Onko kenelläkään muulla samoja fiiliksiä? Karjalaisten evakkojen jälkeläinen.
Suurimmalla osalla tutuistani on perittyjä maataloja, maita, antiikkihuonekaluja. Kesämökkejä suvun mailla.
Oma sukuni pystyi ottamaan mukaan pakkoluovutetusta Karjalasta vain yhden lipaston. Alueelle ei taaskaan pääse edes käymään.
Ja joskus tulee vain vähän kateellinen olo. Nuo ovat asioita joita ei voi työllä tai rahalla saada, ne ovat täysin oman kontrollini ulkopuolella, olivat jo vuosikymmeniä ennen syntymääni, eli yhteydet suvun perintöön.
Onko kenelläkään muulla samoja fiiliksiä, että joskus on vain yksinkertaisesti kateellinen siitä, että muut ovat saaneet pitää yhteydet sukunsa kotiseuduilla, monilla tapaa, ja itsellä ei sellaista ole?
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kannattaa tosiaan muistaa että se oli se vanhin poika yleensä, joka peri, ei muut. Miksi joku talo olisi nyt just ap:n omistuksessa?
Ei mullakaan ole mitään perittyjä maita tai taloja, vaikkei olla evakkojen jälkeläisiä. Isäni oli perheensä nuorin poika, ei hän saanut perinnöksi lapsuuskotiaan.
Ei se talo, mutta ihan vain se mahdollisuus edes käydä alueella. En ole koskaan käynyt ja nyt ei voi. Se on se mikä tekee haikeaksi, ei materia. Rahaa voi itsekin ansaita ja asioita ostaa, mutta itse koen haikeaksi tuon, että yhteys suvun historiaan on katkaistu. Ehkä se vahvistuu nyt, kun ei voi edes haaveilla käyvänsä entisillä suvun kotiseuduilla ja samalla nyt kesällä niin monet tutut viettävät omilla sukujensa alueilla kesäänsä. Eli ei se materia, vaan se henkinen yhteys.
- ap
Tuskin koko sukusi on kotoisin Viipurista. Lienet samanlainen varttikarjalainen kuin me muutkin evakkojen jälkeläiset.
Mistä ne muut sukulaisesi on kotoisin? Kuinka usein olet käynyt fiilistelemässä heidän synnyinseuduillaan?
Ihminen saa ihan itse valita, mihin neljäsosaan suvustaan identifioituu. Törkeää käytöstä alkaa sitä vähättelemään.
Ei ole sen kummemmin yhteyttä yhdenkään esivanhemman kotiseudulle. Kukaan ei ollut kotoisin alueelta missä he elämänsä elivät. Parhaiten olen jopa tutustunut karjalan pitäjään (lukemalla ja myös yksi vierailu) josta yksi esivanhemmistani on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kannattaa tosiaan muistaa että se oli se vanhin poika yleensä, joka peri, ei muut. Miksi joku talo olisi nyt just ap:n omistuksessa?
Ei mullakaan ole mitään perittyjä maita tai taloja, vaikkei olla evakkojen jälkeläisiä. Isäni oli perheensä nuorin poika, ei hän saanut perinnöksi lapsuuskotiaan.
Ei se talo, mutta ihan vain se mahdollisuus edes käydä alueella. En ole koskaan käynyt ja nyt ei voi. Se on se mikä tekee haikeaksi, ei materia. Rahaa voi itsekin ansaita ja asioita ostaa, mutta itse koen haikeaksi tuon, että yhteys suvun historiaan on katkaistu. Ehkä se vahvistuu nyt, kun ei voi edes haaveilla käyvänsä entisillä suvun kotiseuduilla ja samalla nyt kesällä niin monet tutut viettävät omilla sukujensa alueilla kesäänsä. Eli ei se materia, vaan se henkinen yhteys.
- ap
Tuskin koko sukusi on kotoisin Viipurista. Lienet samanlainen varttikarjalainen kuin me muutkin evakkojen jälkeläiset.
Mistä ne muut sukulaisesi on kotoisin? Kuinka usein olet käynyt fiilistelemässä heidän synnyinseuduillaan?
50% Viipurista, 50% toiselta luovutetulta alueelta (Laatokan Karjala). Joten 1940-luvulla katkottiin yhteydet suvun historiaan.
- ap
Isoisä oli köyhästä perheestä Viipurista, ei heillä ollut maatiloja tai mökkejä siellä. Muut isovanhemmat olivat ihan yhtä köyhistä oloista eikä heiltäkään jäänyt perinnöksi mökkejä ja maatiloja. Enemmän juuria minulla on Helsingissä kuin Viipurissa, kummatkin vanhemmat ovat sieltä, äidin suku on asunnut siellä ties kuinka monta sukupolvea. Se yksi neljäsosa perimästä kun tulee Viipurista ei minulle ole mitenkään merkittävä asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kannattaa tosiaan muistaa että se oli se vanhin poika yleensä, joka peri, ei muut. Miksi joku talo olisi nyt just ap:n omistuksessa?
Ei mullakaan ole mitään perittyjä maita tai taloja, vaikkei olla evakkojen jälkeläisiä. Isäni oli perheensä nuorin poika, ei hän saanut perinnöksi lapsuuskotiaan.
Ei se talo, mutta ihan vain se mahdollisuus edes käydä alueella. En ole koskaan käynyt ja nyt ei voi. Se on se mikä tekee haikeaksi, ei materia. Rahaa voi itsekin ansaita ja asioita ostaa, mutta itse koen haikeaksi tuon, että yhteys suvun historiaan on katkaistu. Ehkä se vahvistuu nyt, kun ei voi edes haaveilla käyvänsä entisillä suvun kotiseuduilla ja samalla nyt kesällä niin monet tutut viettävät omilla sukujensa alueilla kesäänsä. Eli ei se materia, vaan se henkinen yhteys.
- ap
Tuskin koko sukusi on kotoisin Viipurista. Lienet samanlainen varttikarjalainen kuin me muutkin evakkojen jälkeläiset.
Mistä ne muut sukulaisesi on kotoisin? Kuinka usein olet käynyt fiilistelemässä heidän synnyinseuduillaan?
Ihminen saa ihan itse valita, mihin neljäsosaan suvustaan identifioituu. Törkeää käytöstä alkaa sitä vähättelemään.
Se vain on aika keinotekoista identifioitumista. Miksi ne 3/4 tai puolikas juurista unohtuu kokonaan kun kaipaillaan menneitä?
Onko se niin, että jonkun mummon tai papan juuret Peräseinäjoella tai Pattijoella ei ole yhtä jännä kuin luovutetussa Karjalassa? Niihinkin voi tehdä juurimatkoja. Harvalla on kesämökkiäkään niissä.
1/4 isovanhemmista menetetystä Karjalasta. 3/4 ei ollut sen rikkaampia.
Kummassakin vanhemman perheessä niin paljon lapsia, että eipä siitä vähästä mitään jaettavaa jäänyt. Kukaan ei ole jäänyt kotitilalle, toinen myyty ja purettu kauan sitten, toinenkin ollut paketissa monta kymmentä vuotta.
Harvassa ne rikkaat suvut on, lähipiirisi tai asuinalueesi on ehkä valikoitunut, jos sinusta näyttää muulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kannattaa tosiaan muistaa että se oli se vanhin poika yleensä, joka peri, ei muut. Miksi joku talo olisi nyt just ap:n omistuksessa?
Ei mullakaan ole mitään perittyjä maita tai taloja, vaikkei olla evakkojen jälkeläisiä. Isäni oli perheensä nuorin poika, ei hän saanut perinnöksi lapsuuskotiaan.
Ei se talo, mutta ihan vain se mahdollisuus edes käydä alueella. En ole koskaan käynyt ja nyt ei voi. Se on se mikä tekee haikeaksi, ei materia. Rahaa voi itsekin ansaita ja asioita ostaa, mutta itse koen haikeaksi tuon, että yhteys suvun historiaan on katkaistu. Ehkä se vahvistuu nyt, kun ei voi edes haaveilla käyvänsä entisillä suvun kotiseuduilla ja samalla nyt kesällä niin monet tutut viettävät omilla sukujensa alueilla kesäänsä. Eli ei se materia, vaan se henkinen yhteys.
- ap
Tuskin koko sukusi on kotoisin Viipurista. Lienet samanlainen varttikarjalainen kuin me muutkin evakkojen jälkeläiset.
Mistä ne muut sukulaisesi on kotoisin? Kuinka usein olet käynyt fiilistelemässä heidän synnyinseuduillaan?
Ihminen saa ihan itse valita, mihin neljäsosaan suvustaan identifioituu. Törkeää käytöstä alkaa sitä vähättelemään.
Se vain on aika keinotekoista identifioitumista. Miksi ne 3/4 tai puolikas juurista unohtuu kokonaan kun kaipaillaan menneitä?
Onko se niin, että jonkun mummon tai papan juuret Peräseinäjoella tai Pattijoella ei ole yhtä jännä kuin luovutetussa Karjalassa? Niihinkin voi tehdä juurimatkoja. Harvalla on kesämökkiäkään niissä.
Ei siinä ole mitään keinotekoista, vaan tyypillistä ihmiselle. Juuri niin ihmisen subjektiivinen mieli toimii.
Vierailija kirjoitti:
1/4 isovanhemmista menetetystä Karjalasta. 3/4 ei ollut sen rikkaampia.
Kummassakin vanhemman perheessä niin paljon lapsia, että eipä siitä vähästä mitään jaettavaa jäänyt. Kukaan ei ole jäänyt kotitilalle, toinen myyty ja purettu kauan sitten, toinenkin ollut paketissa monta kymmentä vuotta.
Harvassa ne rikkaat suvut on, lähipiirisi tai asuinalueesi on ehkä valikoitunut, jos sinusta näyttää muulta.
Kiva lukea rehellisiä viestejä karjalasta lähteneistä. Miehen isän sukujuuret ovat siellä ja sen puolen suku on kehunut pitsihuviloilla ja mailla ja mannuilla ja minä Suomen pohj.karjalan juurineni olen köyhää ja tyhmää sukua.
Joitakin vanhoja valokuvia mies on löytänyt ja ihan tavallisia hirsimökkejä ne talot heilläkin olivat olleet.
Osa muistoista on edesmenneitä toiveita.
Ei ole samoja fiiliksiä kyllä. Nuorten miesten hengen menetys sodassa, oli paljon isompi asia kuin jonkun krääsän jääminen rajan toiselle puolen.
Meillä pienviljelijä evakkoisovanhemmat panostivat lastensa koulutukseen. Nämä lapset (mm. isäni) taas panostivat ja kannustivat omia lapsiaan kouluttautumaan niin pitkälle kuin mahdollista. Tuota kautta on työt ja palkkaus mahdollistaneet myös perinnöt.
Äitini suku on Keski-Pohjanmaalta. Tilan peri vanhin poika, eikä tyttöjen kouluttautumista pidetty mitenkään tärkeänä. Äiti olisi halunnut hakea lääkäriopintoihin, mutta hän ei päässyt edes oppikouluun vaan keskikoulun kautta sairaanhoitajaopintoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka omisti maata siellä rajan takana sai korvauksena vastaavan määrän maata valtiolta (mutta valtio määräsi mistä). Jos oli maaton, ei saanut mitään.
Ei mennyt ihan noin, eli maalla asuneet saivat maata, mutta kaupungeissa asuneet valtion obligaatioita. Omat sukulaiseni asuivat Viipurissa, joten saivat valtion obligaatioita. Todella upeasti Suomi hoiti uudelleenasuttamisen, mutta onhan se haikeaa, että oman sukunsa kotiseuduille ei pääse eikä sieltä voi omistaa mitään. Kyse ei siis ole rahasta tai omaisuudesta, vaan yksinkertaisesti siitä asioista, joita ei voi rahalla ostaa, eli yhteydestä siihen omaan sukuhistoriaan.
- ap
En ole missään yhteyksissä muidenkaan isovanhempien synnyinseuduille. Yksi on Pohjanmaalta, yksi Savosta ja yksi Pohjois-Karjalasta. Miksi pitäisi haikailla juuri sinne rajan takana olevalle paikkakunnalle, jossa yksi isovanhemmistani syntyi ja kasvoi? Olisi huvittavaa tehdä juurimatka jonnekin Tohmajärvelle tai Suonenjoelle, jotka on yhtä lailla osa sukuhistoriaa kuin rajan takainen Karjala.
Suomalaiset muuttivat joukolla taajamiin pientiloilta 60-luvulla. Ei ole sukukalleuksia niistä muutoista jäänyt.
Ei kukaan varsinaisia rikkauksia kaipaakaan, koska niitä ei ollut. Sinulla on kuitenkin se ero evakkojen lapsenlapsiin, että SINULLA on mahdollisuus vaikka joka päivä käydä katsomassa tai vaikka ostaa niitä maita, meillä ei sitä mahdollisuutta ole. Joojoo, oli oli, ja nyt taas ne mahdollisuudet ovat menneet. Eikä siellä enää ole kuin kivijalkoja pystyssä, koska ne poltettiin kaikki sodan aikana tai sen jälkeen (eivät uudet asukkaat osanneet käyttää tulisijoja).
Itse elän isovanhemmiltani ostamallani tontilla, se on lohkottu noista siirtokarjalaisille annetusta tilasta. Tässä on pieni pala peltoa, jonka isoisäni itse lapiolla ja hevosavusteisesti on pelloksi raivannut, eivät nämä viljelykelpoisia maita olleet. Pieni läntti metsää, josta saa polttopuut ja joulukuuset. En haikaile Karjalaan, mutta tämän pienen läntin menneisyyttä haluan säilyttää. Tässä ovat minun juureni, tämän syvemmälle niitä ei löydy.
Ja sekin on haikeaa, minun menneisyyteni päättyy tähän, loput ovat vain tarinoita. Jopa niin, että isoäitini suvun menneisyyttä ei voi kirkonkirjoista tai verotiedoista seurata, koska ne ovat tuhoutuneet. Mitään ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kannattaa tosiaan muistaa että se oli se vanhin poika yleensä, joka peri, ei muut. Miksi joku talo olisi nyt just ap:n omistuksessa?
Ei mullakaan ole mitään perittyjä maita tai taloja, vaikkei olla evakkojen jälkeläisiä. Isäni oli perheensä nuorin poika, ei hän saanut perinnöksi lapsuuskotiaan.
Ei se talo, mutta ihan vain se mahdollisuus edes käydä alueella. En ole koskaan käynyt ja nyt ei voi. Se on se mikä tekee haikeaksi, ei materia. Rahaa voi itsekin ansaita ja asioita ostaa, mutta itse koen haikeaksi tuon, että yhteys suvun historiaan on katkaistu. Ehkä se vahvistuu nyt, kun ei voi edes haaveilla käyvänsä entisillä suvun kotiseuduilla ja samalla nyt kesällä niin monet tutut viettävät omilla sukujensa alueilla kesäänsä. Eli ei se materia, vaan se henkinen yhteys.
- ap
Tuskin koko sukusi on kotoisin Viipurista. Lienet samanlainen varttikarjalainen kuin me muutkin evakkojen jälkeläiset.
Mistä ne muut sukulaisesi on kotoisin? Kuinka usein olet käynyt fiilistelemässä heidän synnyinseuduillaan?
Ihminen saa ihan itse valita, mihin neljäsosaan suvustaan identifioituu. Törkeää käytöstä alkaa sitä vähättelemään.
Minä olen 100% karjalainen, isänisä tietystä kylästä Johanneksesta, isänäiti vähän kauempaa. Äidinisä ja äidinäiti Sakkolasta molemmat, äidinäiti kävi keikan sotalapsena Ruotsissa. Olen asunut koko elämäni täysin karjalaisessa kylässä keskellä Suomea, ensimmäiset ulkopuoliset muuttivat taloihin (jos puolisoja ei lasketa) vasta 90-luvulla, kun ensimmäinen sukupolvi eläköityi ja luopui tiloistaan, osalla oli jatkaja omasta puolesta, osalla ei, ja myivät ulkopuoliselle.
no eipä ole. onhan se mukava tietää sukunsa historia, ja kaikki siihen liittyvä, mutta koskaan en ole osannut kiintyä irtaimeen tavaraan, enkä niihin suvun entisiin asuinsijoihin. ennenvanhaa ei muutettu, kun pakon edessä, nykyään jopa pyritään juurettomuuteen. en tiedä onko se hyvä vai huono asia. olen toki vieraillut esi-isien asuinsijoilla, mutta en sinne mitään vetoa tuntenut. hienoa oli kuitenkin käydä. eräs haara suvusta tulee sitten pohojanmaalta. siellä ollaan elossa vielä. alkuperäiset karjalaiset on jo kaikki mennyt.
Yksi isovanhemmistani oli Lapin sodan evakko, joka menetti vanhempansa ennen sota-aikaa ja sen aikana. Samassa syssyssä jäi kaikki omaisuus isovanhemmalta ja hänen vanhemmiltaan. Mitään omaisuutta ei ole kukaan koskaan osannut kaivata, mutta olisi esimerkiksi kiva tietää esimerkiksi isovanhemman vanhempien hautapaikat. Kiitos Lapin sodan, niitä ei ole enää mahdollista selvittää. Eniten harmittaa suvun vaiheiden tiedon häipyminen, omaisuudella ei ole merkitystä.
Toinen vanhempani on kotoisin Irlannista. Vaikka minulla on myös Irlannin kansalaisuus ja passi, en oikeastaan koe yhteyttä sinne enkä välitä siellä olevasta omaisuudesta koska en ole koskaan siellä elänyt tai se ei ole kuulunut arkeeni.
En ole missään yhteyksissä muidenkaan isovanhempien synnyinseuduille. Yksi on Pohjanmaalta, yksi Savosta ja yksi Pohjois-Karjalasta. Miksi pitäisi haikailla juuri sinne rajan takana olevalle paikkakunnalle, jossa yksi isovanhemmistani syntyi ja kasvoi? Olisi huvittavaa tehdä juurimatka jonnekin Tohmajärvelle tai Suonenjoelle, jotka on yhtä lailla osa sukuhistoriaa kuin rajan takainen Karjala.
Suomalaiset muuttivat joukolla taajamiin pientiloilta 60-luvulla. Ei ole sukukalleuksia niistä muutoista jäänyt.