Teatterikorkeakoulusta valmistuneiden näyttelijöiden työllisyys
Miten hyvin valmistuneet pääsevät oman alansa töihin? TV-ruudussa näkyy yleensä samoja naamoja.
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teatterikorkeakoulusta valmistuneet ovat varmasti kärkinimiä rekrytoinneissa.
Kaikki muuta näyttelijät, varsinkin vailla koulutusta olevat, ovatkin sitten huonommassa asemassa. Sillä näyttelijöissä on valtavaa ylitarjontaa. Jopa talkoovoimin ilman palkkaa tehtäviin tuotantoihin on hakemassa parhaimmillaan satoja näyttelijöitä.
Eli jos näyttelijäksi halajaa niin Teatterikorkeakoulu on aika tärkeä. Toiseksi paras vaihtoehto on Teatterityön tutkinto-ohjelma Näty Tampereella.
Huvittavaa että näyttelijöillä ylipäätään on merkitystä sillä onko "korkeakoulu" käyty vai ei.
Näyttelijällä ei tarvitse olla muuta kuin luontaista karismaa ja halu esiintyä, loput oppii osallistumalla muutamaan amatöörituotantoon.
Ei taida Teatterikorkeakoulu olla muuta kuin laillistettua nepotismia...
Niin, eipä Jasperkaan ole saanut mitään muodollista koulutusta näyttelemiseen. Isänsä tosin on näyttelijä, mitä ilman tuskin olisi saanut roolia Salatuista elämistä, josta ponnahti julkisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Näyttelijöistä on karjuva työvoimapula ympäri Suomen. Erityisesti etsitään kauniin ja hoikkia nuoria naisia.
Edellytetäänkö aiempaa kokemusta pornofilmeistä?
Vierailija kirjoitti:
Olen ymmärtänyt, että monet näyttelijät siirtyvät freelancereiksi sen takia, että sitä kautta saa huomattavasti kovemmat tulot kuin työskentelemällä jossain laitosteatterissa. Kaikki tunnetuimmat näyttelijäthän ovat freelancereita. Huvittaa, kun jollain nimekkäällä freelance-näyttelijällä työt syystä tai toisesta vähenevät rajusti, hän valittaa sitä katkerasti - vaikka voi syyttää tästä vain omaa valintaansa. Olisi helposti saanut pysyvän työpaikan jostain laitosteatterista.
Voit ymmärtää mitä haluat, korkeasta työttömyydestä on kuitenkin ihan faktaa olemassa.
Ainahan voi siirtyä onlyfanceriksi, ...eikun freelanceriksi.

Lähde?
Hyvä aihe! Olen miettinyt näyttelijäopintoja, mutta ikää on jo kohta 40 vuotta. Vieläkö tässä kehtaa TEAKkiin tai NÄTYyn hakea vai nauravatko pihalle?
Teakissa on yläikäraja 30 v. Tampereesta en tiedä.

Mitä järkeä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näyttelijöistä maksetaan erittäin varteenotettavaa korvausta nykypäivänä. Monenlaista hommaa on tarjolla.
Minkälaista?
Mainokset
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teatterikorkeakoulusta valmistuneet ovat varmasti kärkinimiä rekrytoinneissa.
Kaikki muuta näyttelijät, varsinkin vailla koulutusta olevat, ovatkin sitten huonommassa asemassa. Sillä näyttelijöissä on valtavaa ylitarjontaa. Jopa talkoovoimin ilman palkkaa tehtäviin tuotantoihin on hakemassa parhaimmillaan satoja näyttelijöitä.
Eli jos näyttelijäksi halajaa niin Teatterikorkeakoulu on aika tärkeä. Toiseksi paras vaihtoehto on Teatterityön tutkinto-ohjelma Näty Tampereella.
Onko Tampereelta valmistuneet jotenkin huonompia näyttelijöitä? Eikö sieltä ole esim Kari Hietalahti?
Tuskin on huonompia. Teatterikorkeakoulu vain on päässyt niin hyvään maineeseen että muut jäävät hieman varjoon. Mutta paljon tulee menestyviä näyttelijöitä myös Nätystä. Moni varmaan hakee ekaksi teatterikorkeaan ja jos ei pääse niin sitten nätyyn (korjatkaa toki jos olen väärässä). Eipä sinne Nätyynkään ole helppo päästä sisään, joten hieno homma jos pääsee ja vielä hienompaa valmistua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teatterikorkeakoulusta valmistuneet ovat varmasti kärkinimiä rekrytoinneissa.
Kaikki muuta näyttelijät, varsinkin vailla koulutusta olevat, ovatkin sitten huonommassa asemassa. Sillä näyttelijöissä on valtavaa ylitarjontaa. Jopa talkoovoimin ilman palkkaa tehtäviin tuotantoihin on hakemassa parhaimmillaan satoja näyttelijöitä.
Eli jos näyttelijäksi halajaa niin Teatterikorkeakoulu on aika tärkeä. Toiseksi paras vaihtoehto on Teatterityön tutkinto-ohjelma Näty Tampereella.
Huvittavaa että näyttelijöillä ylipäätään on merkitystä sillä onko "korkeakoulu" käyty vai ei.
Näyttelijällä ei tarvitse olla muuta kuin luontaista karismaa ja halu esiintyä, loput oppii osallistumalla muutamaan amatöörituotantoon.
Ei taida Teatterikorkeakoulu olla muuta kuin laillistettua nepotismia...
Samat lainalaisuudet näyttelijöillä on kuin muillakin ammattilaisilla -> on etua jos voi jotenkin helposti osoittaa olevansa ammattilainen. Joku voi olla koekuvauksissa todella karismaattinen, mutta mistä tiedät onko hän ammattimainen kun laitetaan lavalle tai kameran eteen. Kouluista valmistuneilla on takuuvarmasti edes jonkinlainen käsitys jo siitä mitä se oikea työn tekeminen alalla on. Pelkkä lahjakkuus ei riitä vaan pitää tietää mitä tekee ja miten toimia muun crew:n kanssa. Kun ammattilaisporukalla tehdään vaikkapa elokuvaa niin on aika raskasta jos pääroolin esittäjällä on pelkästään -karismaa ja halu esiintyä- eikä muutoin kokemusta ja osaamista.
Äskeinen jatkaa: Toki näyttelijäksi ei välttämättä tarvitse koulutusta. Mutta jos on tosissaan niin kannattaa edes yrittää päästä kouluun, se on parempi ponnahduslauta. Sitten jos ei pääse sisään niin voi jatkaa eteenpäin itseopiskellen ja osallistuen talkootuotantoihin + extraamaan ja pikkurooleihin ammattituotantoihin. Siitä sitten vähitellen voi päästä pidemmälle kokemuksen myötä.
Vierailija kirjoitti:
Näyttelijöillä on ainakin se mahdollisuus, että saa kiinnityksen teatteriin - eli vakiduuni.
Muuten ihan sama kuin muusikoissa, eli koulutetaan ihan liikaa. Tai jos töitä on, leipä on kapeaa ja ympäri maata.
Menestyminen näyttää vaativan julkisuuden ja sen myötä tunkemista joka paikkaan. Vaikka joku A-M Tuokko on aika hyvä esimerkki. Jostain tupsahti framille - sen jälkeen joka sarjaan, tv-visailuihin, tansseihin, naistenlehtiin, teatteriproggiksiin, leffoihin. Mitään erikoista hänen ns. näyttelemisessään ei minun mielestäni ole, verrattuna lukuisiin muihin.
Meni naimisiin Kari Heiskasen kanssa ja teki lapsia.
Vierailija kirjoitti:
vaikuttaako sukunimi työnsaantiin alalla??, vähä sama ilmiö kuin Teakin hakijoista pääseen isään jos kuuluu näyttelijä sukuun...
Roope Salminen ei päässyt vaikka isä, äiti ja äitipuoli ovat kaikki siellä opiskelleita.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä aihe! Olen miettinyt näyttelijäopintoja, mutta ikää on jo kohta 40 vuotta. Vieläkö tässä kehtaa TEAKkiin tai NÄTYyn hakea vai nauravatko pihalle?
Harrasteteatterit ovat monelle keino päästä esiintymään. Ei kaikista taevitse tulla ammattinäyttelijöitä.
Huippunäyttelijät kuten esim Lilli Suomalainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teatterikorkeakoulusta valmistuneet ovat varmasti kärkinimiä rekrytoinneissa.
Kaikki muuta näyttelijät, varsinkin vailla koulutusta olevat, ovatkin sitten huonommassa asemassa. Sillä näyttelijöissä on valtavaa ylitarjontaa. Jopa talkoovoimin ilman palkkaa tehtäviin tuotantoihin on hakemassa parhaimmillaan satoja näyttelijöitä.
Eli jos näyttelijäksi halajaa niin Teatterikorkeakoulu on aika tärkeä. Toiseksi paras vaihtoehto on Teatterityön tutkinto-ohjelma Näty Tampereella.
Huvittavaa että näyttelijöillä ylipäätään on merkitystä sillä onko "korkeakoulu" käyty vai ei.
Näyttelijällä ei tarvitse olla muuta kuin luontaista karismaa ja halu esiintyä, loput oppii osallistumalla muutamaan amatöörituotantoon.
Ei taida Teatterikorkeakoulu olla muuta kuin laillistettua nepotismia...
Samat lainalaisuudet näyttelijöillä on kuin muillakin ammattilaisilla -> on etua jos voi jotenkin helposti osoittaa olevansa ammattilainen. Joku voi olla koekuvauksissa todella karismaattinen, mutta mistä tiedät onko hän ammattimainen kun laitetaan lavalle tai kameran eteen. Kouluista valmistuneilla on takuuvarmasti edes jonkinlainen käsitys jo siitä mitä se oikea työn tekeminen alalla on. Pelkkä lahjakkuus ei riitä vaan pitää tietää mitä tekee ja miten toimia muun crew:n kanssa. Kun ammattilaisporukalla tehdään vaikkapa elokuvaa niin on aika raskasta jos pääroolin esittäjällä on pelkästään -karismaa ja halu esiintyä- eikä muutoin kokemusta ja osaamista.
Monet tunnetutkin näyttelijät hakivat Teakiin monta kertaa ennen sisäänpääsyä.
Monet teakin käyneet ovat nykyään terapeutteja. Ainoa ala jossa erittäin lyhyellä koulutuksella lyö rahoiksi. Auttaa jos on tuttu jostain telkkarista tai filmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teatterikorkeakoulusta valmistuneet ovat varmasti kärkinimiä rekrytoinneissa.
Kaikki muuta näyttelijät, varsinkin vailla koulutusta olevat, ovatkin sitten huonommassa asemassa. Sillä näyttelijöissä on valtavaa ylitarjontaa. Jopa talkoovoimin ilman palkkaa tehtäviin tuotantoihin on hakemassa parhaimmillaan satoja näyttelijöitä.
Eli jos näyttelijäksi halajaa niin Teatterikorkeakoulu on aika tärkeä. Toiseksi paras vaihtoehto on Teatterityön tutkinto-ohjelma Näty Tampereella.
Huvittavaa että näyttelijöillä ylipäätään on merkitystä sillä onko "korkeakoulu" käyty vai ei.
Näyttelijällä ei tarvitse olla muuta kuin luontaista karismaa ja halu esiintyä, loput oppii osallistumalla muutamaan amatöörituotantoon.
Ei taida Teatterikorkeakoulu olla muuta kuin laillistettua nepotismia...
Samat lainalaisuudet näyttelijöillä on kuin muillakin ammattilaisilla -> on etua jos voi jotenkin helposti osoittaa olevansa ammattilainen. Joku voi olla koekuvauksissa todella karismaattinen, mutta mistä tiedät onko hän ammattimainen kun laitetaan lavalle tai kameran eteen. Kouluista valmistuneilla on takuuvarmasti edes jonkinlainen käsitys jo siitä mitä se oikea työn tekeminen alalla on. Pelkkä lahjakkuus ei riitä vaan pitää tietää mitä tekee ja miten toimia muun crew:n kanssa. Kun ammattilaisporukalla tehdään vaikkapa elokuvaa niin on aika raskasta jos pääroolin esittäjällä on pelkästään -karismaa ja halu esiintyä- eikä muutoin kokemusta ja osaamista.
Monet tunnetutkin näyttelijät hakivat Teakiin monta kertaa ennen sisäänpääsyä.
Ja toisaalta se vanhemman ammatti voi olla myös hidasti päästä kouluun. Esimerkiksi jo mainittu Roope Salminen ja Kiti Kokkonen eivät koskaan päässeet sisään. Tom Pöysti puolestaan tarvitsi Vesa-Matti Loirin apua päästäkseen sisään.
Kotkan kaupunginteatterihan on iso?
Luulin, että valmistuneet joutuisivat tyytymään paljon pienempiin rooleihin, esim. Kärsämäen kesäteatteri tms.