Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia, mikä appivanhempia mahtaa vaivata?
Tytönhupakko
05.08.2023 |
Hei!
Ollaan vuosisadan oltu mieheni kanssa yhdessä, itse asiassa yli 20 vuotta. Appivanhemmat eli mieheni vanhemmat on omalla käytöksellään saaneet aikaan sen, että ovat jääneet meille etäisiksi. Niihin syihin ei tarvinne nyt mennä, en halua heitä haukkua. Mietityttää vaan, että onko muut törmänneet tällaiseen ja mikähän heillä mahtaa olla.
Keväällä appivanhemmat kutsuivat kylään ja menimme, taisi olla äitienpäivä. Ihan muuten oli ok tunnelma ja keskustelu rullasi, mutta yhtäkkiä he ilmoittivat, että ovat ostaneet äskettäin kodin läheltä meitä. Mies meni välittömästi tuppisuuksi, ei kommentoinut mitenkään, katsoi vaan ulos ikkunasta ja leukaperistä näkyi, että kiristelee hampaitaan. No enpä minäkään ilahtunut, appivanhemmat on aina käyttäytyneet jokseenkin rajattomasti meitä kohtaan, mielellään sekaantuvat asioihin, jotka ei heille kuulu ja kohtelevat poikaansa kun hän olisi joku 5v. Heti ensimmäisenä iski pelko, että nyt ne tuppautuu sitten jatkuvasti käymään. Kuuntelin minäkin siinä hiljaa kun anoppi tarinoi, että meidän kaupunkimme kun on aina ollut niin ihana (ei ollut yhtään ihana silloin kun me sinne muutettiin vääränlainen, väärässä paikassa ja ennen kaikkea väärin valittu) ja muuttavat vanhoilla päivillään sairaalan viereen, ja että lähellä on sitten myös vanhainkoti. Että menevät sinne vanhainkotiin sitten seurustelemaan ja pelaamaan pöytäpalloa tai mikähän ihme sekin peli mahtoi olla. Siihen sitten appi sanoi, että kun olemme tässä nyt hyväksyneet sen, että kaikki kiva on meidän kohdaltamme jo ohi, niin pitää katsoa hautapaikkakin kuntoon. Se muuten on ihan sairaalan vieressä. Tää vois melkein olla jostain sairaasta mustasta komediasta, ellei tää olis totta! Siis tää kuulostaa aivan kauhealta provolta, on todellakin totista totta.
Änkytin siihen vastaukseksi jotakin, että olin aina olettanut, että muuttaisivat yhteen toiseen kaupunkiin, paljon suurempaan ,kun varsinkin anoppi oli siitä moneen kertaan haaveillut, siellä oli kaikki ystävät ja ihanat nuoruuden muistot. Ja toinen paikka, mistä olivat ääneen haaveilleet, oli paljon kauempana, molempien mieheni vanhempien suku asuu siellä.
Mutta sitten asiaan: onko tämä nyt jotain marttyyrimeininkiä, että kävisimme useammin vai onko ihmisellä, joka näin toimii joku salaisuus? Jompikumpi sairastunut johonkin vakavaan vai mitä ihmettä? Onhan heillä toki molemmilla jo ikää, eikä mekään mitään nuoria olla, mutta missään tapauksessa ei kumpikaan ole mitenkään raihnainen. Hyvässä fyysisessä kunnossa, ulkoilevat ja jopa lenkkeilevät edelleen. Pystyvät henkisesti ja fyysisesti huolehtimaan itsestään ja tarvittaessa toisistaan.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tulee mieleen, että muuton on takana ajatus, että on lähellä joku sitten auttamassa tai huolehtimassa, kun ja jos heille tulee jotain, etteivät itse siihen kykene. Ovat tulleet tulokseen, että noissa muissa unelmakaupungeissa ei sellaisia ihmisiä sitten kuitenkaan ole.
Voi olla, että nyt on ilmennyt jotain, mutta myös, että ovat tajunneet vanhenevansa ja haluavat ajatella ja järjestellä nyt kaiken kuntoon, kun vielä ovat hyvässä kunnossa.
Ja ei tuo tietysti sulje pois sitä, että voivat myös teidän elämäänne ja kotiinne olla jatkossa enemmän tunkemassa.
Luulen että juuri näin tulee käymään. Eivät ottaneet riskiä eivätkä kertoneet teille kun halusivat varmasti muuttaa haluamaansa paikkaan.
Äitini joka on aina tehnyt selväksi ettei välitä minusta haluaa muuttaa tähän lähelle. Ja tietysti siksi että hoitaisin hänet.
Nyt kun kuulemma joutuu itse maksamaan kotipalvelun.
Yritti jo aikaisemmin muuttaa mutta silloin edesmennyt siskoni sai estettyä muuton.
Äitini on sen verran hankala ihminen että saa kaikki asiat sekoitettua. Nytkin koko suku riidoissa kun äitini keksii mitä ihmeellisempiä juttuja.
Ikävä kuulla tällaisesta. Kaikki ei vaan pelaa samanlaisella pakalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jääneet etäisiksi, mutta sekaantuvat asioihin? Oletko aivan varma, että kirjoitat kummassakin lauseessa samoista ihmisistä? Minulla on jotenkin vaikea ymmärtää, miten etäiset ihmiset voivat asioihin sekaantua.
Yleensä ikääntyvien vanhempien ongelma on se, etteivät he päätä mitään vanhuutensa varalle ja olettavat lasten tekevän kaiken heidän puolestaan. Niinpä en näe appivanhemmmissasi mitään sellaista ongelmaa, jota sinun kannattaisi pohtia liian pitkään. Sinä ja hampaitaan kiristävä miehesi pääsette aika helpolla, jos appivanhemmat pystyvät itse hoitamaan nyt asiansa.
Jos sinä ja miehesi olette huolissanne appivanhempienne sanattomista odotuksista teitä kohtaan, niin ei auta kuin selvittää asia suoraan. Jos appivanhemmat eivät itse halua keskustella miehesi on se pystyttävä silloin tekemään. Esim. ovatko appivanhemmat pohtineet edunvalvojat sun muut. Jos miehesi ei sitä hommaa aikanaan halua hän sanoo sen nyt, eikä sitten kun tilanne on jo päällä.
Te elätte omaa elämänne ja appivanhemmat omaansa. Vielä. Heidän velvollisuus ei ole kysellä miehesi tai sinun mielipiteitä. Ihmisillä on oikeus muuttaa mieltään, myös appivanhempiesi, ja todeta, että teidän kotiseutu on sittenkin hyvä paikka muuttaa. Älä siis takerru vanhoihin juttuihin enää, vaan seuraa rauhassa sivusta.
Yksi suurimpia ongelmia suvuissa on juuri se, ettei kuolemasta puhuta. Kuitenkin se vääjäämättä tapahtuu ja mitä selvempää miehellesi on vanhempiensa tahto sen helpommin kaikki järjestyy appivanhempien kuollessa. Kyse ei ole mistään sairaasta, musta komediasta, vaan aivan järkevää selvittää nekin asiat ajoissa ja vielä järjissään.
Vastinetta kirjoittaessani pohdin koko ajan, että mikä sinun ongelmasi loppujen lopuksi on? MIksi sinun pitää tulkita miehesi ilmeiden pohjalta hänen tuntojaan? Ettekö tekään puhu keskenänne?
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ikääntyvien vanhempien ongelma on se, etteivät he päätä mitään vanhuutensa varalle ja olettavat lasten tekevän kaiken heidän puolestaan. Niinpä en näe appivanhemmmissasi mitään sellaista ongelmaa, jota sinun kannattaisi pohtia liian pitkään. Sinä ja hampaitaan kiristävä miehesi pääsette aika helpolla, jos appivanhemmat pystyvät itse hoitamaan nyt asiansa.
Jos sinä ja miehesi olette huolissanne appivanhempienne sanattomista odotuksista teitä kohtaan, niin ei auta kuin selvittää asia suoraan. Jos appivanhemmat eivät itse halua keskustella miehesi on se pystyttävä silloin tekemään. Esim. ovatko appivanhemmat pohtineet edunvalvojat sun muut. Jos miehesi ei sitä hommaa aikanaan halua hän sanoo sen nyt, eikä sitten kun tilanne on jo päällä.
Te elätte omaa elämänne ja appivanhemmat omaansa. Vielä. Heidän velvollisuus ei ole kysellä miehesi tai sinun mielipiteitä. Ihmisillä on oikeus muuttaa mieltään, myös appivanhempiesi, ja todeta, että teidän kotiseutu on sittenkin hyvä paikka muuttaa. Älä siis takerru vanhoihin juttuihin enää, vaan seuraa rauhassa sivusta.
Yksi suurimpia ongelmia suvuissa on juuri se, ettei kuolemasta puhuta. Kuitenkin se vääjäämättä tapahtuu ja mitä selvempää miehellesi on vanhempiensa tahto sen helpommin kaikki järjestyy appivanhempien kuollessa. Kyse ei ole mistään sairaasta, musta komediasta, vaan aivan järkevää selvittää nekin asiat ajoissa ja vielä järjissään.
Vastinetta kirjoittaessani pohdin koko ajan, että mikä sinun ongelmasi loppujen lopuksi on? MIksi sinun pitää tulkita miehesi ilmeiden pohjalta hänen tuntojaan? Ettekö tekään puhu keskenänne?
Mies kiristeli hampaitaan ajatuksesta että taas muijan kanssa riidellään heti kun vanhempani panee oven kiinni. Alkaa se mäkätys vanhemmistani.
Jos molemmat ovat elossa ei mitään edunvalvontaa eikä heidän asiohinsa sotkeentuvia lapsia tarvita. Vaikka toinen sairastuisi toinen puolisona hoitaa silloin asiat.
Mietin tuntemiani vanhuksia, yksin asuvia. Ei kellään mitään edunvalvojaa. Edunvalvoja tarvitaan oikeustoimikelvottomalle ja se tarvitsee lääkärin lausunnot jne.
Vierailija kirjoitti:
Jääneet etäisiksi, mutta sekaantuvat asioihin? Oletko aivan varma, että kirjoitat kummassakin lauseessa samoista ihmisistä? Minulla on jotenkin vaikea ymmärtää, miten etäiset ihmiset voivat asioihin sekaantua.
Niin. Mitä ihmeellistä siinä on? Ei mitään läheisyyttä, mutta silti tungetaan hulluna.
Mun anoppini ei edes tiennyt mikä on poikansa pääaine, mutta silti hänellä oli mielestään tunkea kutsumatta kylään ja tutkia kaapit. Lähetteli uskonnollisia paimenkirjeitä (emme kuulu kirkkoon, mutta sitäkään ei ilmeisesti pojastaankaan tiennyt) jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis ootteko te puhuneet miehesi kanssa tästä suhteesta vanhempiin vai ette? Aihetta varmaan riittäisi ja olisi tarpeen. Tuttuni vanhemmat muutti yllättäen samaan rivariin. Siinä oli totuttelemista etteivät ole joka ilta tunkemassa töiden jälkeen teelle. Piti ohjata vanhukset kädestä pitäen harrastuksiin ja kävelyille ja näin jonkinlainen yhteiselo alkoi sujua.
Nää on niin surullisia juttuja. Mutta joku syyhän siinä on, ettei lapset halua äitiään nurkkiin pyörimään. Olisi ihanteellista, että asioista voisi keskustella, mutta yksi halukas keskustelija ei riitä.