Peliriippuvainen lapsi, mitä tehdä

Vierailija kirjoitti:

Lasut ei auta yhtään mitään. Ei ne pysty sun lapsen puhelinliittymää katkaisemaan tai viemään pelikonetta pois, sen pystyy vain vanhemmat. 

Eli sulje puhelinliittymä, voit ostaa tilalle vanhan kapulan jolla ei pääse nettiin, mutta älypuhelin ei ole pakollinen. Ilmeisesti ei kavereita ole kun vain pelaa, joten yhteydenpitoon ei tarvi puhelinta. 

Vie pelikoneet pois, annat vaikka facessa jollekin. Jos teillä on kotona wifi, pistä se poikki. Kaikki sopimukset ja liittymät maksat sinä, pistät ne poikki. 

Itsellesi voit jättää puhelimen jossa mobiilidata. 

Olen sitä mieltä että kertakatkaisu, ei tuollaista voi lopettaa vähitellen, kun ei riippuvainen siihen pysty.

Jos pelkäät raivaria, teet nämä katkaisut ja pelikoneen poiskantamiset silloin kun on turvallista. 

Tässä on ainoa oikea ratkaisu. Ap, tee tämä tietokoneen hävitys vaikka koulupäivän aikana ja ole valmis soittamaan hätäkeskukseen, jos poika riehuu kauheasti.

Koulutehtäviin riittää huonompikin läppäri, ja netin voit jakaa omasta puhelimestasi.

Vierailija kirjoitti:

Älä tee lasua. Mieluummin vie lääkäriin niin saat asiallisempaa palvelua. Älä valita omasta jaksamisestasi, ettei lasta huostaanoteta. Netistä löytyy hyviä ohjeita nuorille nettiriippuvuuteen. Vähitellen irtaannutetaan ja sovitaan ohjeet yhdessä. Ensin pitää saada tajuamaan riippuvuus. Keskustele jossain muualla kuin kotona, jossa laitteet ovat lähellä. A-klinikka hoitaa peliriippuvaisia. Soita vaikka aluksi johonkin palvelunumeroon.

Ei psykiatrialla sen kummempia keinoja ole tilanteen ratkaisemiseksi. Vanhemmuden puutteistahan tuossa on kyse. Lapselta puuttuu rajat, ja vanhempien tehtävä on ne asettaa. Tämä kerrotaan siellä psykiatriallakin, ja tehdään lastensuojeluilmoitus sitten sieltä käsin jos vanhemmat ei saa omatoimisesti tilannetta haltuun. Koska tilanne on jo mennyt noin pitkälle, kannattaa ihan itse olla yhteydessä lastensuojeluun tai perhesosiaalityöhön. Lapsi tilapäisesti sijoitukseen tarvittaessa jotta pääsee eroon pelaamisesta ja koulu alkaa sujumaan syksyllä, ja vanhemmat vanhemmustaito-kurssille, jotta oppivat asettamaan rajoja ja pitämään niistä kiinni.

Tekstistä paistaa että lapsella ei juurikaan ole ollut rajoja elämässään. Nyt kaikki lävähtää silmille teini-iässä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkia ei voi pelastaa. 

Ei, mutta tällaiset tapaukset on helppoja, kunhan vanhemmat toimivat yhteistyössä ja ovat valmiita tekemään osuutensa. Kyse ei ole mistään vakavasta mielenterveyden häiriöstä ja monimuotoisista ongelmista, joten jämäkästi vaan tilanne poikki, ja uudet säännöt perheeseen. Sijoitus avohuollon tukitoimena voi tulla kyseeseen pahimassa vieroitusvaiheessa jos kotona ei pärjätä pojan raivotessa. Poika pääsee irti riippuvuudestaan sijaishuollossa, ja ymmärtää samalla tilanteen vakavuuden, ja sen että asioilla on seurauksia. Säikähtää varmasti itsekin kun tajuaa miten pitkälle tilanne on mennyt. Sitten kun tilanne on tasaantunut ja rauhoittunut, voi poika palata kotiin, ja perhe laatii yhdessä perhetyösntekijän avulla uudet säännöt joihin jokainen sitoutuu. Pelata saa edelleen, mutta rajoitetusti, ja lopettamisen on sujuttava sovitusti. Pelien on oltava ikätasoon sopivia. Läksyistä on huolehdittava, ja päivittäin on ulkoiltava. Vuorokausi rytmistä pidetään kiinni, ja perhe tekee säännöllisesti asioita yhdessä. Tarkemmin tosiaan suunitelman voi tehdä sitten työntekijän kanssa juuri omalle perheelle sopivaksi.

Meillä mies on sitä mieltä, että pojalla pitää olla oma toive ja tahto irrottautua peliriippuvuudesta.

Vähän kuin alkoholisti, ettei toisen pidä ulkopuolelta pakottaa luopumaan. Miehen mielestä tilanne silloin vain pahenisi.

Poika on 15-vuotias.

Pelit ovat virtuaalinen oravanpyörä - Suunnitellaan addiktoiviksi heti pohjakerroksesta lähtien. Pelaat jotain päämäärää, tilastoja kohti kunnes ne nollataan tai seuraava peli julkaistaan, ja aloitat koko homman alusta. Täydellistä ajanhukkaa, vaikka se hauskaa onkin. 

Teini-ikä. Sitä pitää ymmärtää. Ei se kiihkeä pelikonekausi ehkä kestä ikuisesti, se on vaihe. Teini ei voi raivoaivoille mitään, heijastaa aikuisten käytöksen takaisin. Yritäpä olla ystävällinen, niin joku heijastaa sitäkin takas joskus, jos pystyy. Jos on muualla kivaa tekemistä tai olemista, ehkä se kiinnostaa. Mitä mahdollisuuksia on. Olisko peleissä kaverit siellä taustalla juttelemassa, sehän vetää myös pelin luokse. Kohta sää paranee, osa piipahtaa ulkona. Mitä sen ikäiset pojat tykkäävät tehdä muuta kuin pelata koneella tai juuri tietty yksilö, osa selvää mistä tykkää ja mistä ei. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on sitä mieltä, että pojalla pitää olla oma toive ja tahto irrottautua peliriippuvuudesta.

Vähän kuin alkoholisti, ettei toisen pidä ulkopuolelta pakottaa luopumaan. Miehen mielestä tilanne silloin vain pahenisi.

Poika on 15-vuotias.

Tottahan tuo sinänsä on, että halu muutokseen pitäisi tulla itseltä. Se, että määrätään tunnin peliaika/päivä tms. todennäköisesti tulehduttaa välit, etenkin, jos sillä addiktilla ei ole mitään muuta tehtävää. Pitäisikö hänen tuijottaa kattoa huoneessaan? Pitäisi ensin keksiä joku korvike tai vaihtoehto pelaamiselle, mutta sekin vaatii sen kiinnostuksen. Jos jalkapallo ei kiinnosta, niin paha on väkisin laittaa jalkapalloa pelaamaan.  

Joo tietokonepelit on varmaan suurin ongelma sillä, jos se uhkailee itsensä ja sinun tappamisesta... HALOO! Psykologia tuo kaipaa, jos ei psykiatria.

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikä. Sitä pitää ymmärtää. Ei se kiihkeä pelikonekausi ehkä kestä ikuisesti, se on vaihe. Teini ei voi raivoaivoille mitään, heijastaa aikuisten käytöksen takaisin. Yritäpä olla ystävällinen, niin joku heijastaa sitäkin takas joskus, jos pystyy. Jos on muualla kivaa tekemistä tai olemista, ehkä se kiinnostaa. Mitä mahdollisuuksia on. Olisko peleissä kaverit siellä taustalla juttelemassa, sehän vetää myös pelin luokse. Kohta sää paranee, osa piipahtaa ulkona. Mitä sen ikäiset pojat tykkäävät tehdä muuta kuin pelata koneella tai juuri tietty yksilö, osa selvää mistä tykkää ja mistä ei. 

Sori vaan mutta ei näin ole välttämättä. Mun veli on 28 ja pelaa kaiket päivät eikä käy edes töissä. On ollut amkissa, mutta lensi sieltä pihalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikä. Sitä pitää ymmärtää. Ei se kiihkeä pelikonekausi ehkä kestä ikuisesti, se on vaihe. Teini ei voi raivoaivoille mitään, heijastaa aikuisten käytöksen takaisin. Yritäpä olla ystävällinen, niin joku heijastaa sitäkin takas joskus, jos pystyy. Jos on muualla kivaa tekemistä tai olemista, ehkä se kiinnostaa. Mitä mahdollisuuksia on. Olisko peleissä kaverit siellä taustalla juttelemassa, sehän vetää myös pelin luokse. Kohta sää paranee, osa piipahtaa ulkona. Mitä sen ikäiset pojat tykkäävät tehdä muuta kuin pelata koneella tai juuri tietty yksilö, osa selvää mistä tykkää ja mistä ei. 

Sori vaan mutta ei näin ole välttämättä. Mun veli on 28 ja pelaa kaiket päivät eikä käy edes töissä. On ollut amkissa, mutta lensi sieltä pihalle.

Itsekin käytin 90% vapaa-ajasta pelaamiseen kunnes olin 30. Pikkuhiljaa tajusin, millaista ajanhukkaa se on, vaikka myönnän, että hauskoja ne ovat, ja on niitä huonompiakin tapoja viettää aikaa. Osassa pelejä kumminkin on se sosiaalinen puoli... Mutta kuten aiemmassa viestissä kirjoitin - Pelit ovat vain virtuaalinen oravanpyörä. Jäät koukkuun ja juokset jonkun virtuaalisen päämäärän perässä, jolla ei loppupeleissä ole enää mitään merkitystä, kun seuraava peli julkaistaan. Aloitat "jahdin" alusta ja toistat tätä samaa kehää. 

Vierailija kirjoitti:

Osta sille viikonlopuiksi vähän viunaa. Ei pelaa koko iltaa, jos sammuu ensin.

Vihdoinkin joku järkevä kommentti. Jos ihmisellä on sellaiset piuhat, että riippuvuuksia tulee, yhden voi ainoastaan korvata toisella. Omassa suvussa on addiktiogeenit, jotka on näkyneet ne saaneilla jo lapsesta asti. Ainoa mitä tuossa voi vanhempana tehdä on yrittää keksiä sellainen addiktio, josta olisi mahdollisimman vähän haittaa. Alkoholismi ei ole todellakaan ratkaisu, eikä päihteet ylipäätään. Urheiluhulluus voi sekin olla kuolemaksi, vaikka sen ohella on mahdollista tehdä enemmän muitakin asioita. Nettiriippuvuus on vielä melko kesy ongelma näiden rinnalla.

Itselläni on myös nettiriippuvainen nyt jo aikuinen lapsi, mutta nyt se osaa jo olla suuttumatta ja mennä itsekseen nukkumaan. Viettää myös paljon sosiaalista aikaa netissä eli höpöttää jotain koko ajan nettisakkinsa kanssa, katsovat yhdessä elokuvia, pelaavat jne. Pitkän matikan lukio-opinnot olisivat vaatineet parempaa itsekuria häneltä, mutta muuten koulu on mennyt siinä ohessa jopa yllättävän hyvin, vaikkei tee mitään kouluhommia ikinä.

Eli älä nyt pelihousuja vielä revi. Sovitte lapselle nukkumaanmenoajan, jolloin sähköt lähtee, ja keksitte muuta tekemistä joka päivälle jotain.

Ootko ajatellut, että veisit sen seurakuntaan. Näille riippuvuuksiin taipuvaisille voi uskontokin toimia.

Vierailija kirjoitti:

Ootko ajatellut, että veisit sen seurakuntaan. Näille riippuvuuksiin taipuvaisille voi uskontokin toimia.

En kyllä usko, että auttaa tällaisessa tapauksessa. Hieman eri jollekin nelikymppiselle huumeriippuvaiselle tai alkoholistille. 

Vierailija kirjoitti:

Teini-ikä. Sitä pitää ymmärtää. Ei se kiihkeä pelikonekausi ehkä kestä ikuisesti, se on vaihe. Teini ei voi raivoaivoille mitään, heijastaa aikuisten käytöksen takaisin. Yritäpä olla ystävällinen, niin joku heijastaa sitäkin takas joskus, jos pystyy. Jos on muualla kivaa tekemistä tai olemista, ehkä se kiinnostaa. Mitä mahdollisuuksia on. Olisko peleissä kaverit siellä taustalla juttelemassa, sehän vetää myös pelin luokse. Kohta sää paranee, osa piipahtaa ulkona. Mitä sen ikäiset pojat tykkäävät tehdä muuta kuin pelata koneella tai juuri tietty yksilö, osa selvää mistä tykkää ja mistä ei. 

Hah. Mulla oli kerran poikakaveri, joka oli peliriippuvainen. Ihastuin poikaan lukiossa ja aloimme sitten seurustelemaan 18-vuotiaina. Lukion jälkeen minä menin uudelle paikkakunnalle yliopistoon, hän armeijaan. Toisena vuonna hän muutti perässäni ja aloitti opinnot. Samalla hän hankki sitten tietokoneen

Siitä se lähti. Koulusta tullessaan hän avasi tietokoneen, lykkäsi luurit korville ja pelasi. Minä laitoin meille ruokaa, vein hänelle ruokalautasen tietokoneelle, ja söimme siinä tietokoneen ääressä yhdessä. Sitten hän jatkoi pelaamista ja pelasi nukkumaanmenoon saakka.

Viikonloppuisin hän alkoi aamusta pelaamaan. Kysyin joskus, että voisimmeko käydä jossain. Leffaan oli kuulemma turha lähteä, koska hän voi ladata leffoja koneelle. Ravintolaan ei voi lähteä, koska siellä joutuu vaikeisiin sosiaalisiin tilanteisiin, kuten puhumaan tarjoilijalle. Kävelyllä käynti on typerän näköistä.

Kaksi vuotta tuota menoa katseltuani minua alkoi ahdistaa ihan kunnolla. Mietin, että haluanko todella elää tuollaista elämää, jossa miehen peliriippuvuus ja sosiaalisten tilanteiden pelko pilaa myös minun nuoruuteni. Riitelimme pelaamisen määrästä. Poikakaveri ei nähnyt ongelmaa. Meidän ei kuulemma tarvinnut elää kuten ne muut "normot". Yhden kerran turhauduin ihan toden teolla ja revin nettipiuhan seinästä pelisession aikana. Poikakaveri raivosi minulle suu vaahdossa menettäneensä niin ja niin monta kultaa pelissä, survoi nettipiuhan takaisin seinään ja ryntäsi ovia paiskoen takaisin koneelle.

Tunsin oloni hyvin yksinäiseksi. Minulla ei ollut itsellänikään kovin helppoa saada kavereita, koska en ollut mitenkään kovin sosiaalisesti taitava. Ajan mittaan sain kuitenkin muutamia koulukavereita, joiden kanssa kävimme opiskelijabileissä. Siellä käydessäni katsoin muita miehiä ja mietin, että miksi kaikki muut miehet vaikuttivat rennoilta ja normaaleilta sosiaalisissa tilanteissa.

Neljän vuoden yhdessäolon kohdalla lähdin vaihto-opiskelemaan toiselle puolelle maapalloa. Hyvin pian totesin, etten halua palata takaisin vanhaan elämääni. Erosin poikakaverista jo reissussa ollessasi. Tapa, jolla erosin oli väärin, mutta en osannut tuolloin muutakaan.

Suomeen palattuani hankin oman kämpän ja aloitin oman elämän. Pakotin itseni hankkimaan enemmän kavereita ja tekemään rästiin jääneet kouluhommat. Sain seuraavana kesänä parempia kesätöitä. Muutin kämpästä toiseen ja lopulta kommuuniin. Kehitin sosiaalisia taitoja. Aloin seurustelemaan uuden miehen kanssa. Valmistuin koulusta. Sain vakitöitä omalta alalta. Ostin oman kämpän. Kasvoin pikkuhiljaa aikuiseksi.

No miten kävi sille pelaavalle poikakaverille? Hän sulkeutui entisestään eromme jälkeen. Hän keskeytti opintonsa. Koska opintotuki katkesi, hän hankki jotain hanttihommia, joita pystyi puristamaan kesällä kasaan. Muut ajat ja pitkät talvet hän pelasi. Erostamme on kulunut nyt 12 vuotta eikä tuo mies ole valmistunut vieläkään lukion jälkeen miksikään tai edennyt minnekään.