Miksi ihmiset eivät mene lääkäriin, vaikka läheiset huolissaan? :(
Isälläni ollut toistuvasti kylkikipua, alkoi kaksi vuotta sitten. On myös usein viluinen ja kuumetta. Viime aikoina ollut tosi väsynyt ja aika paljon nukkuu päiväsaikaan. Olemme sisarusten kanssa yrittäneet saada lääkäriin, mutta väittää, että menee yksinään ohi. Isällä myös pelko, että joutuu sairaalaan pitkäksi aikaa kuten oli seitsemisen vuotta sitten selvittyä, että hänellä kilpirauhas- ja eturauhassyöpä
Myös tähystystä pelännyt, että sellainen jouduttaisiin tekemään. Viimein suostui soittamaan lääkärille viime kuussa ja tällä viikolla selvisi verikokeista, että joku kasvain, mahdollisesti syöpä paksusuolessa :( Toivomme todella, että hyvänlaatuinen olisi. Ensi viikolla siis suoliston tähystys.
Harmittaa, kun olisi pitänyt saada lääkäriin jo kaksi vuotta sitten eikä vasta nyt :( Toivottavasti pystyy vielä hoitamaan löytyy tähystyksestä mitä tahansa. Kauhea pelko on, että toivottavasti ei liian myöhäustä :(
Kommentit (37)
En mene koska olen mies. Heikot sortuu elon tiellä.
Vierailija kirjoitti:
En mene koska olen mies. Heikot sortuu elon tiellä.
Kuulin yhdeltä tutultä, että hänen ystävänsä seitsemänkymppinen mies oli yllättäen kuollut. Oli vasta edellispäivänä iloisena istunut juttelemassa terassilla. Oli kuulemma aina välttänyt lääkäriä kuin ruttoa. Ei kannattaisi, mutta miten sen saisi perille?
On myös turhia kuolemia. Esim. enoni kuoli vain sen takia, koska hänellä ei ollut varaa lääkkeisiin eikä kertonut kenellekään rahahuolistaan.
Onko muilla kokemuksia vastaavasta? Miten olisi saanut lääkäriin aiemmin kuin vasta kunnon romahdettua, kun ei jaksa pysyä pystyssä päiväsaikaan?
Ennen miehille ei kuulunut lääkäriin meno, ainakin maalla asia oli näin. Kyseessä katsottiin olevan jonkinlainen epäonnistuminen miehenä ja heikkouden myöntäminen.
Sanoisin, että lääkäriin meneviä miehiä alkaa olla selvästi enemmän vasta 1970-luvulla syntyneissä.
Täällä Helsingissä ei ainakaan pääse lääkäriin, läheinen tuttuni ei saanut edes syöpäkontrolliin aikaa, vaikka outoja oireita. Pistettiin vaan normaalin flunssan piikkiin.
Syöpäkontrolli pitäisi olla parin vuoden välein hoitosuunnitelman mukaisesti, eipä ole toteutunut.
Aikuisella ihmisellä on oikeus päättää elämäntavoistaan ja terveydenhoidostaan. Jos hän mieluummin kärsii ja kuolee kuin menee lääkäriin, hänellä on siihen täysi oikeus. Hyväksy itsemääräämisoikeus.
Itse välttelen kunnalliselle lääkärille menemistä, koska pitää olla suunnilleen pää irti että lääkäri rupeaa asiaa tutkimaan. Ottaa jo ajatuksena päähän että tutkimukseen pääseminen edellyttää ensin jatkuvia käyntejä ja buranareseptin saamista puolen vuoden ajan ennen kuin kukaan ottaa asiaa todella hoitaakseen.
julkiselle on ainakin ihan turha mennä jonottamaan. ei se syöpä buranalla parane ja se on ainoa hoito, jota julkiselta saa
Vierailija kirjoitti:
Aikuisella ihmisellä on oikeus päättää elämäntavoistaan ja terveydenhoidostaan. Jos hän mieluummin kärsii ja kuolee kuin menee lääkäriin, hänellä on siihen täysi oikeus. Hyväksy itsemääräämisoikeus.
Kaikkien mielestä vain ok kun läheiset huolissaan.
Työttömällä ei ole varaa 42eur käyntimaksuun. Ilmainen terveydenhoito on varattu lukutaidottomille aivokirurgeille, ei koske lukutaitoisia kantiksia.
M58
Mitä se lääkäri sitten tekisi? Ei mitään. Menisi vain tk maksu hukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Työttömällä ei ole varaa 42eur käyntimaksuun. Ilmainen terveydenhoito on varattu lukutaidottomille aivokirurgeille, ei koske lukutaitoisia kantiksia.
M58
Toimeentulotuesta lääkärit maksetaan köyhille. Älä kitise.
Ihminen voi vapaasti valita, hoitaako terveyttään lääkärissä käymällä. Sama vaikkapa epäterveellisten elämäntapojen kanssa, niitä on vapaa jatkamaan, vaikka läheisiä huolestuttaisikin. Sellaista se on, vaikka epämukavalta voi tuntuakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisella ihmisellä on oikeus päättää elämäntavoistaan ja terveydenhoidostaan. Jos hän mieluummin kärsii ja kuolee kuin menee lääkäriin, hänellä on siihen täysi oikeus. Hyväksy itsemääräämisoikeus.
Kaikkien mielestä vain ok kun läheiset huolissaan.
Jokainen on vastuussa omista tunteistaan, vaikka vaikuttaiskin että niille on joku ulkopuolinen aiheuttaja. Loppupeleissä se on jokaisen ihmisen sisäinen reaktio, joka sen tunteen synnyttää.
Emma K. kirjoitti:
Huono provo. Trolli. Valehtelet keksitty juttu.
Ei ole. En ikinä keksisi tällaista juttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mene koska olen mies. Heikot sortuu elon tiellä.
Kuulin yhdeltä tutultä, että hänen ystävänsä seitsemänkymppinen mies oli yllättäen kuollut. Oli vasta edellispäivänä iloisena istunut juttelemassa terassilla. Oli kuulemma aina välttänyt lääkäriä kuin ruttoa. Ei kannattaisi, mutta miten sen saisi perille?
No, mitä se lääkäri olis auttanut. Kun terve oli vielä edellispäivänä? Ei kai lääkäriin mennä varmuuden vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisella ihmisellä on oikeus päättää elämäntavoistaan ja terveydenhoidostaan. Jos hän mieluummin kärsii ja kuolee kuin menee lääkäriin, hänellä on siihen täysi oikeus. Hyväksy itsemääräämisoikeus.
Kaikkien mielestä vain ok kun läheiset huolissaan.
Oli huolissaan tai ei, jokainen saa itse päättää. Jos ei läheiselle puhuminen auta, odota niin kauan että menee tajuttomaksi, ja soita sitten ambulanssi. Muuten et voi pakottaa lääkäriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisella ihmisellä on oikeus päättää elämäntavoistaan ja terveydenhoidostaan. Jos hän mieluummin kärsii ja kuolee kuin menee lääkäriin, hänellä on siihen täysi oikeus. Hyväksy itsemääräämisoikeus.
Kaikkien mielestä vain ok kun läheiset huolissaan.
Saahan sitä huolissaan olla. Jokainen päättää kuitenkin lääkäriin menonsa itse.
Pitäisikö jo koulussa opettaa, että lääkäriä ei kannata pelätä, koska se omaksi parhaaksi?