Mikä vaivaa ihmistä, joka on ihan erilainen eri päivinä?
Mielipiteet samasta asiasta vaihtelevat: välillä kertoo olevansa liberaali, välillä konservatiivi. Liberaalina ollessaan naureskelee konservatiivisille asioille, konservatiivina pitää liberaaleina pidettyjä juttuina noloina ja typerinä.
Jonain päivänä on sitä mieltä että pitää marjastuksesta, toisena taas ei kuulemma koskaan ole pitänyt marjastuksesta.
Pukeutumistyyli vaihtuu omituisesti, mutta on kuitenkin aina sillä kerralla yhtenäinen. Myös puhe- ja kirjoitustyyli vaihtelee samoin.
Kyseessä n. 45v asiantuntijatehtävissä työskentelevä mies.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
- Hänellä on eri persoonallisuuksia (dissosatiivinen häiriö)
- epävakaa persoonallisuus
- kaksisuuntainen mielialahäiriö
- narsistinen persoonallisuushäiriöValitse niistä.
Tai sekoitus useammasta.
Olikos se Areenassa joku dokumentti jostain naisesta, jolla oli joku tuommoinen jakautunut persoonallisuushäiriö, sillä oli useampi eri identiteetti. Se kyllä tiesi ne eri persoonat ja osasi kuvata millaisia ne oli ja koki, että joku niistä persoonista oli eniten hän.
Se on se asiantuntija työ mikä tämän aiheuttaa. Jos olisi VAATIVAA asiantuntijatyötä tekevä nainen, niin sitten olisi täydellisen tasapainoinen ja muutenkin elämässään onnistunut.
Aloittajalla itsellään vaan on asiat tiukasti eri lokeroissa, liberaalit, konservatiivit jne. ja mustavalkoinen näkökulma. Mustavalkoisuus itseasiassa on erittäin epätervettä ja siitä puuttuu ihmisyys.
Terve ihminen ei ole mustavalkoinen tai tiukasti missään lokerossa. On täysin normaalia olla joiltain osin konservatiivinen ja joiltain liberaali. Siksihän esim vaalikoneen tekeminen on välillä vaikeaa.
Mikä vaivaa näitä ihmisiä jotka kuvittelevat omaavansa täysin objektiivisen ja psykiatrin tasoisen kyvyn arvioida muista ihmisiä? Itsekeskeisyys ainakin.

En ole ainoa, joka on ihmetellyt ko. ihmisen käytöstä ja tuskinpa vaan.
Henkilön persoonan vaihtuminen joiksikin toiseksi kesken päivän on kanssaihmisille hämmentävää ja kiusallista.
Ap

Eli väität että vain koska henkilön interessit vaihtelee, hänen motiivinsa on ärsyttää ja hämmentää muita.
Nämähän ovat täysin eri asioita, et voi ottaa tiettyä käytöstä ja liittää siihen motiivia. Tämän takia psykiatrit keskustelevat asiakkaiden kanssa vuosia, selvittääkseen heidän motiivit. Kukaan keskusteluaplstalla ei voi sellaista tehdä.
Paitsi kaikkitietävä ja itsekeskeinen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla itsellään vaan on asiat tiukasti eri lokeroissa, liberaalit, konservatiivit jne. ja mustavalkoinen näkökulma. Mustavalkoisuus itseasiassa on erittäin epätervettä ja siitä puuttuu ihmisyys.
Terve ihminen ei ole mustavalkoinen tai tiukasti missään lokerossa. On täysin normaalia olla joiltain osin konservatiivinen ja joiltain liberaali. Siksihän esim vaalikoneen tekeminen on välillä vaikeaa.
Mikä vaivaa näitä ihmisiä jotka kuvittelevat omaavansa täysin objektiivisen ja psykiatrin tasoisen kyvyn arvioida muista ihmisiä? Itsekeskeisyys ainakin.
En ole ainoa, joka on ihmetellyt ko. ihmisen käytöstä ja tuskinpa vaan.
Henkilön persoonan vaihtuminen joiksikin toiseksi kesken päivän on kanssaihmisille hämmentävää ja kiusallista.
ApEli väität että vain koska henkilön interessit vaihtelee, hänen motiivinsa on ärsyttää ja hämmentää muita.

Eikö sinulla ole mitään sanottavaa itse aiheeseen?

Vastasin jo aiheeseen:
"Aloittajalla itsellään vaan on asiat tiukasti eri lokeroissa, liberaalit, konservatiivit jne. ja mustavalkoinen näkökulma. Mustavalkoisuus itseasiassa on erittäin epätervettä ja siitä puuttuu ihmisyys.
Terve ihminen ei ole mustavalkoinen tai tiukasti missään lokerossa. On täysin normaalia olla joiltain osin konservatiivinen ja joiltain liberaali. Siksihän esim vaalikoneen tekeminen on välillä vaikeaa.
Mikä vaivaa näitä ihmisiä jotka kuvittelevat omaavansa täysin objektiivisen ja psykiatrin tasoisen kyvyn arvioida muista ihmisiä? Itsekeskeisyys ainakin."

ApVastasin jo aiheeseen:

Selvä juttu. Muiden mielipiteitä?
Ap
Onhan tällaisia. Yleensä tuo ristiriitaisuus tulee ilmi lähinnä vain läheisissä ihmissuhteissa. Siksi ovatkin usein yksinäisiä ihmisiä.
Ap, miehellä alkava muistisairaus, työikäisten yleisin muistisairaus on otsa-ohimolohkodementia, jossa oireet juuri tuollaisia. Onko persoonallisuus ollut tuollainen aiemmin vai muuttunut viimeaikoina? Jos muuttunut, niin syy stressin ym. ja/tai ikääntymisen myötä alkanut muistisairaus. Voi olla myös jokin muu muistisairaus, kuten Alzheimer, Lewyn kappale -tauti tms. Ohjaisin tutkimuksiin!

Ollut kyllä tuollainen muuttuva sen 20 vuotta, jonka olen hänet tuntenut. Nyt ehkä toiminta jotenkin nopeutunut tai tullut rohkeammaksi/röyhkeämmäksi. Ennen oli varovaisempi ja tarkempi maineestaan. Nyt tuntuu, että ne vähäisetkin pidäkkeet ovat kokonaan kadonneet.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Identiteetti ei ole kohdallaan. Kameleontti. Olisiko lapsuus ollut turbulenttia, niin on joutunut vaihtelemaan rooleja eikä oikein itsekään tiedä mitä mieltä on. Olen itsekin tällainen ja ei minulla ole mitään identiteettiä. Riippuu täysin ympäristöstä mikä kulloinkin olen.
Kuinka hyvin tiedostat sen, että identiteettisi vaihtelee? Voitko halutessasi hallita käyttäytymistäsi?
Minulla on tuon tyyppinen tuttu, ei tosin yhtä räikeä, miksi kuvailet omaa tuttuasi. Hän on ollut lapsuudessa ja nuoruudessaan hyvin kiltti ja mukautuvainen. Epäilen, ettei tunne itseään, koska on aina mennyt muiden toiveiden mukaan. Lisäksi on helposti innostuva, joten nykyään, kun "etsii itseään", lähtee täysillä mukaan milloin mihinkin ajatusmalliin.

En tiedä tämän lapsuudesta, mutta hän on kertonut, ettei anna kenenkään määrätä itseään. Ei siedä auktoriteetteja. Välillä kuitenkin toimii (kielenkäyttö, impulsiivisuus) ja pukeutuu hyvin lapsellisesti. Haluaa käyttäytyä epäsovinnaisesti, rikkoa konservatiivisia normeja. Liekö sitten lapsena ollut kova kuri.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajalla itsellään vaan on asiat tiukasti eri lokeroissa, liberaalit, konservatiivit jne. ja mustavalkoinen näkökulma. Mustavalkoisuus itseasiassa on erittäin epätervettä ja siitä puuttuu ihmisyys.
Terve ihminen ei ole mustavalkoinen tai tiukasti missään lokerossa. On täysin normaalia olla joiltain osin konservatiivinen ja joiltain liberaali. Siksihän esim vaalikoneen tekeminen on välillä vaikeaa.
Mikä vaivaa näitä ihmisiä jotka kuvittelevat omaavansa täysin objektiivisen ja psykiatrin tasoisen kyvyn arvioida muista ihmisiä? Itsekeskeisyys ainakin.
En ole ainoa, joka on ihmetellyt ko. ihmisen käytöstä ja tuskinpa vaan.
Henkilön persoonan vaihtuminen joiksikin toiseksi kesken päivän on kanssaihmisille hämmentävää ja kiusallista.
Ap
Persoonan vaihtuminen kiusallista? Miksi tarkalleen?
Miksi jokainen vuorovaikutustilanne lähtee siitä, että toisen persoonalla on väliä? Pitääkö se ottaa omissa toimissa jotenkin erityisesti huomioon?
Huom. En nyt kiistä, etteikö ko. henkilö olisi jotenkin olemisessaan ailahteleva. Mutta miksi se on tässä tapauksessa ongelma?
Kysyn mielenkiinnosta. Itsekin vaihtelen rooleja eri tilanteissa. En toki noin radikaalisti kuin AP:n kuvaama tyyppi, mutta en ole kovin jäykästi mitään erityistä. Ja tuo liberaali-konservatiivi-juttukin on vähän tapaussidonnaista, ja voi antaa minusta epämääräisen kuvan jollekin, joka ei hahmota kokonaisuutta samalla tavalla.
Pukeudunkin vaihtelevasti. Tykkään erilaisista tyyleistä. Minulla on eri tyylisiä vaatteita, ja kaikki niistä ei sovi yhteen kaiken kanssa. Siksipä tyyli vaihtelee, joskus urheilullinen, joskus klassinen, joskus jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, miehellä alkava muistisairaus, työikäisten yleisin muistisairaus on otsa-ohimolohkodementia, jossa oireet juuri tuollaisia. Onko persoonallisuus ollut tuollainen aiemmin vai muuttunut viimeaikoina? Jos muuttunut, niin syy stressin ym. ja/tai ikääntymisen myötä alkanut muistisairaus. Voi olla myös jokin muu muistisairaus, kuten Alzheimer, Lewyn kappale -tauti tms. Ohjaisin tutkimuksiin!
Ollut kyllä tuollainen muuttuva sen 20 vuotta, jonka olen hänet tuntenut. Nyt ehkä toiminta jotenkin nopeutunut tai tullut rohkeammaksi/röyhkeämmäksi. Ennen oli varovaisempi ja tarkempi maineestaan. Nyt tuntuu, että ne vähäisetkin pidäkkeet ovat kokonaan kadonneet.
Ap
Tuo pidäkettömyys ja röyhkeys viittaa aivojen tunnealueen muuttumiseen ja muistisairauteen. 20 vuotta on hyvin tyypillinen mm. Alzheimerin tai osa-ohimolohkorappeuman etenemis/hiipimisvaihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, miehellä alkava muistisairaus, työikäisten yleisin muistisairaus on otsa-ohimolohkodementia, jossa oireet juuri tuollaisia. Onko persoonallisuus ollut tuollainen aiemmin vai muuttunut viimeaikoina? Jos muuttunut, niin syy stressin ym. ja/tai ikääntymisen myötä alkanut muistisairaus. Voi olla myös jokin muu muistisairaus, kuten Alzheimer, Lewyn kappale -tauti tms. Ohjaisin tutkimuksiin!
Ollut kyllä tuollainen muuttuva sen 20 vuotta, jonka olen hänet tuntenut. Nyt ehkä toiminta jotenkin nopeutunut tai tullut rohkeammaksi/röyhkeämmäksi. Ennen oli varovaisempi ja tarkempi maineestaan. Nyt tuntuu, että ne vähäisetkin pidäkkeet ovat kokonaan kadonneet.
ApTuo pidäkettömyys ja röyhkeys viittaa aivojen tunnealueen muuttumiseen ja muistisairauteen. 20 vuotta on hyvin tyypillinen mm. Alzheimerin tai osa-ohimolohkorappeuman etenemis/hiipimisvaihe.
Tai sitten epävakaa psyyke on nyt saavuttanut jonkin kehityspisteen, jossa ei hae enää muiden miellyttämistä.
Ikään kuin myöhäinen uhma-/murrosikä.

Veikkaan tämän vaihtoehdon puolesta. Tuolla nopeutumisella tarkoitan lähinnä ihmisten hyväksikäytön nopeutumista, eli yksi ja sama ihminen on kierroksessa vähemmän aikaa kuin aiemmin. Saalistaa ihmisiä eikä voi lopettaa. Työpaikat vaihtuu nopeammin, lomamatkoja tekee enemmän, eli juuri kun on tullut yhdeltä, lähtee taas seuraavalle. Kolme lomamatkaa putkeen. Työssäkäyvä ihminen.
On muka hirveän hauskaa ja vauhdikasta jonkun aikaa, sitten onkin taas ujon, masentuneen ja häpeilevän oloinen jne. Nyt tuo kiertokulku vain nopeampaa kuin ennen.
Ja lisäksi tosiaan ei häpeile paljastaa itse(st)ään/ arkaluontoisia juttuja lähes tuntemattomille ihmisille.
Ap
- Hänellä on eri persoonallisuuksia (dissosatiivinen häiriö)
- epävakaa persoonallisuus
- kaksisuuntainen mielialahäiriö
- narsistinen persoonallisuushäiriö
Valitse niistä.