Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sydämeni itkee yhä välillä!
15.12.2006 |
En jaksaisi enää roikkua menneisyydessä...
Seurustelin aikoinaan erään miehen kanssa reilu neljä vuotta. Ero tuli yllättäen ja se jäi riipimään näköjään paljonkin, vaikka puskin täyttä häkää elämässä eteenpäin.
Erostamme tulee pian neljä vuotta, eli se aika jonka olimme aikoinaan yhdessä. Eron jälkeen emme ole tavanneet kertaakaan, muutamia kertoja kirjoitelleet maileja, mutta noin vuosi sitten tein selväksi, ettei kannata piinata minua niillä viesteillä, sillä ne sattuvat niin paljon...
Olen menossa tulevana kesänä naimisiin ja elän muutoinkin aivan eri elämää kuin silloin viisi vuotta sitten. Minulla on lapsikin...kaikki on hyvin. Paremmin ei voisi olla.
Silti aika ajoin mieleni masentuu ja muistan haikeudella sitä suurta elämäni rakkautta; komeaa, kohteliasta miestä. Nykyinen mieheni on erilainen. Hyvä on toki hänkin miehenä ja isänä, mutta tahtomattani kaipaan hänessä piirteitä, joita oli tässä aiemmassa miehessäni...
Mitä teen?
Kommentit (15)
Eikä siinä ole mitään pahaa, että kaipaa lämmöllä vanhaa rakastaan. Sehän on ihan normaalia, kun oma arki takkuaa, niin kuvittelee, että sen toisen kanssa olisi toisin. Arki tulee joka suhteeseen, niinkuin tiedät.
En osaa auttaa sinua, mutta tiedän miltä sinusta tuntuu. Itse kaipasin erästä exääni yhdeksän vuotta eron jälkeen, aika ajoin todella raastavasti. Nyt se jo huvittaa, mutta toiset jää vain mieleen paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En edes jaksa ajatella sitä kaupunkia, missä hän (ja minäkin) asui...En voi kuvitella käyväni koko paikassa, koska tuntuu niin pahalta!!
Tosin eipä sinne tarvitse mennäkään, on sen verran kaukana. Joskus vaan tekisi mieli ottaa yhteyttä vaikka hänen vanhempiinsa. Tosin en tiedä heidänkään nykyistä osoitetta, vaikka tiedänkin tarkalleen missä asuvat....
Plääh...tämä joulunaika varmaan herkistää. Ja unet, joita joskus näkee...
Ap
vaivaamaan? Aika ihan totta haalistaa muistot, niin hyvät kuin pahatkin. Onneksi ne hyvät jää päällimäisenä mieleen =)
Äijä jätti mut vaikka oli pyytänyt vaimokseen paria kuukautta aikaisemmin.
Vaihtoi mut autoon kun elintaso nousi.
...Emmä pystyisi näkemään sitä, menis jalat alta...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tarkoita tätä pahalla, mutta mielestäni kannattaisi joko selvittää nämä asiat ennen naimisiinmenoa, tai sitten lykätä häitä. Ei ole paras mahdollinen lähtökohta avioliitolle tuo.
Ja toisekseen, itse en edes menisi naimisiin sellaisen miehen kanssa, joka ei ole elämäni mies.. Tietysti sulla varmasti vaikuttaa jo lapsetkin ja muut asiat tähän päätökseen, mutta itsesi (ja oman mielenterveytesi) takia kannattaisi mietiskellä näitä asioita vielä!
Voimia tilanteeseen!
Mulle se oli tunnetasolla, voin myöntää.
Järkitasolla tämä nykyinen tilanne on paras mahdollinen. Rakastan miestäni, mutta enemmän järkiperäisesti.
Ja sen tiedän ja myönnän myös, että aika tosiaan kultaa muistot, sillä tuolloin kun olin edellisessä suhteessa, olin kovin yksinäinen, en ollut oma itseni, itkin paljon, jouduin pingottamaan, en tullut aina ymmärretyksi jne...
Siinä mielessä nykyinen tilanne on siis paljon parempi. Olen oma hassu itseni, en joudu filmaamaan missään tilanteessa, olen avoimempi jne...
Haluan lapselleni jatkossa ehjän perheen, sisaruksia, isän ja äidin saman katon alle, sillä sitä en ole itse koskaan kokenut.
Tässä syitä, miksi olen niin tavoitehakuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän teillä voisi olla asiat hyvin, koska hän ei halua/halunnut sinua.
En ymmärrä ollenkaan, mitä ikävöit. Kuvitelmaasi siitä, mitä sinun mielestäsi teillä olisi voinut olla, jos hän ei olisi lempannut sinua???
Mutta todellisuus voi olla toista... Ex-miehellä oi olla jo liuta lapsia myös, voi olla kaljuuntunut ja lihonut ja pöhöttynyt yms..
Itse jatkoin exästä haaveilua niin kauan kunnes tapasin sen, eikä se todellakaan enää vastannut haaveitani, oli muuttunut niin paljon...Eikä enää haaveisiini kyllä tule!
Ehkä kannattas tavata kerran ja jättää sitten lopullisesti taakse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurusteltiin aikoinaan vaan lyhyt aika mutta sen jälkeen nähtiin jatkuvasti kun oltiin samassa kaveripiirissä.
12vuotta eron jälkeen aloimme uudestaan seurustelemaan. Oltiin kylläkin tossa välissäkin enemmän ja vähemmän tekemisissä ja molempien ollessa vapaita meillä oli jotain pientä säätöäkin.
2½vuotta sitten oltiin/ei oltu. Ei me oikein osattu olla yhdessä eikä erillään.
Sitten tapasin mieheni. Tiesin koko ajan että rakastin myös tätä toista mutta järkisyistä päätin olla tämän uuden kanssa koska hän oli tasapainoisempi ja rauhallisempi. Toki siis rakastin häntäkin.
Oltiin oltu tän uuden kanssa vajaa vuosi kun ensirakkaus tappoi itsensä. Niin paljon jäi sanomatta.
Sanoisin että sun pitäisi tavata tuo ex-miehesi. Ei se kaipuu häviä mihinkään vaikka sitä kuinka yrittäisit järjellä häivyttää.
Se järkyttäis mun mielentasapainoa niin paljon, jos mä sen näkisin, että oksat pois!
Mun pitäis mennä varmaan hoitoon, ts. psykologille purkamaan tuntoja. Kun en ole edes parhaille kavereille puhunu, kuvitelkaa! Paitsi vuosi sitten kun exältä tuli maili ja näin sattumoisin kaverini siihen perään, niin itkuhan siinä tuli. Tätä kaveria en tuntenut tuohon aikaan, eli hän ei ihan ole perillä asioista...minun elämääni ei siis tunne niin kauhean hyvin tuolta ajalta.
En mä halua edes myöntää rakastavani sitä miestä. Mä vaan toivon, että näkisin sen vaikka joskus taivaassa jos ei muualla. Siellä ei ehkä tunneta katkeruutta:-(
Sen sanon, että katkeruus on tunteista pahin. Se syö ihmistä sisältä! Ei edes viha ole niin paha kuin katkeruus....
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Sen sanon, että katkeruus on tunteista pahin. Se syö ihmistä sisältä! Ei edes viha ole niin paha kuin katkeruus....
Ap
Sinäpä sen sanoit. Ja sen tiedostaen, yritä kaikin keinoin päästä katkeruudesta. Se kun on vain ja ainoastaan sinun ongelma, eikä hetkauta pätkääkään sitä henkilöä, kenen toivoisit saavan katkeruudesta edes osan..
Et osaa olla onnellinen nykyisen miehesi kanssa etkä nauttia nykyhetkestä.
Olitko sitten todella onnellinen sen toisen miehen kanssa? JOs hän vielä jätti sinut ikävästi... Ehkä haaveilet olevasi onnellinen hänen kanssaan - jos hän olisi toisenlainen...
Oikeasti, käy vaikka psykologilla juttelemassa. Sinulla on joku ihme pelko elää onnellisena, on helpompi paeta haavemaailmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja se sika tosiaan jätti minut, en minä häntä! Ja vieläpä aika kylmäkiskoisesti. Ei vaan enää rakastatanut ja sillä sipuli...oli siinä pari muuta seikkaa, hän oli muka ajattelevinaan minun parasta jne...
Minulla on varmaan joku fiksaatio päässä, ehkä lapsuudesta johtuen, etten uskalla uskoa jatkumoon. Sellaista ei ole. Kaikki mihin on juuri tottunut, muuttuu kuitenkin. Matto vedetään alta. Ja sitten pitää taas sopeutua uuteen...
En osaa elää hetkessä. Suunnittelen aina kauhean innokkaasti tulevaa (kuten naimisiinmenoa ja sen sellaista) tai haikailen menneitä...
Hölmöä. Tiedän.
Tunnen itseni ihan lahopääksi jos kerron ääneen jollekin psykologille näistä jutuista ja pelkään, että haavat aukeavat ja sitten olen vielä syvemmällä. Haluaisin vain unohtaa...
Ap
Alue: Aihe vapaa
Kuinka olette päässeet yli?
Itselläni ongelmana lienee se, etten halua tai uskalla rehdisti kohdata tappioitani enkä osaa puhua näistä padoista kenellekään. Kyllähän kaikki menneisyyteni tietää, mutta moni luulee varmaan minua jopa kevytkenkäiseksi kun en ulospäin ole näyttänyt koskaan näitä murheenmerkkejä!
Ap