Älä ikinä ala jakamaan mainoksia
Tuossa keväällä etsin itselleni kuumeisesti kesätyöpaikkaa sillä sitä kaipasi lisätienestiä tällaisena köyhänä opiskelijana. Duunitorin nettisivuilta löysin ilmoituksen, että SSM ottaisi mainostenjakan kotini lähellä olevalle alueelle. Sen enempää taustoihin perehtymättä jätin hakemuksen ja sain kuin sainkin toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen. Tässä vaiheessa tiesin jo ettei palkka mikään iso ole, mutta ajattelin että ei kai se työkään mitään kovin rankkaa voi olla. Totuus kuitenkin valkeni kun aloitin kesäkuussa hommat.
Jakopäiviä oli onneksi vain kerran viikossa eli keskiviikkoisin, mutta jo se oli järjetön homma sillä alkuviikosta pihaan tuotiin aivan saatanallisen kokoinen kasa mainoslehtisiä ja kohtalaisen isot jakelukärryt. Nämä yhteensä tonneittain painavat lehdet piti lajitella nippuihin ennen kuin ne pitää jakaa noin 400 talouteen. Lehtien lajittelu nippuihin ei sinällään ollut mikään vaikea homma, mutta se oli vain todella pitkästyttävää ja psyykkisesti raskasta sillä siinä vaiheessa kun ne saatanan samat lehtien etusivut vilisevät 400 kerran silmien edessä niin aletaan olla jo hermoromahduksen partaalla.
Todellinen koitos alkoi siinä vaiheessa kun tuntikausia kestäneen lajittelun jälkeen nämä lehdet piti vielä lähteä jakamaan. Minulla kävi siinä mielessä tuuri että jakelupiirini oli varsin lähellä kotiani, mutta kaikki muut seikat piirissä tekivät siitä erittäin vitullisen jaettavan. Tälle piirille mahtui nimittäin sadoittain omakotitaloja, muutama rivari ja ties kuinka monta kerrostaloa jotka kaikki olivat vieläpä yhtä lukuunottamatta hissittömiä. Jakaminen oli lajittelun tapaan todella puuduttavaa ja välillä tuntui ettei loppua tule ikinä. Kunnolla riemu pääsi repeämään kun tajusin että eihän siinä kärryssä ollut tilaa kaikille lehdille, joten jouduin vielä käymään kotona täyttässä ne kesken kaiken. Tämä siis vaikka kärry olikin melko isokokoinen ja painoi tyhjänäkin kuin mikä. Lisäksi näillä kärryillä oli taipumus lähteä vierimään itsekseen mikäli maasto oli vähänkin epätasainen ja jarrujen toiminta oli aina vähän epävarmaa.
Kaikesta tästä hiveästä paskasta kertyi kuukauden palkaksi huikeat 95 euroa lomakorvauksineen. Aivan kohtuuttoman pieni summa ottaen huomioon kuinka vaivalloisesta hommasta osaakaan olla kyse. Palkkahan perustuu oikeasti jaettavien lehtien määrään eikä tunteihin, mutta piruuttani kuitenkin laskin paljon tuntipalkka olisi ollut ja se olisi ollut hikiset 3-5€. Kesälomat on nyt ohi ja vedin tänään viimeisen jakokerran. Voin luvatta että ikinä en enää tuohon hommaan rupea kun jo pari kuukautta tuota hommaa riitti.
Älä siis ikinä edes harkitsee tekeväsi kyseistä hommaa. Ei kannata missään tilanteessa
Kommentit (43)
Aamen! Se menee juuri kuten AP kuvasi.
Olen tiennyt tuon varovaisesti arvioiden 30 vuotta.
joskus opiskellessa 90-luvulla tein tuota vuoden verran, kaikki mainokset nakkasin suoraan isoon jätelavaan(isompi raksa oli lähellä).
Pitäisi kyllä olla suurempi palkka tuosta työstä!
Olin SSM töissä 2 vuotta teiniä. Joo ei todellakaan ollut sen arvoista.
kova jätkä kun jaksoit useamman kerran,
itselle nousi eka kerrasta mieletön 3 päivää kestävä migreeni..
jakamisessa ja lajittelussa meni joku 13h vaikka olin jo aiemmpana päivänä lajitellut yli 50% lehdistä, käytin myös autoa isän kanssa osalle alueesta ja en tajua miten hullukaan olisi voinut pystyä tehtävään ilman apua.
olen kova tasoinen armeija alik 34 vuoden iässä
Sama kokemus 90 l alusta. Rahaa yhdestä jakokerrasta sai n. 20-30 mk. Kierros kesti 3-4 t ja lajittelut päälle.
Yli kymmenen vuotta jaettiin mainoksia. Jumalaton työ, ei voi muuta sanoa, ja surkea palkka. Mutta köyhiä kun oltiin, niin pienikin lisätienesti oli tarpeen. Kaksi kertaa viikossa jaettiin, eikä kertaakaan tarvittu sijaista, kun perheessä oli monta jakajaa. Aina oli joku sen verran terve, että saatiin hommat hoidettua.
Miten tuohon palkkaukseen ei puututa! Valittakaa!
Huh, onneksi en aloittanut. Olisin päässyt noihin hommiin muutama kesä sitten, mutta lykkäsin aloittamista muistaakseni parikin kertaa ja lopulta sanoin, ettei onnistukaan koko kesänä. Tosin olisin kyllä jotain työkokemusta tarvinnut, ihan mitä tahansa, kun cv on edelleen tyhjä..
Tein myös tuota kuukauden ajan joskus 2000 luvun alussa ja se meni tasan noin! Palkkakin, mitä sain käteen, oli aikalailla sama, oisko ollut jotain 80 €. Kusetusta ihan viimeisen päälle! Kelle tuo sopisi? Ehkä vaikka parille 13-vuotiaalle kaverukselle. Palkka puokkiin olis sen ikäiselle iso raha. Kaksin lajittelu ja jako, ehkä siinä vois äiskä, iskä ja pikkusisaruskin vähän avittaa lajittelussa. Kukaan itseään kunnioittava aikuinen ei tuohon ryhdy.
Kerran opiskelun ohella kokeilin tuota. Ekan jakelupäivän jälkeen ilmoitin lopettavani kun tajusin että tuntipalkaksi tulee vain jotain pari euroa. Mutta tyhmänä suostuin tekemään vielä toisen jaon että ehtivät etsiä uuden hyväksikäytett... työntekijän. Eniten harmitti se että opiskelu kärsi ilman että taloustilanne helpottui. Sekin oli perseestä että jouduin soittelemaan ovisummereita että pääsin edes sisään osaan rapuista.
Vierailija kirjoitti:
Miten tuohon palkkaukseen ei puututa! Valittakaa!
Sitähän tässä juuri tehdään.
Tein tuota joskus nuorena tyttönä. Ne lehtiset (jota oli ihan jäätävästi) jätettiin alakerran rappukäytävälle ja jouduin ensin kataan ne viidenteen kerrokseen sisälle asuntooni. Sitten ne piti lajitella, jossa moni todella monta tuntia, niitä oli aina ihan helvetisti. Sitten sieltä sai jonkun pyörän,mutta sekin oli ihan paska ja koko ajan meni ketjut jumiin tai jotain vikaa tuli siihen. Kaaduinkin sen kanssa monta kertaa. Soitin sinne ja kysyin saako uuden pyörän niin ei kuulemma saanut, että tällä oli nyt pärjättävä. Onneksi naapuri lainas parempaapyörää väliaikaisesti että sain työt suoritettua. Jakelu oli myös erittäin raskasta, ja jakelualueeni oli aika iso. Tästä sitten jäi käteen joku vaivaiset 120 e kk. En suosittele....LIsäksi se pomo oli vittumainen kun lopetin.
Vierailija kirjoitti:
Olen tiennyt tuon varovaisesti arvioiden 30 vuotta.
No entä sitten? Ap ei ollut silloin syntynytkään. 20 v sitten hän oli pikkutyttö, tuskin koulussa, 10 v sitten hän oli teini. Milloin mielestäsi hänen olisi pitänyt tietää se, minkä sinä tiedät jo 30 vuoden ajan? Ihan typerä kommentti sulta.
Vierailija kirjoitti:
Välillä näkyy, kuinka joku jakaja jättänyt vaan kasan jonnekin roskisten luo. Mut se et ollut sinä.
Ja ymmärrän hyvin, miksi näin tehdään. Ap selitti kaiken varsin hyvin.
Onneksi minua ei laitettu teininä tekemään tuota.
Siitä maksetaan ihan liian vähän, on kuitenkin raskasta työtä.
Välillä näkyy, kuinka joku jakaja jättänyt vaan kasan jonnekin roskisten luo. Mut se et ollut sinä.