Voiko seurustelukumppani palauttaa elämään kipinän ja ilon?

Olisi kyllä aika kauheaa jos pitäisi palauttaa jonkun elämään ilo.

Ap, kyllä voi, jos olet itsekin rakastunut.

Jos et ole, siitä ei seuraa mitään hyvää sinulle ja tuhlaat toisenkin aikaa.

No, jos elämänilon kadottaminen johtuu siitä, että ei ole toista ihmistä rinnalla niin ehkä. Jos jostain muusta syystä niin varman vedät toisenkin kalliolta alas rotkoon. 

Vierailija kirjoitti:

Olisi kyllä aika kauheaa jos pitäisi palauttaa jonkun elämään ilo.

Se tulee sivussa. Ei tarvi aktiivisesti rehkiä toisen mielialaa ylemmäs.

Oikeastaan kyllä voi, molemmin puolin, jos se kipinä on syttyäkseen. Eipä tässä muuten olisi parina menneenä vuotena ollut elämässä paljoa iloa ja valoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kyllä aika kauheaa jos pitäisi palauttaa jonkun elämään ilo.

Se tulee sivussa. Ei tarvi aktiivisesti rehkiä toisen mielialaa ylemmäs.

Aloitus kuulostaa just siltä. Että jonkun pitäisi nyt vetää joku masentunut niistä syvistä vesistä. En lähtisi siihen.

Voi, vähäksi aikaa, ehkä jopa pariksi vuodeksi. Mutta siihenkin kyllästyy ja sitten kaikki on taas plääh.

Mutta onhan se tyhjää parempi?

Tai sitten voi käydä niin, että vetää vaan pahemmin masennukseen ja rotkoon. Kuten itselleni juuri kävi. Viikon itkin putkeen. Mies pelleili ja leikki vain tunteillani, vaikka alkuun esitti niin kiinnostunutta, halusi seurustella, halusi sitä sun tätä, mutta eipä se mikään ollutkaan totta. Noinkohan edes oli sinkku, vaiko varattu. En nyt tämän kokemuksen jälkimainingeissa suosittele tämmöistä touhua elämänilon palauttamiseen, koska ihan yhtä suurella todennäköisyydellä se voi viedä elämänilon. Uskon, että saan ne elämänilon kipinät, mitä oli ennen tätä miestä takaisin, kunhan korjaan särkyneen sydämeni rippeet tästä kasaan.

Kunhan itsekin panostat omaan henkiseen kasvuusi ja hyvinvointiisi ja pidät myös huolta, että myös kumppani tulee huomioiduksi. Kaikkea vastuuta et voi elämänilostasi sysätä kumppanille. 

Tuo voi olla ihan win-win -tilanne,jos molemmat tuntevat olevansa vähän tuuliajolla ilman tarkoitusta.

Sen sijaan vakavampi mt-ongelma tulee olemaan ongelma myös seurustelusuhteessa. Ainakin toiselle osapuolelle pitää tehdä selväksi, että itsellä on näitä haasteita. Jos ei juokse karkuun, miksei kannattaisi yrittää?

Voi se seurustelukumppani kipinänkin antaa, mutta yleensä meillä moottoriin laitetaan kyllä tulppa. Vai tarkoititko sitä kipinää millä leimahtaa? Voi olla, mutta pysy kaukana bensakanisterista.

Tätähän ne 90% varmaan parisuhteelta hakee, ilmaisterapeuttia ja pelastajaa elämälleen. Yllättäen harvalla se sitten sujuu.

Voi, jos se on se valo, joka nostaa sinut pimeydestä.

Itse olen kokenut masennuksesta toipumisen, kun aloin seurustelemaan.

Yhä yhdessä, 33v jälkeen.

Kysyin ChatGPT:ltä!

Seurustelukumppani voi toki tuoda elämään kipinää ja iloa, mutta on tärkeä ymmärtää, että kumppani ei yksinään ole vastuussa toisen henkilön onnellisuudesta tai sisäisestä tyytyväisyydestä. Onnellisuus ja ilo ovat monimutkaisia ja henkilökohtaisia asioita, jotka riippuvat monista tekijöistä.

Kumppanin läsnäolo voi tuoda elämään paljon positiivisia kokemuksia, tunteita ja iloa, mutta on tärkeää, että kumpikin osapuoli ymmärtää omat vastuunsa omasta onnellisuudestaan. Terve suhde perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen, ymmärrykseen ja tukeen, mutta ei ole oikein asettaa toista henkilöä vastuuseen omasta henkilökohtaisesta tyytyväisyydestä.

Jos henkilö kokee olevansa jatkuvasti onneton tai tyytymätön, ei ole reilua syyttää siitä kumppania. Sen sijaan olisi hyvä tutkia omia tunteitaan, tarpeitaan ja mahdollisesti hakea tukea esimerkiksi terapeutilta tai ammattilaiselta, joka voi auttaa käsittelemään tunteita ja löytämään tapoja parantaa omaa hyvinvointia.

Suhde voi toki olla erittäin merkittävä tekijä elämän ilossa ja tyytyväisyydessä, mutta se ei ole ainoa tekijä. Oman hyvinvoinnin tukeminen ja itsetuntemus ovat avainasemassa onnellisen ja tasapainoisen elämän saavuttamiseksi.

Kyllä ystävyyskin helpottaa. Ei tarvita välttämättä rakkaussuhdetta. Rakkaussuhde on häilyvämpää kuin ystävyys.

Tekoälyn toinen yritys (mielestäni parempi!):

Seurustelukumppani voi ehdottomasti tuoda elämään kipinää ja iloa monella tavalla. Hyvä suhde, joka perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen, rakkauteen, ymmärrykseen ja tukeen, voi merkittävästi parantaa elämänlaatua ja tuoda mukanaan monia positiivisia kokemuksia.

Terveessä suhteessa seurustelukumppani voi:

Tarjota emotionaalista tukea: Kumppani voi olla turvallinen tukihenkilö, jonka kanssa voi jakaa ilot ja surut, huolenaiheet ja onnistumiset. Tunteiden jakaminen toisen kanssa voi vahvistaa yhteyttä ja luoda syvemmän ymmärryksen toisistaan.

Tuoda iloa ja naurua: Hauskat ja iloiset hetket yhdessä vahvistavat parisuhdetta ja lisäävät yleistä hyvinvointia.

Innostaa ja rohkaista: Kumppani voi toimia kannustajana ja motivoida toista saavuttamaan tavoitteitaan ja unelmiaan.

Luoda uusia kokemuksia: Yhdessä matkustaminen, uusien harrastusten kokeileminen ja yhteisten muistojen luominen voivat lisätä elämän rikkautta.

Parantaa itsetuntemusta: Hyvä kumppani voi auttaa toista ymmärtämään paremmin omia tarpeitaan, toiveitaan ja tavoitteitaan, mikä voi johtaa kasvuun ja kehitykseen henkilökohtaisella tasolla.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että kumppanin tehtävä ei ole pelkästään olla vastuussa toisen henkilön onnellisuudesta. Jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan ja on tärkeää ylläpitää myös itsenäistä elämää ja omia mielenkiinnon kohteita suhteen rinnalla.

Kaiken kaikkiaan terveellä ja rakastavalla suhteella on potentiaalia tuoda paljon iloa ja kipinää elämään, mutta molempien osapuolten sitoutuminen, rehellisyys ja vastuunotto ovat avainasemassa tämän saavuttamisessa.

Vierailija kirjoitti:

Tätähän ne 90% varmaan parisuhteelta hakee, ilmaisterapeuttia ja pelastajaa elämälleen. Yllättäen harvalla se sitten sujuu.

Enpä ole moista huomannut....haluan parisuhteelta nimeomaan rentoa meininkiä enkä liian syviä keskusteluja tai ongelmien jauhamista. Hyvin on parisuhde toiminut jo yli 20 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätähän ne 90% varmaan parisuhteelta hakee, ilmaisterapeuttia ja pelastajaa elämälleen. Yllättäen harvalla se sitten sujuu.

Enpä ole moista huomannut....haluan parisuhteelta nimeomaan rentoa meininkiä enkä liian syviä keskusteluja tai ongelmien jauhamista. Hyvin on parisuhde toiminut jo yli 20 vuotta.

Kommentoin ketjuun aiemmin särkyneestä sydämestäni ja tätä minäkin olin siis vailla. Semmoista mukavaa yhdessäoloa ja tekemistä, en niinkään ongelmista jauhamista. Ei tulisi mieleenkään käyttää kumppania jonain ilmaisena terapeuttina, tai sysätä vastuuta omasta toipumisesta toiselle. Vaan ajatuksena oli, että se suhde nimenomaan on jotain muuta kuin ongelmissa vellomista, eli iloa.

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten voi käydä niin, että vetää vaan pahemmin masennukseen ja rotkoon. Kuten itselleni juuri kävi. Viikon itkin putkeen. Mies pelleili ja leikki vain tunteillani, vaikka alkuun esitti niin kiinnostunutta, halusi seurustella, halusi sitä sun tätä, mutta eipä se mikään ollutkaan totta. Noinkohan edes oli sinkku, vaiko varattu. En nyt tämän kokemuksen jälkimainingeissa suosittele tämmöistä touhua elämänilon palauttamiseen, koska ihan yhtä suurella todennäköisyydellä se voi viedä elämänilon. Uskon, että saan ne elämänilon kipinät, mitä oli ennen tätä miestä takaisin, kunhan korjaan särkyneen sydämeni rippeet tästä kasaan.

Olen seurustellut pitkästä masennuksesta kärsineiden naisten kanssa ja alkuhuumassa kaikki on ihanaa ja heidänkin masennuksensa "parantuu". Siinä vaiheessa kun minä alan luottamaan, alkaa naisella masennus palailemaan, kaikki huuma ja ihastus haihtumaan ja lupaukset unohtumaan. Ja niin minut rikotaan.

Onneksi olen mieleltäni terve ja toivun akuutin stressireaktion kuolemanhalusta ajan myötä enkä masennu pysyvästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten voi käydä niin, että vetää vaan pahemmin masennukseen ja rotkoon. Kuten itselleni juuri kävi. Viikon itkin putkeen. Mies pelleili ja leikki vain tunteillani, vaikka alkuun esitti niin kiinnostunutta, halusi seurustella, halusi sitä sun tätä, mutta eipä se mikään ollutkaan totta. Noinkohan edes oli sinkku, vaiko varattu. En nyt tämän kokemuksen jälkimainingeissa suosittele tämmöistä touhua elämänilon palauttamiseen, koska ihan yhtä suurella todennäköisyydellä se voi viedä elämänilon. Uskon, että saan ne elämänilon kipinät, mitä oli ennen tätä miestä takaisin, kunhan korjaan särkyneen sydämeni rippeet tästä kasaan.

Olen seurustellut pitkästä masennuksesta kärsineiden naisten kanssa ja alkuhuumassa kaikki on ihanaa ja heidänkin masennuksensa "parantuu". Siinä vaiheessa kun minä alan luottamaan, alkaa naisella masennus palailemaan, kaikki huuma ja ihastus haihtumaan ja lupaukset unohtumaan. Ja niin minut rikotaan.

Onneksi olen mieleltäni terve ja toivun akuutin stressireaktion kuolemanhalusta ajan myötä enkä masennu pysyvästi.

Siis mikä sinut lopulta rikkoo (väliaikaisesti)?

Se naisen oireileva masennus?