Miten reagoitte exän nykyiseen, jos heidän suhde alkanut salasuhteena
Teidän liittonne aikana? Kehittynyt selän takana ties kuinka kauan?
Kommentit (31)
Miten pitäisi suhtautua? Haukkua lyttyyn ja kertoa kylillä juoruja? Helpoiten selviää, kun jatkaa omaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsia, neutraalisti ja tekemisissä mahdollisimman vähän. Jos ei lapsia, en olisi missään tekemisissä.
Jos lapsia, toivoisin, että olis mun lapsille hyvä, aikuinen ihminen.
Tässä puhuu viisas ihminen! Lasten on turha kärsiä vanhempiensa idiotismista enempää kuin on pakko eikä heidän pitäisi joutua toimimaan viestinviejinä, mutta eipä petturien kanssa kannata ehdoin tahdoin olla tekemisissä kuin pakollinen.
Jokainen on vastuussa omista reaktioistaan, myös petetty, vaikka hänelle onkin tosi paska nakki laitettu eikä tilanne ole reilu. Mutta ei se sitäole lapsillekaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi epäilet että kyse olisi teineistä? Yläkouluikäisistä?
Ihan päättelin aloituksen käsittämättömästä lapsellisuudesta.
Aikuisen pitäisi jo osata käsitellä tunteensa jäämättä niihin vellomaan vuosikausiksi. Aikuisen pitäisi jo tajuta, ettei toista ihmistä voi omistaa. Jos se lähtee, se lähtee siksi ettei rakasta sinua ja jos se ei rakasta sinua, mitä vattua sinä sillä muka tekisit.
Eksän nykyisellä ei ollut mitään tilannetajua. Meillä oli silloin aikoinaan yhteinen ystäväpiiri eksän kanssa ja eksän nykyinen luonnollisesti tuli siihen ystäväpiiriin mukaan. Eksän nykyinen oli hyvin epäkunnioittava minua kohtaan eikä jotenkin ottanut minun läsnäoloa huomioon millään tavalla. Se oli minulle tietysti vaikeaa, mutta nielin sen, kun tiesin mikä tilanne on.
Käytännössä kaikissa illanistujaisissa kovaan ääneen kertoi mm. seksielämästään eksäni kanssa, hehkutteli heidän parisuhdeonneaan, vaikka istuin siinä vieressä. Usein tuntui, että hän teki sen ihan tarkoituksella ja alkoi puhua näitä asioita silloin, kun minä olin paikalla. Ystäviäni huomasivat saman, kun heidän kanssaan juteltiin. Hän vaikutti jotenkin hyvin omistushaluiselta, ja varmaan yritti pönkittää omaa asemaansa jollain tavalla. He olivat tapailleet useita kuukausia ennen kuin asia minulle selvisi. Ja se olin minä, joka eksän jätin, kun sain selville.
Se oli todella ahdistavaa aikaa ja satutti tosi paljon. Erosta ei ollut kulunut kuin viikko tai kaksi, kun tämä alkoi. Hankin lopulta uusia ystäviä, kun se oli jotenkin niin absurdi koko tilanne.
Yli olen päässyt eksästä erittäin hyvin, mutta henkisiä haavojani parantelen vielä. Koin niin kamalaa huonommuuden tunnetta ja minulla kesti vuosia, että aloin luottaa ihmisiin uudelleen. Minusta tuli myös melko sulkeutunut ja vetäytyvä yleisesti ihmisten kanssa, mutta varsinkin parisuhde asioissa.
Olen nykyään naimisissa ja onnellinen. Melko kova kuori myös kasvoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on totta, että asiaa ei unohda. Ja yhtälailla nainen on tiennyt mihin alkoi suhteeseen alkaessaan. Ja jos olen oikein käsittänyt, myös hänen oma liittonsa päättyi eroon tämän suhteen myötä.
En tiedä, toivonko että heidän suhteensa olisi oikeasti se kaikkien aikojen rakkaustarina jonka vuoksi kannatti rikkoa kaksi perhettä.
Vai toivonko miehen osottautuvan samanlaiseksi kun oli suhteessa minun kanssani, ja naisen saavan sen myötä karun opetuksen? Mies ei mitään oppeja koskaan tule sisäistämään, koska hän on aina oikeassa, muut väärässä.Jos minua syytetään katkeraksi, niin mielestäni minulla on lupa olla katkera. Kaikelta mitä minulla oli vietiin pohja pois. En todellakaan halua olla kummankaan kanssa missään tekemisissä. Ihan sama minulle mitä minusta ajattelevat. Minä ajattelen nykyisin tässä asiassa vain ja ainoastaan itseäni ja sitä mikä minusta tuntuu parhaalle.
Voit olla lähes varma että tuollaiset suhteet kaatuvat aikanaan.
Siis kuinka?
Selitä ja perustele, väitteesi ?
Kun me erosimme, oli mieheni toinen nainen jo raskaana miehelleni.
Lopulta kun eromme oli selvä, mieheni meni aviliittoon tämän naisen kanssa.
Myöhemmin he hankkivat myös toisen lapsen. Ovat edelleen avioliitossa. Ja vanhin lapsi on jo peruskoulun alsluokalls.
Ei se aina niin mene, että pettäminen on pelkkää seksuaslists kemiaa, pelkkää himoa tai jännotyksen tai vaihtelun hakus
Ei todellakaan. Myös jo avioliitossa oleva tai muutoin kiinteässä ka pitkäaikaisessa oleva ihminen, VOI rakastua pysyvästi toiseen ihmiseen.
Täss elämässä ei ole mitään muuta varmaa, eikä pysyvää asias, kuin se että kaikki ihmiset lähtevät jossain vaiheessa pois tästä maailmasta.
Eli kuolevat.
Muutoin ihmisen elämä on täynnä omis valintoja, tunteits, kohtaloa ja sattumia.
Onneksi meillä ei lapsia ollut.
Näin erosta jouduin ns. kärsimään vain minä itse. Ja hyväksymään sen, että toisessa naisessa oli jotain sellaista, mikä oli miehelleni tärkeimpää ja rakkaampaa, kuin minä.
Elämä on.
Vierailija kirjoitti:
Toivon heille kaikkea pahaa. Ikävää ja kurjaa. Mutta en näytä tätä kenellekkään. Enkä sano ääneen.
Paha ikävä ja kurja voi kohdata sinua jos sitä toisille toivot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on totta, että asiaa ei unohda. Ja yhtälailla nainen on tiennyt mihin alkoi suhteeseen alkaessaan. Ja jos olen oikein käsittänyt, myös hänen oma liittonsa päättyi eroon tämän suhteen myötä.
En tiedä, toivonko että heidän suhteensa olisi oikeasti se kaikkien aikojen rakkaustarina jonka vuoksi kannatti rikkoa kaksi perhettä.
Vai toivonko miehen osottautuvan samanlaiseksi kun oli suhteessa minun kanssani, ja naisen saavan sen myötä karun opetuksen? Mies ei mitään oppeja koskaan tule sisäistämään, koska hän on aina oikeassa, muut väärässä.Jos minua syytetään katkeraksi, niin mielestäni minulla on lupa olla katkera. Kaikelta mitä minulla oli vietiin pohja pois. En todellakaan halua olla kummankaan kanssa missään tekemisissä. Ihan sama minulle mitä minusta ajattelevat. Minä ajattelen nykyisin tässä asiassa vain ja ainoastaan itseäni ja sitä mikä minusta tuntuu parhaalle.
Voit olla lähes varma että tuollaiset suhteet kaatuvat aikanaan.
Siis kuinka?
Selitä ja perustele, väitteesi ?
Kun me erosimme, oli mieheni toinen nainen jo raskaana miehelleni.
Lopulta kun eromme oli selvä, mieheni meni aviliittoon tämän naisen kanssa.
Myöhemmin he hankkivat myös toisen lapsen. Ovat edelleen avioliitossa. Ja vanhin lapsi on jo peruskoulun alsluokalls.
Ei se aina niin mene, että pettäminen on pelkkää seksuaslists kemiaa, pelkkää himoa tai jännotyksen tai vaihtelun hakus
Ei todellakaan. Myös jo avioliitossa oleva tai muutoin kiinteässä ka pitkäaikaisessa oleva ihminen, VOI rakastua pysyvästi toiseen ihmiseen.
Täss elämässä ei ole mitään muuta varmaa, eikä pysyvää asias, kuin se että kaikki ihmiset lähtevät jossain vaiheessa pois tästä maailmasta.
Eli kuolevat.Muutoin ihmisen elämä on täynnä omis valintoja, tunteits, kohtaloa ja sattumia.
Onneksi meillä ei lapsia ollut.
Näin erosta jouduin ns. kärsimään vain minä itse. Ja hyväksymään sen, että toisessa naisessa oli jotain sellaista, mikä oli miehelleni tärkeimpää ja rakkaampaa, kuin minä.Elämä on.
Olet trolli. Ja mies 😉 Älä jaksa. Ei mene läpi.

Poikkeus vahvistaa säännön.
Eikä ne välttämättä ole onnellisia. Lapset vaan estää eroamasta.
En mitenkään. Nyökkään tavattaessa, mutta sen jälkeen hän on minulle ilmaa.