Rintojen korjausleikkaus julkisella
Minulla on putkimaiset rinnat, jotka omasta mielestäni ovat tubulaariset kehityshäiriön vuoksi. Näyttävät samalta kuin linkissä olevan kuvan oikeanpuoleisin rinta. https://www.christinasclinic.ee/wp-content/uploads/Tuberous-Diagram_Dr-…
Kävin lääkärissä toiveena saada niiden korjausleikkaus julkisella puolella. Sain lähetteen arvioon kirurgialle mutta väärällä syyllä (rintojen pienennys) eikä leikkausta tietenkään myönnetty koska se ei ollut varsinainen syy. Kirurgi ei ottanut kuuleviin korviinsakaan vaikka yritin hänelle selittää miksi oikeasti olin siellä. Kirjasi kuitenkin arvioon, että rintani ovat ektooppiset eli virhesijaintiset. Tästä arviosta on jo yli 10 vuotta ja rintani ovat edelleen korjaamatta.
Olen kärsinyt näistä putkimaisista rinnoista teini-iästä lähtien. Vaiva on aiheuttanut minulle suurta psyykkistä kuormaa, häpeää, surua ja ahdistusta. Miksi minulla ei ollut edes teininä samanlaiset terhakat rinnat kuin muilla ikäisilläni? Ne kasvoivat heti alaspäin. En ole kehdannut näyttäytyä alasti juuri kenenkään seurassa. Kaverini eivät koskaan ole nähneet niitä. Yleisiin suihkuihin en kehtaa mennä. Parisuhteenikin ovat kärsineet koska häpeilen rintojani. Nyt koen, että asia on pilannut elämäni niin monella osa-alueella ja niin pitkään että asialle on pakko tehdä jotain.
Varsinainen kysymys: Millaisilla rinnoilla olette saaneet korjausleikkauksen julkisella puolella?
Oletteko kotjauttaneet rintojanne yksityisellä? Miren paljon tuli maksamaan?