Voiko nämä tekijät yhdessä nostaa painoa (+5kg)? Kahden lääkkeen lopetus, runsas liikkuminen, kuukautiset. Mitä neuvoksi?
Hei!
Kysyisin teiltä tietoa, voivatko nämä seikat vaikuttaa painon nousuun? Toivotaan, että olisi väliaikaista ja lähtisi laskuun, sillä ylipainoa on ja liikaa.
Olen ollut halukas muuttamaan elämäntapoja, yksi kerrallaan. Taustalla rankkoja juttuja. Keväällä aloitin elämän kohti parempia valintoja.
Nyt jätin hormonikierukan pois muutama viikko sitten. Alkoi kuukautiset kunnolla tässä muutaman päivän aikana. Olen niistä kyllä iloinen, keho saa puhdistaa itseään.
Jätin myös masennuslääkkeet pois snri. (sähköiskuja päässä, hahmotushäiriöitä, näköhäiriöitä ja huimausta, selviän.)
Olen nyt myös tehnyt paljon töitä ja on fyysistä. 15 h päiviä, koko ajan jalkeilla. Hikoilen ihan kamalasti.
Pyöräilen myös päivittäin noin 12 km.
Olen juonut vichyä, vettä, kahvia. Syönyt normaalia kotiruokaa, esim keittoja, kaalia ja nakkeja (suolaa), juustoa ja kasviksia, vähän siemenleipää. Nyt kohta kanasalaattia.
Turvottaa, kiristää, väsyttää! Huh ja päässä nytkähtelee. Kropalle ehkä nyt vähän liikaa?
No joo, uni on jäänyt vähiin. Viime vapailla join alkoholia, ei kiitos enää.
Paino on noussut +5 kg.
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Turvottaa!
Jos sinulla on turvotusta, painonnousu johtuu siitä. Elimistöösi on siis kertynyt nestettä, syystä tai toisesta, tai molemmista. Se elimistöön kertynyt neste painaa n. 1 kg/litra. 1 litra turvotusta ei vielä kamalasti tunnu ellei se ole nivelissä.
Niin. Jokin tässä on nyt nestettä keräävä tai yhteiset tekijät?
Jalat ainakin on raskaat ja kipeät.
Olin juossut koko päivän, syönyt yhden aterian ja kun tulin kotiin, kävin suihkussa ja vaa'alla niin tosiaan +5 kg painoa "normaalista" painosta mitä se on nyt ollut.
Lepään nyt muutaman päivän. Yritän syödä kevyesti.
Nyt just päivän toinen ateria, sitten nukkumaan.
Toivottavasti tasaantuisi.
-ap
up.
Mielestäni painonnousua kuukautisten aikaan ei juuri ollut kun oli hormonikierukka.
-ap
En ole edes syönyt paljoa tänään. Eilenkin ihan sopivasti. Liikkunut olen ja vähän levännytkin.
Turvottaa vaan, ja vituttaakin suorana sanoen.
-ap
Kun runsaat kukautiset on raudan puute.Juuri luin joku lööpi ilta päviä lehti: Raudan putos voi olla syy painon nousuun.Koskaan ei pitäisi juoda hiilihapolisia juomia ,ne kasvataa vatsalaukkua.Oli TV sarja Usa tehty.Joka pyörii yhä tv 11.Läkri lihavuusleikauksen jälkeen sanoi: Vatsalaukku kasvaa entisellen lihavuusleikauksen jälkeen jos juo hiilihapolisia juomia.Kelota ruoka aikasi ,Eli ruoka rytmi.Uni rytmi ja liikunta rytmi.Onnistut .Kelotaa katso netti sairaalan ruoka ajat kellon mukaan.sieltä löytyy myös mitä syövät kellon mukaan.Opetele se.Nainen ikuinen laihduttaja pudotti sillä 30 kg. toinen 40 kg.kesti 5v.kilot ei nopeasti tuleet,eivät lähdekään.He kävelvät yhä 12000 askelta päivä.Koko perheet noudataa kelotetua ruoka aikaa.Eivät ole lihoneet takaisin.Sinä itse päätät mitä suuhusi lappaat.

Ei ole raudanpuute. Ferrit yli 100.
Enpä tiennytkään tuosta hiilihapollisesta juomasta, kiitos vinkistä.
Yritän kyllä kaikkeni.