Lue keskustelun säännöt.
Rankka kysymys mutta kadutko lapsien tekoa? Kysely
Kommentit (31)
Toisinaan kyllä. Toinen lapsistamme on vaikeasti autistinen / kehitysvammainen, ei ole todennäköistä että pystyy ikinä itsenäisesti elämään. Ja arki on yhtä jatkuvaa vääntämistä, turhauttavaa kun muiden lasten kehittyessä ja itsenäistyessä meidän lapsi ei. Olen kai vaan väsynyt siihen arkeen äärimmäisen vaativan lapsen kanssa, ja kun ei ole edes tietoa että siitä vapautuisi esim. kun lapsi täyttää 18.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toisinaan kyllä. Toinen lapsistamme on vaikeasti autistinen / kehitysvammainen, ei ole todennäköistä että pystyy ikinä itsenäisesti elämään. Ja arki on yhtä jatkuvaa vääntämistä, turhauttavaa kun muiden lasten kehittyessä ja itsenäistyessä meidän lapsi ei. Olen kai vaan väsynyt siihen arkeen äärimmäisen vaativan lapsen kanssa, ja kun ei ole edes tietoa että siitä vapautuisi esim. kun lapsi täyttää 18.
Osanotot ja paljon tsemppiä
Vierailija kirjoitti:
Toisinaan kyllä. Toinen lapsistamme on vaikeasti autistinen / kehitysvammainen, ei ole todennäköistä että pystyy ikinä itsenäisesti elämään. Ja arki on yhtä jatkuvaa vääntämistä, turhauttavaa kun muiden lasten kehittyessä ja itsenäistyessä meidän lapsi ei. Olen kai vaan väsynyt siihen arkeen äärimmäisen vaativan lapsen kanssa, ja kun ei ole edes tietoa että siitä vapautuisi esim. kun lapsi täyttää 18.
Yritin kirjottaa osanotot ja paljon tsemppiä mutta jostain syystä tuo sydän ei näkynyt niin tekstistä tuli kylmä. Mutta ymmärrän sua, veljen poika autisti ja vammainen. Paljon voimia sulle!
En kadu. Olen joskus miettinyt millaista elämäni olisi ilman lapsia ja todennut että tylsää ja merkityksetöntä. Minun lapset ovat jo teinejä, toinen kohta täysi-ikäinen eli kokemusta löytyy joka ikävaiheesta.
Vihaan ex-vaimoani ja sitä kuinka hän pilasi elämäni. Olen lopun ikääni velkavankeudessa ja parisuhteeseen kelpaamaton vielä vuosia, kun lapset ovat huollettavanani. Kärsin kovasti yksinäisyydestä johtuen kumppanin puutteesta.
LAPSIANI EN KADU ENKÄ TULE KOSKAAN KATUMAAN!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toisinaan kyllä. Toinen lapsistamme on vaikeasti autistinen / kehitysvammainen, ei ole todennäköistä että pystyy ikinä itsenäisesti elämään. Ja arki on yhtä jatkuvaa vääntämistä, turhauttavaa kun muiden lasten kehittyessä ja itsenäistyessä meidän lapsi ei. Olen kai vaan väsynyt siihen arkeen äärimmäisen vaativan lapsen kanssa, ja kun ei ole edes tietoa että siitä vapautuisi esim. kun lapsi täyttää 18.
Tuettuun asumiseen vaan jos ei itsenäiseen elämiseen pysty. Käytte sitten tapaamassa sopivin välein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisinaan kyllä. Toinen lapsistamme on vaikeasti autistinen / kehitysvammainen, ei ole todennäköistä että pystyy ikinä itsenäisesti elämään. Ja arki on yhtä jatkuvaa vääntämistä, turhauttavaa kun muiden lasten kehittyessä ja itsenäistyessä meidän lapsi ei. Olen kai vaan väsynyt siihen arkeen äärimmäisen vaativan lapsen kanssa, ja kun ei ole edes tietoa että siitä vapautuisi esim. kun lapsi täyttää 18.
Tuettuun asumiseen vaan jos ei itsenäiseen elämiseen pysty. Käytte sitten tapaamassa sopivin välein.
Ei se ole mikään keittiörätti se lapsi vaikka olisi vammainen . Tosta noin vaan hus pois vaan . Ällöttävä kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vihaan ex-vaimoani ja sitä kuinka hän pilasi elämäni. Olen lopun ikääni velkavankeudessa ja parisuhteeseen kelpaamaton vielä vuosia, kun lapset ovat huollettavanani. Kärsin kovasti yksinäisyydestä johtuen kumppanin puutteesta.
LAPSIANI EN KADU ENKÄ TULE KOSKAAN KATUMAAN!
Miksi ne lapset olisivat este parisuhteelle? ymmärsin kyllä että maksat elatusmaksuja, mutta ei sekään ihmisestä tee kelpaamatonta. Älä kärsi vaan ala rohkeasti elämään , kyllä on naisia jolle se pintaliito ja raha on merkityksetöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihaan ex-vaimoani ja sitä kuinka hän pilasi elämäni. Olen lopun ikääni velkavankeudessa ja parisuhteeseen kelpaamaton vielä vuosia, kun lapset ovat huollettavanani. Kärsin kovasti yksinäisyydestä johtuen kumppanin puutteesta.
LAPSIANI EN KADU ENKÄ TULE KOSKAAN KATUMAAN!
Miksi ne lapset olisivat este parisuhteelle? ymmärsin kyllä että maksat elatusmaksuja, mutta ei sekään ihmisestä tee kelpaamatonta. Älä kärsi vaan ala rohkeasti elämään , kyllä on naisia jolle se pintaliito ja raha on merkityksetöntä.
Ei olekaan jos sen verran luonnetta että kestät kuunnella ryhmähauta joka aamu ja päivä ja miksi miksi miksi kysymyksiä ja hyväksyt sen että kotona ei ole koskaan siistiä . Sit pärjää hyvin .
Tämä on vähän tabu. Itse kadun välillä, sillä tuntuu että lapsellani on elämä välillä liian vaikeaa. Oma jaksaminen arjenhaasteista riippuen saa välillä miettimään, että kannattiko tämä.
Toki rakastan lastani ja teen hänen vuokseen mitä tahansa jotta hän voisi mahdollisimman hyvin. Olen häneltä saanut myös paljon ja meillä on aivan mahtavia hetkiä keskenämme. Olisin näistä asioista jäänyt paitsi, mutta silti heikkoina hetkinä kadun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kännykkää en uskalla lainata, mutta rahaa voin lainata, jotta he voivat soittaa puhelinkopista ystävilleen.
Puuttuu vaihtoehto " en enää". Nyt, kun ainonainen on parikymppinen, hauska, älykäs, hyvä keskustelemaan, avoin asioistaan ja asiallinen, on vanhemmuus tosi hauskaa. On kiva istua iltaa yhdessä viinipullon ääressä,käydä sienessä ja leffassa. Tavata opiskelutovereitaan ja poikakavereita, niin nyt tää on mukavaa. Tietysti huolien seuraamukset voivat olla suurempia nyt kuin ennen, mutta onhan tämä nyt kivaa. Mutta silloin, kun valitsi toimiansa niin, että tähän päästäisiin,niin välillä kadutti ja ajatteli miksi kannattaa elämästään 20 vuotta tähän satsata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietenkään en kadu! En tullut landella alaikäisenä mistään latotanssi-illasta raskaaksi, vaan kävin pääkaupungissa kouluni ja yliopiston, menin naimisiin vasta kun tiesin että tienaan ja mies tienaa, ja että selviäisin vauvavuosista. Olen 65 ja nyt eläkkeellä, ja lapset ja heidän lapsensa ovat tärkeintä elämässäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihaan ex-vaimoani ja sitä kuinka hän pilasi elämäni. Olen lopun ikääni velkavankeudessa ja parisuhteeseen kelpaamaton vielä vuosia, kun lapset ovat huollettavanani. Kärsin kovasti yksinäisyydestä johtuen kumppanin puutteesta.
LAPSIANI EN KADU ENKÄ TULE KOSKAAN KATUMAAN!
Miksi ne lapset olisivat este parisuhteelle? ymmärsin kyllä että maksat elatusmaksuja, mutta ei sekään ihmisestä tee kelpaamatonta. Älä kärsi vaan ala rohkeasti elämään , kyllä on naisia jolle se pintaliito ja raha on merkityksetöntä.
Se tekee sillä lailla minusta kelpaamattoman, että minulla ei ole varaa elää sellaista elämää kuin toinen haluaisi. Ja voi luoja, että olen yrittänyt. Jonkun kerran olenkin kelvannut alkuhuuman ajaksi, mutta tullut aina jätetyksi. En itsekään halua uusperhe-elämää, vaan vain kumppanin itselleni. Lasten poismuuttoon saakka eri kodit ja lastenkaan ei tarvitse toisiaan tavata.
Kun en riitä, niin en riitä. Yli vuoteen ei ole ollut edes yhtään kiinnostunutta.
Kyllä tuo viimeinen moniongelmainen, asperger/nepsy lapsi olisi saanut jäädä siittämättä.
Nyt täysin syrjäytynyt ja päihteitä käyttävä nuori aikuinen ja on vain ajan kysymys, kun istuu linnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisinaan kyllä. Toinen lapsistamme on vaikeasti autistinen / kehitysvammainen, ei ole todennäköistä että pystyy ikinä itsenäisesti elämään. Ja arki on yhtä jatkuvaa vääntämistä, turhauttavaa kun muiden lasten kehittyessä ja itsenäistyessä meidän lapsi ei. Olen kai vaan väsynyt siihen arkeen äärimmäisen vaativan lapsen kanssa, ja kun ei ole edes tietoa että siitä vapautuisi esim. kun lapsi täyttää 18.
Tuettuun asumiseen vaan jos ei itsenäiseen elämiseen pysty. Käytte sitten tapaamassa sopivin välein.
Ei se ole mikään keittiörätti se lapsi vaikka olisi vammainen . Tosta noin vaan hus pois vaan . Ällöttävä kommentti.
Vammaisilla lapsilla on ihan yhtä suuri oikeus itsenäistyä vanhemmistaan kuin vammattomillakin. Heidän kohdallaan se vaan usein tarkoittaa tuettua asumista/jonkinlaista ryhmäkotia. Ei ole kysymys pois heittämisestä sen enempää kuin muidenkaan lasten kohdalla. Todella vanhanaikainen ajatus, että vammaisen lapsen pitäisi asua lapsuudenkodissaan/vanhempiensa luona koko elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihaan ex-vaimoani ja sitä kuinka hän pilasi elämäni. Olen lopun ikääni velkavankeudessa ja parisuhteeseen kelpaamaton vielä vuosia, kun lapset ovat huollettavanani. Kärsin kovasti yksinäisyydestä johtuen kumppanin puutteesta.
LAPSIANI EN KADU ENKÄ TULE KOSKAAN KATUMAAN!
Miksi ne lapset olisivat este parisuhteelle? ymmärsin kyllä että maksat elatusmaksuja, mutta ei sekään ihmisestä tee kelpaamatonta. Älä kärsi vaan ala rohkeasti elämään , kyllä on naisia jolle se pintaliito ja raha on merkityksetöntä.
Se tekee sillä lailla minusta kelpaamattoman, että minulla ei ole varaa elää sellaista elämää kuin toinen haluaisi. Ja voi luoja, että olen yrittänyt. Jonkun kerran olenkin kelvannut alkuhuuman ajaksi, mutta tullut aina jätetyksi. En itsekään halua uusperhe-elämää, vaan vain kumppanin itselleni. Lasten poismuuttoon saakka eri kodit ja lastenkaan ei tarvitse toisiaan tavata.
Kun en riitä, niin en riitä. Yli vuoteen ei ole ollut edes yhtään kiinnostunutta.
Ikävä kuulla. Minua ei haittaisi, kun itsekin vähään tottunut
Miten tuo viimeinen liittyy mihinkään? XD