikö se ole aika tavallista anorektista käytöstä, että kokkaillaan herkkuja muille, mutta omaan suuhun ei niitä laiteta? Mietin, että miksi tällaista käytösmallia hehkutetaan lehdissä ja blogeissa
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmettelen samaa, mitä hienoa siinä on, että muka-entinen anorektikko kuorruttaa nyt muffinsseja tai leipoo jatkuvasti kakkuja? Eikö olisi enemmän tervehtymisen merkki, jos vaan söisi normaaleja aterioita säännöllisesti?
No ei kai sitä heti välttämättä liho, jos vaikka osaakin syödä kohtuudella? Syömishäiriö kai se olisi se toinen ääripääkin.
Jos niitä nyt vaan kiinnostaa ne makeat herkut ja niistä bloggaaminen?
Minä leivoin anorektisen laihana hullun lailla ja tarjoilin leipomuksiani lapsuudenperheelleni. Mulla oli todellisuudessa EDNOS eli epätyypillinen syömishäiriö, koska en ainoastaan paastonnut ja laihduttanut vaan myös lopulta söin ja oksensin.
Tunnistan joka tapauksessa tuon ruualla leikkimisen. Minulla se kostautui, kun ensimmäisen kerran maistoin lusikankärjellä tekemääni mutakakkua.
Kesti kauan päästä oksentamista eroon, ja nyt reilu vuotta myöhemmin en enää leivo.
Vierailija kirjoitti:
Minä leivoin anorektisen laihana hullun lailla ja tarjoilin leipomuksiani lapsuudenperheelleni. Mulla oli todellisuudessa EDNOS eli epätyypillinen syömishäiriö, koska en ainoastaan paastonnut ja laihduttanut vaan myös lopulta söin ja oksensin.
Tunnistan joka tapauksessa tuon ruualla leikkimisen. Minulla se kostautui, kun ensimmäisen kerran maistoin lusikankärjellä tekemääni mutakakkua.
Kesti kauan päästä oksentamista eroon, ja nyt reilu vuotta myöhemmin en enää leivo.
Korjaan viimeistä virkettä, siis reilu kymmenen vuotta myöhemmin.
- sama ednos
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuluu anoreksiaan, tietynlaista oman itsen ja myös muun perheen kontrollointia sillä keinoin, nuorella lapsuuskodista irtaantumisen kasvukipuja.
Moni ravitsemusterapeutti on myös syömishäiriöinen tai kärsinyt syömishäiriöstä. Ruokaan ja terveyteen liittyvät alat molemmat vetävät puoleensa. Ja sanon tämän siis kokemuksesta (vaikken itse olekaan ravitsemusterapeutti..)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen läheltä seurannut tilannetta, jossa nuoruudesta saakka vaikeasta syömishäiriöstä (jatkuvia osastojaksoja) kärsivä suorittajanainen ensin leipoi ja lihotti vanhempiaan. Nyt on vuorossa kumppani; ilmeisesti ei rakkaudeltaan kehtaa olla syömättä, vaan mättää toisen luomukset naamaan mukisematta - ja lihoo muodottomaksi. Ymmärtämättä, että tämä on sairaan tarkoituskin. Tämä on ikävimpiä puolia näissä sairauksissa; muiden ihmisten manipulointi ja hyväksikäyttäminen valjastaen heidät osaksi omaa kipeää päänsisäistä todellisuutta.
Mä leivoin syömishäiriöisenä siksi että ruokaa ajatteli _koko ajan_. Ruoan kanssa puuhaaminen kiinnosti, kunhan sitä ei syönyt itse. Taikinaa saatoin maistaa, mutta valmiit leipomukset sai syödä joku muu.
Alue: Aihe vapaa
Niinpä. Kiinnostus ruokaan on aina epäilyttävää.