Vertaistuki masennuksesta parantuneille?
Olen parantunut pitkästä ja vaikea-asteisesta masennuksesta ja siihen liitännäisistä ahdistuneisuushäiriöistä kaksi vuotta sitten. Elän nykyään täysin normaalia elämää kuin kuka tahansa ilman minkäänlaisia masennusoireita ja se aika on enää muisto vain. Käyn kokopäivätöissä, jossa olen kaapissa menneisyyteni kanssa omasta halustani, koska mulla ei ole tarvetta keskustella mistään puolituttujen kanssa, tai varsinkaan ihmisten kanssa joilla ei ole omaa kokemusta aiheesta (en siis tiedä onko jollain edes). Mulla ei ole juurikaan läheisiä ystäviä, sillä tuon pitkän sairastamisen aikana he kaikkosivat, suurilta osin myös siksi etten jaksanut pitää itse silloin yhteyttä. Läheisiä on kyllä miehen ja lapsuudenperheen muodossa, yksinäinen en koe olevani. Viimeaikoina menneisyyteni on pohdituttanut minua siinä mielessä, että vaikka itse tiedän, että nämä asiat eivät vaikuta nykyisyyteen kuin siten, että tunnen itseni erittäin hyvin ja olen todella vahva ihminen noiden kokemusten ja niistä selviytymisen myötä, se välillä jostain ulkopuolelta puree perseestä, eli esim. omakantaan ilmestyy tavallisten somaattisten lääkärikäyntien yhteydessä mainintoja menneisyydestäni, meinasin ottaa sairausvakuutuksen, mutta minun olisi pitänyt selventää sinne aika tarkasti menneisyyden vaivojani (tämä nyt on tietenkin aivan selvää enkä kyseenalaista millään lailla ja ymmärrän täysin miksi niitä kysytään, se tuntuu vaan oudolta ihan pelkästään tunnepohjalta). Lisäksi suunnittelemme lapsen hankkimista lähitulevaisuudessa, ja veikkaisin tämän asian tulevan ainakin jollain tapaa (kysymysten muodossa ehkä) esille siinä vaiheessa terveydenhuollon puolelta.
Nämä eivät ole kovin suuria asioita eivätkä vaivaa päivittäistä elämääni, mutta heräsi ajatus siitä, että onko (vaikeankin) masennuksen kokeneille, parantuneille ihmisille, olemassa jotain vertaistukikanavaa? Joskus tuntuu, että olisi kiva jutella ihmisen kanssa, jolla on samanlainen elämänkokemus. Kokemus oli kuitenkin elämäni kannalta merkittävä, ja elämäni ei ole mennyt samalla tavalla, kuin suurella osalla ihmisistä, vaikka olenkin nykyään kuin kuka tahansa. En valitettavasti halua keskustella akuutisti masentuneiden ihmisten kanssa, sillä heidän kanssaan minulla ei ole yhteistä ja en koe yhteyttä siihen ajatusmaailmaan. Kiitän asiallisista vastauksista ja trollit ja muut voivat pysyä koloissaan.
Kommentit (15)
Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän samanlainen tausta, sen lisäksi mä koin mun henkisen heräämisen kaiken lisäksi tämän ajanjakson keskellä mikä teki siitä 100x vaikeamman.
Mun omalla kohdalla mä en edes tykkää enää velloa niissä jutuissa, mä oon päästäny irti siitä. Ainoa mitä mä haluan tehdä on jakaa ihmisille apuvälineitä siihen miten he voivat itse vaikuttaa omaan parantumiseen.. Valitettavasti tää on vaikeaa välillä koska tuntuu että ihmiset eivät edes halua parantua, he vain haluavat valittaa. He eivät halua tehdä sitä työtä itsessään. He haluavat helpon reitin mitä ei ole.
Hieno ajatus kumminkin. Koita jos saat kehitettyä tätä ideaa
Sama kokemus siitä, että yrittää auttaa muita..
Sieltä tulee usein se ei se ole niin helppoa kuule, kuka väitti sen olevan helppoa? Sen jälkeen tosin elämä on helppoa verrattuna entiseen ja se on 150% sen arvoista!
En minäkään halua velloa menneessä, en edes ajattele asiaa arjessani ellei siitä muistuteta ns. ulkopuolelta. Melkein tulee sellainen että ai niin, olin joskus masentunut. En kaipaa mitään syväluotaavaa keskustelua vaan ihan kevyttä juttelua nykyelämästä ihmisen kanssa, joka on myös parantunut.
Eihän noista tarvitse siellä neuvolassa keskustella. Jos tulee jostakin tietokannasta esille, sanot, että menneet on menneitä. Lisäksi voit korjauttaa nuo somaattisen puolen tekstit ja kysyä lääkäriltä, että miksi on tärkeää tuoda menneitä, jo käsiteltyjä asioita nykyisyyteen. Kun masennuksesta on oikeasti toivottu, ei siihen ole silloin vaaraa enää vaipua, koska ihminen on tosiaan vahvistunut todella. Eri asia niillä, joilla ns. hoito on vain ollut oireenpoistoa tms.
Vierailija kirjoitti:
Eihän noista tarvitse siellä neuvolassa keskustella. Jos tulee jostakin tietokannasta esille, sanot, että menneet on menneitä. Lisäksi voit korjauttaa nuo somaattisen puolen tekstit ja kysyä lääkäriltä, että miksi on tärkeää tuoda menneitä, jo käsiteltyjä asioita nykyisyyteen. Kun masennuksesta on oikeasti toivottu, ei siihen ole silloin vaaraa enää vaipua, koska ihminen on tosiaan vahvistunut todella. Eri asia niillä, joilla ns. hoito on vain ollut oireenpoistoa tms.
Meinaatko, että vaikka tietokannassa lukee, että on ollut työkyvytön (kuntoutustuella) ja psykiatrisella osastolla, syönyt vahvoja lääkkeitä ja käynyt itsetuhoisuuden/ahdistuksen takia pari kertaa päivystyksessäkin, silti riittää, jos sanoo, että on parantunut siitä ja menneet on menneitä? Jossain vaiheessa matkaa oli myös epävakaan persoonallisuuden diagnoosi, jonka lääkäri myöhemmin poisti koska sitä ei oltu asiallisesti tutkittu ja siihen viittaavat piirteet (itsetuhoisuus) katsottiinkin vain masennuksen liitännäisoireiksi. Siellä toki lukee myös psykiatrin teksti siitä, että olen parantunut.
Aivan jos näin on ja minun sana riittää.
Vierailija kirjoitti:
Olet vahva ihminen ja toivon kaikkea hyvää elämääsi 😊
Kiitos, niin olen 😊 Tällaiset kommentit ovat ihania.
Laventelimuija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän noista tarvitse siellä neuvolassa keskustella. Jos tulee jostakin tietokannasta esille, sanot, että menneet on menneitä. Lisäksi voit korjauttaa nuo somaattisen puolen tekstit ja kysyä lääkäriltä, että miksi on tärkeää tuoda menneitä, jo käsiteltyjä asioita nykyisyyteen. Kun masennuksesta on oikeasti toivottu, ei siihen ole silloin vaaraa enää vaipua, koska ihminen on tosiaan vahvistunut todella. Eri asia niillä, joilla ns. hoito on vain ollut oireenpoistoa tms.
Meinaatko, että vaikka tietokannassa lukee, että on ollut työkyvytön (kuntoutustuella) ja psykiatrisella osastolla, syönyt vahvoja lääkkeitä ja käynyt itsetuhoisuuden/ahdistuksen takia pari kertaa päivystyksessäkin, silti riittää, jos sanoo, että on parantunut siitä ja menneet on menneitä? Jossain vaiheessa matkaa oli myös epävakaan persoonallisuuden diagnoosi, jonka lääkäri myöhemmin poisti koska sitä ei oltu asiallisesti tutkittu ja siihen viittaavat piirteet (itsetuhoisuus) katsottiinkin vain masennuksen liitännäisoireiksi. Siellä toki lukee myös psykiatrin teksti siitä, että olen parantunut.
Aivan jos näin on ja minun sana riittää.
Laventelimuija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän noista tarvitse siellä neuvolassa keskustella. Jos tulee jostakin tietokannasta esille, sanot, että menneet on menneitä. Lisäksi voit korjauttaa nuo somaattisen puolen tekstit ja kysyä lääkäriltä, että miksi on tärkeää tuoda menneitä, jo käsiteltyjä asioita nykyisyyteen. Kun masennuksesta on oikeasti toivottu, ei siihen ole silloin vaaraa enää vaipua, koska ihminen on tosiaan vahvistunut todella. Eri asia niillä, joilla ns. hoito on vain ollut oireenpoistoa tms.
Meinaatko, että vaikka tietokannassa lukee, että on ollut työkyvytön (kuntoutustuella) ja psykiatrisella osastolla, syönyt vahvoja lääkkeitä ja käynyt itsetuhoisuuden/ahdistuksen takia pari kertaa päivystyksessäkin, silti riittää, jos sanoo, että on parantunut siitä ja menneet on menneitä? Jossain vaiheessa matkaa oli myös epävakaan persoonallisuuden diagnoosi, jonka lääkäri myöhemmin poisti koska sitä ei oltu asiallisesti tutkittu ja siihen viittaavat piirteet (itsetuhoisuus) katsottiinkin vain masennuksen liitännäisoireiksi. Siellä toki lukee myös psykiatrin teksti siitä, että olen parantunut.
Aivan jos näin on ja minun sana riittää.
Aivan ihanaa siis piti kirjoittaa tuohon viimeiseen lauseeseen. En ihan handlaa tätä keskustelualustaa vielä ja sählään näköjään vähän 😂
Itse olen juuri parantumassa psykoottisesta masennuksesta. Syön siihen lääkkeitä ja homma on jotenkin hallinnassa. Mulla on kyllä tuo epävakaapersoonallisuus-häiriö diagnoosi ja senkin kanssa olen jo oppinut elämään. Olen ap:n kanssa samaa mieltä, että en jaksa masennuksessa olevien ihmisten kanssa jutustelua vaan haluaisin kuulla onnistumisia ja tsemppauksia siitä että kaikki menee nyt ihan hyvin. Olen ollut ajoittain erittäin itsetuhoinen, mutta en nyt pitkään aikaan. Haluaisin ajatella että olen parantunut niin, että pärjään hyvin epävakaan-diagnoosin kanssa.
En sitten tiedä... käyn kerran kahdessa viikossa juttelemassa psykiatrian pkl:lla, että vieläkö ammattilaiset pitävät mua pahasti masentuneena ja itsetuhoisena. Ehkä he näkevät minussa enemmän itseäni kuin minä itse.....
En koe tarvitsevani mitään tukea asialle jota en jaksa miettiä eikä kiinnosta. Tietysti lääkärit yrittää aina saada minulle tuputettua masennusta syyksi kaikkeen. Haluan pysyä kaiken patologisoinnin ja medikalisoinnin ulkopuolella, koska terveydestäkin saadaan sairaus terveydenhuollossa.
Olen myös parantunut masennuksesta.
Olen välillä surullinen, haikea, väsynyt, vihainen, turhautunut. Mutta olen korjannut sen asian, joka ylläpiti masennusta. En putoa siihen kuoppaan enää. Nuo ylläkuvatut ovat normaalia tunteiden kirjoa.
Kuten ap sanoi, ongelma on se, että mt-diagnoosit jäävät ikuisiksi ajoiksi Kantaan. Näköjään ne pomppaavat sieltä esiin ensimmäisenä, vaikka menisi syylää näyttämään.
On aivan helppo huomata, missä vaiheessa kanssasi asioiva th.virkailija näkee mt-merkinnät. Käytökseen tulee alentuvaisuutta, puhutaan kuin lapselle, pidetään tyhmänä, ja sanoit niin tai näin, käytöksesi nähdään mt.oireellisena.
En tosiaan tiedä mitä asialle voi tehdä, muuta kuin ilmoittaa aina sopivan paikan tullen, että masennus on poissa.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös parantunut masennuksesta.
Olen välillä surullinen, haikea, väsynyt, vihainen, turhautunut. Mutta olen korjannut sen asian, joka ylläpiti masennusta. En putoa siihen kuoppaan enää. Nuo ylläkuvatut ovat normaalia tunteiden kirjoa.Kuten ap sanoi, ongelma on se, että mt-diagnoosit jäävät ikuisiksi ajoiksi Kantaan. Näköjään ne pomppaavat sieltä esiin ensimmäisenä, vaikka menisi syylää näyttämään.
On aivan helppo huomata, missä vaiheessa kanssasi asioiva th.virkailija näkee mt-merkinnät. Käytökseen tulee alentuvaisuutta, puhutaan kuin lapselle, pidetään tyhmänä, ja sanoit niin tai näin, käytöksesi nähdään mt.oireellisena.En tosiaan tiedä mitä asialle voi tehdä, muuta kuin ilmoittaa aina sopivan paikan tullen, että masennus on poissa.
Niinpä, joistakin sen ilmeen kyllä huomaa. Eikä auta vaikka lukee psykiatrin kirjoittamana, että on parantunut ja siitä on jo aikaa. Joku kirjoittaa sen kerran tekstiin virheellisesti, ja seuraavat lääkärit lukevat vaan sen tekstin ja kopioivat eteenpäin? En tiedä. Tuntuu myös hölmöltä mennä vaikka ihottuman takia lääkäriin, kuvailla iho-oireet ja sen jälkeen sanoa, että en muuten ole masentunut. Mutta näin kai se on toimittava, tai joutuu loppuelämänsä tekemään korjauspyyntöjä omakantateksteistä. 😅Tunnepohjalta ajattelen, että ansaitsisin kaiken sen tehdyn työn mitä tein parantuakseni, elää nyt ihan tavallista elämää ja käydä lääkärissä (vaikka sitten sen ihottuman, syylän, hiivatulehduksen tai minkä ikinä takia) puhumatta masennuksesta. Järjellä ymmärrän, että lääkäreillä ei ole usein aikaa lukea että onko se masennus vielä vai ei. Tähän toivoisinkin ratkaisuksi mieluummin sitä, että ennen sen kirjoittamista tekstiin, minulta kysyttäisiin lyhyesti, että onko sulla vielä toi masennus. Voisin sanoa, että ei ole ja asiaa ei tarvitsisi jälkikäteen pyytää korjailemaan. Veisi ehkä 30 sekuntia maksimissaan.
Mulla ei ole negatiivisia tunteita liittyen sairastamisaikaan, pääsin aika pian rauhaan sen kanssa, ja lisäksi koen että mua kohdeltiin silloin psykiatrisessa terveydenhuollossa hyvin vaikeista oireistani huolimatta ja sain tarvitsemaani apua, joitain aivan yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Turhautumista kuitenkin ajoittain aiheuttaa nämä täysin ulkopuolelta tulevat muistutukset ajasta, joka tuntuu varsinkin henkisesti hyvin kaukaiselta. Kuten yllä kirjotin, tulee sellainen olo välillä, että ai niin olin joskus masentunutkin. Käynnit psykiatrian polilla on lopetettu aikaa sitten ja sitä ennenkin vointiani seurattiin sielä harvakseltaan reilu puoli vuotta. Psykoterapiaa päätettiin olla hakematta enempää, koska viimeisen muutaman kuukauden ajan jo sovitut käynnit (jotka oli ns. pakko käyttää, tai olisin joutunut maksumieheksi) olivat hassuja, kun juteltiin lähinnä tulevaisuuden haaveista ja siitä kuinka hyvin menee 😃 Mietin joskus, uskooko ulkopuolinen, minua tuntematon henkilö sen olevan mennyttä niin sanoessani. Mahdollinen kyseenalaistaminen tuntuisi ikävältä, mutta en haluaisi myöskään periaatteesta joutua sen enempää vakuuttelemaan asiaa. Suurin osa ihmisistä kuitenkin parantuu masennuksesta. Kiitos viestistäsi!
Vierailija kirjoitti:
En koe tarvitsevani mitään tukea asialle jota en jaksa miettiä eikä kiinnosta. Tietysti lääkärit yrittää aina saada minulle tuputettua masennusta syyksi kaikkeen. Haluan pysyä kaiken patologisoinnin ja medikalisoinnin ulkopuolella, koska terveydestäkin saadaan sairaus terveydenhuollossa.
No niin minäkin yritin toimia, kunnes työkyky lähti. Nyt olen hankkinut itselleni hyvää hoitoa ja lääkkeen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän samanlainen tausta, sen lisäksi mä koin mun henkisen heräämisen kaiken lisäksi tämän ajanjakson keskellä mikä teki siitä 100x vaikeamman.
Mun omalla kohdalla mä en edes tykkää enää velloa niissä jutuissa, mä oon päästäny irti siitä. Ainoa mitä mä haluan tehdä on jakaa ihmisille apuvälineitä siihen miten he voivat itse vaikuttaa omaan parantumiseen.. Valitettavasti tää on vaikeaa välillä koska tuntuu että ihmiset eivät edes halua parantua, he vain haluavat valittaa. He eivät halua tehdä sitä työtä itsessään. He haluavat helpon reitin mitä ei ole.
Hieno ajatus kumminkin. Koita jos saat kehitettyä tätä ideaa
Mä olen kyllä kokenut ettei ihmiset mun neuvoja kaipaa, yleensä ne haluaa nimenomaan vaan avautua ja puhua ja valittaakin ja kun saavat sen tehdä myötätuntoiselle ihmiselle niin heti helpottaa. Tietysti jos joku nyt vaan haluaa vuodesta toiseen oikein rypeä niissä oloissaan niin eihän sellaista jaksa. Mutta sanoisin että älä nyt ainakaan ala ylemmyydentuntoisesti päsmäröidä ja neuvoa ketään, se ei meinaan auta ketään todellakaan.
T. toinen toipunut, tukihenkilönä toimiva
Vierailija kirjoitti:
En koe tarvitsevani mitään tukea asialle jota en jaksa miettiä eikä kiinnosta. Tietysti lääkärit yrittää aina saada minulle tuputettua masennusta syyksi kaikkeen. Haluan pysyä kaiken patologisoinnin ja medikalisoinnin ulkopuolella, koska terveydestäkin saadaan sairaus terveydenhuollossa.
No joo, siis en mitään varsinaista tukea koekaan tarvitsevani. Kirjoitin aloituksessa sanan vertaistuki lainausmerkeissä, mutta ne muokkaantuivat pois, kun lähetin aloituksen. Mulle ei onneksi ole kukaan tuputtanut masennusta syyksi mihinkään vaivaan, se vaan ilmestyy sinne teksteihin aina, vaikkei aihetta olisi sivuttu sanallakaan käynnillä. Se olisikin yksinkertaista, jos kysyisivät ensin miten asia on. Ei tarvisi lähetellä korjauspyyntöjä jälkeenpäin.
Mulla vähän samanlainen tausta, sen lisäksi mä koin mun henkisen heräämisen kaiken lisäksi tämän ajanjakson keskellä mikä teki siitä 100x vaikeamman.
Mun omalla kohdalla mä en edes tykkää enää velloa niissä jutuissa, mä oon päästäny irti siitä. Ainoa mitä mä haluan tehdä on jakaa ihmisille apuvälineitä siihen miten he voivat itse vaikuttaa omaan parantumiseen.. Valitettavasti tää on vaikeaa välillä koska tuntuu että ihmiset eivät edes halua parantua, he vain haluavat valittaa. He eivät halua tehdä sitä työtä itsessään. He haluavat helpon reitin mitä ei ole.
Hieno ajatus kumminkin. Koita jos saat kehitettyä tätä ideaa