32v ja raju identiteettikriisi
Mikä teitä on auttanut ns. "kolmenkympin kriisiin"?
Mulla alkoi muutama vuosi sitten ihan hirveä henkinen alamäki. Sellainen outo olo, että olen ihan hukassa. Itseni kanssa, omat uudet tavoitteet puuttuu.. Koen myös syvää yksinäisyyttä eron jälkeen. Sellainen tunne, että en koskaan enää löydä ketään, mitään hyvää ei enää tapahdu, "elämä on jo eletty, ne parhaat vuodet meni."
Olen selkeästi masentunut ja mikään ei oikeen tahdo kiinnostaa. Ei festarit, uudet harrastukset, mikään.. Kaikki tuntuu tyhjältä. Vaikka asiat on ihan hyvin päällisin puolin. Olen terve, on ystäviä, kiva koti, pääsin juuri unelmieni alaa opiskelemaan.
Silti vain itken kun olen niin vanha ja rupsahtanut, ja elämä valuu käsistä kun en jaksa mitään!
Saako kukaan kiinni? Miten selvisitte? Selkeästi joku elämän murrosvaihe.
Kommentit (13)
Mie koin mun henkisen heräämisen 30 vuotiaana, ei todellakaan ollu helppo ajanjakso mutta mä tein sen mitä mun täytyi eli aloin kehittämään itseäni siihen uuteen suuntaan. Ymmärrän täysin
Sairastuin pahasti kolmekymppisenä ja aloin miettiä elämää vähän syvällisemmin. Päädyin lopulta eroamaan miehestä jonka kanssa olin ollut teini-ikäisestä asti yhdessä.
Tuo 30-38v. oli kyllä selvästi sellaista syvällisempää itsensä etsimistä.
Nyt lähes nelikymppisenä ei elämä vieläkään ole ihan kohdillaan, mutta haluaisin uskoa, että edessä on kuitenkin vielä parempi ajan jakso kuin nuo aiemmat. Ainakin itsetunto on kohentunut paljon tässä viimeisten 10 vuoden aikana.
Ei ole mitään kriisejä kun ei elä muiden odotusten mukaan. Harrastin ekaa kertaa seksiä vasta 30 vuotiaana.
Ei mulla mitään noin rajua ole muistaakseni ollut, mutta pari jonkinlaista kriisiä kolmenkympin molemmin puolin. Taisi mennä vaan ajan kanssa ohi, surin aikani ja olin mieli maassa, jossain vaiheessa meni itsestään ohi.
Kriisiä ollut aikaisemmin, muttei enää kun aletaan näkemän aikuisena. Vieläkin paljon sellaista alentavaa kohtelua, lässytystä ja tytöttelyä, mutta jonkin verran olen jo saanut arvostavaakin kohtelua.
Mulle tuli tämä nelikymppisenä. Kannattaa keskittyä opiskeluun ja muuten siivota kaikkea turhaa elämästäsi pois. Somekupla antaa sen käsityksen ettet ole mitään jos sulla ei ole x-ikään mennessä 2,5 lasta, okt ja muuta kulissikamaa. Eli kannattaa pikkuhiljaa tehdä sellaista tilinpäätöstä mikä kuuluu elämääsi ja mikä sinne ei enää kuulu. Parikymppisenä on eri arvot kun kolmekymppisellä ja nelikymppisenä ne menee uudelleentarkasteluun.
Masennus on viesti. Antaudu sille. Älä taistele vastaan. Kuole (ei kirjaimellisesti) että voit syntyä uudestaan.
Kiitos kommenteista! Ihanaa kuulla, että tämä ehkä menee ohi ja voi tulla monille myöhemmin. Juuri tuollainen "arvojen punnitseminen" taitaa olla meneillään. Koen ikään kuin kuolleeni edellisille asioille, joita rakastin - mutta tilalle ei ole vielä löytynyt uutta.
Todella pelottavan tyhjä olo. Ja vaikka pystyn järkeillä, että en tiedä mitä elämässä tapahtuu, se -toivoton- olo on kamala. En ymmärrä mistä tällainen yhtäkkiä on tullut. Pelkään etten koskaan enää löydä rakkautta. (Sekä kumppania että itseni sisältä..)
T. Ap
Mulla oli myös tuollaisia fiiliksiä joskus 35v tienoilla. Menivät ohi; ja oivalsin olevani vielä nuorikin. Et todellakaan ole vanha ja rupsahtanut.
Ennenkuin täytin 30 oli hetken aikaa fiilis, että en ole saanut elämässä mitään aikaiseksi. Mutta se helpotti, kun sain unelmieni opiskelupaikan, menin naimisiin pitkäaikaisen kumppanin kanssa ja pääsin eroon huonosta työpaikasta. Etenkin tuo opiskelupaikka ja työpaikasta irti pääseminen oli tärkeää, koska olin kokenut siitä pitkään ahdistusta.
Ikäkriisit tulevat siksi, että silloin pohditaan niitä omia valintoja ja onko tyytyväinen siihen, mihin suuntaan elämä on vienyt. Ja se kriisi voi tulla huolimatta siitä, onko elämä mennyt ns. oppikirjan mukaisesti vai ei. Juuri juttelin samanikäisten ystävieni kanssa. Toisella oli kriisi, koska tuntuu ettei ole saanut mitään aikaiseksi mitä yleensä kolmekymppisillä on. Ei ole asuntolainaa, seurustelukumppania, opinnot on kesken jne. Toinen taas kriiseili, kun melkein kaikki on jo koettu. On ollut häät, lapset hankittu, asuntolaina, auto, töissä edetty huipulle jne. Molemmat pohtivat omia arvojaan ja sitä mihin panostaa jatkossa.
Totta tuo, että jollain voi olla kriisi kun on jo saavuttanut kaiken! Itse koen kyllä tunnetta että "kaikki on jo koettu"- mutta silti minulla ei ole tällä hetkellä vakityötä, asuntolainaa, kumppania.. Enkä tiedä edes haluanko lapsia!
Kriiseilen ehkä eniten elämäni merkityksellisyyttä. Nyt ja myöhemmin. Ja ajattelen kuolemaa. Oudointa on, että tämä on hyvin fyysistä. Väsymys, alakulo, saamattomuus. Selkeästi mieliala vaikuttaa kehoonkin.
Masennus