Pieni mutta elämää haittaava fobia:en uskalla lukita vessojen ovia koka tullut jäätyä jumiin. Piinallinen ongelma tästä tulee yleisissä vessoissa
Pahimpia ovat junien ja bussien vessat joissa on erikoiset lukot.
Kommentit (26)
Maailmanloppu ja pe r sujen psykopatia.
Huisii :D kirjoitti:
Oon aina ihmetellyt, miten voi aikuinen ihminen jäädä jumiin vessaan?!
Voisiko joku selittää, mitä ihmettä oikein tapahtuu?
Menet paniikkiin ja väännät lukkoa koko ajan samaan suuntaan etkä ymmärrä muuttaa suuntaa? Vai kääntelet sitä hysteerisenä puolelta toiselle, mutta vai. puoliväliin ja riuhdot kahvaa ennen kuin lukko on avattu?
Mitä jos rauhoittuisi ja miettisi asiaa. Ahaa, se avautuu jommalta kummalta puolelta. Ensin käännän lukon toiseen asentoon kokonaan ja sitten kokeilen avautuuko. Ellei, käännän sen toiseen asentoon, kokonaan ja sitten kokeilen avautuuko.
Jommassa kummassa se avautuu, ihan aina.
Eipä tuo auennut, silloin 70-luvulla, kun jäätiin jumiin erään koulun vessaan. Oli jo ilta ja joku tapahtuma koululla. Koputettiin aikuisia apuun ja aikansa nekin renkkasivat sitä kahvaa ulkopuolelta.
Ja tosiaan, nyt vasta tajusin, että miten kauan pelkäsin lukkoon meneviä ovia.
Vierailija kirjoitti:
Maailmanloppu ja pe r sujen psykopatia.
No? Sano nyt vaan ne muutkin pakolliset av-palstan sanat: Rasisti, adhd- ja autismin kirjo ja narsisti.
Lopeta se kokan vetäminen vessoissa.
Helpotusta tulee moneen vaivaan.
Lähes joka naisella on jotain fobioita vessoja ja vessassa käyntiä kohtaan
Hui...