Tilaongelmia lentomatkoilla, onko itsekkyyttä vai ei?
Viime aikoina on ollut artikkeleita siitä, että ihmiset ottavat liikaa käsimatkatavaraa lennoille. Jopa sääntöjen mukainen tavaramäärä on liikaa, jos kaikki ottaisivat sen verran. Tämä leimataan ihmisten itsekkyyden ongelmaksi.
Toinen asia jota kritisoidaan, on selkänojan säätäminen. Että jos laskee selkänojaa, on itsekäs koska se vie tilaa takana istuvalta.
No, siinä kun ihmiset syyttelevät toisiaan tästä tilanpuutteesta, niin eikö kenellekään tule mieleen, että syy on lentoyhtiöissä? He tunkevat koneet niin täyteen penkkejä, ettei siellä voi enää kukaan mukavasti matkustaa. Matkatavarat ei mahdu, selkänojaa ei voi kallistaa, vähänkin pidempi ihminen joutuu pitämään polvet kiinni edellisessä penkissä koko matkan eikä voi vaihtaa asentoa. Penkkirivejä pitäisi yksinkertaisesti olla vähemmän.
Minusta lentoyhtiöt ansaitsevat pääosan kritiikistä, eikä matkustajat. Mutta ihmiset vaan syyttelevät toisiaan.
Kommentit (28)
Itseä sapetti, kun meitä oli kolme vierekkäin samasta perheestä. Yksi pieni lentoreppu. Ja se ei mahtunut ylös, koska muilta riveiltä se oli tungettu täyteen. Sinne olisi periaatteessa pitänyt mahtua kolmen rivillä istuvan laukut . Edes yhdelle laukulle ei jätetty tilaa, vaikka näkivät, että rivin ihmiset eivät ole vielä paikalla . Seuraavaksi ryntään ekana koneeseen.
Olen lentänyt pari kertaa vuoden sisällä (neljä lentoa), ja joka kerralla boardingissa henkilökunta on kierrellyt kyselemässä isompien matkatavaroiden omistajilta, että haluaisivatko he laittaa laukun ilmaiseksi ruumaan. Jos henkilö on sanonut ei, he ovat antaneet asian olla. Jos jollain on matkustamossa liikaa/ liian isoa tavaraa, se on lentoyhtiöiden oma vika.
Vierailija kirjoitti:
Itseä sapetti, kun meitä oli kolme vierekkäin samasta perheestä. Yksi pieni lentoreppu. Ja se ei mahtunut ylös, koska muilta riveiltä se oli tungettu täyteen. Sinne olisi periaatteessa pitänyt mahtua kolmen rivillä istuvan laukut . Edes yhdelle laukulle ei jätetty tilaa, vaikka näkivät, että rivin ihmiset eivät ole vielä paikalla . Seuraavaksi ryntään ekana koneeseen.
Tämä juuri on ongelma. Tila ei riitä penkkien määrään nähden.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei voi yhtäaikaisesti itkeä lentolippujen kalleudesta ja pienistä tiloista.
Mitä enemmän matkustajia mahtuu koneeseen, sitä halvemmaksi voidaan yksittäinen lentolippu hinnoitella. Mitä enemmän matkustajapaikkoja, sitä ahtaampia penkkirivejä. Mitä enemmän matkustajia mahtuu koneeseen, sitä enemmän tulee mukana käsimatkatavaraa, olipa kieltoja tai ei.
Siellä bisneksessä on kuulkaa ihan väljää eikä mitään ongelmaa käsilaukkujen suhteen.
Jos koneessa on vaikka 100 paikkaa, josta vähentää 4, saa yhtiö myytyä 4 lippua vähemmän. Neljän lipun hinta jaettuna sadalle ei kovin paljon kalllistaisi lippujen hintaa per henkilö.
Luulen, että tavaroiden määrän rajoitus ja niistä perittävien maksujen nosto tuo enemmän rahaa lentoyhtiöille. Siksi ahtausongelma on lentoyhtiöiden etu. Tyhmää on se, että ihmiset ei vaadi parempaa.

Kuinka paljon neljän paikan poistaminen tuo lisää tilaa koneeseen? Tuskin edes senttiä per penkkirivi.
Vierailija kirjoitti:
Itse varaan paikat niin että on tilaa ja yleensä ei edes kukaan tule viereen, Finnairin koneet on aika pieniä, muilla ei tätä ongelmaa juuri ole.
Siis varaat koko exit- tai eturivin?
27, varaan toki usein exit paikkoja ja aina niihin ei tule muita, mutta sitten on eräs pieni kikka millä saa viereiset paikat vapaaksi jos koneessa on tilaa 👍 toimii kieltämättä usein silloin kun joutuu matkustamaan jotain reittilentoja Euroopassa.
Finnair on ahdas, voi verrata ihan noihin halpisyhtiöiden koneisiin vaikka onkin kallis.