Katselimme pientä kateutta tuntien venesatamasta veneillään starttaavia ulapalle, mutta....
...kun siinä sitten tovin tuumailimme ensialkuun näin, että miksipä meilläkin olisi mukavaa olla oma kesämökki ja edes pelkkä vene, joka olisi sen verran hyvin varustettu myös moottoriltaan, että uskaltaisi lähteä sillä seilailemaan merelle ja saaristoon. Mutta sitten kun tuumailuamme jatkoimme, niin ensisijaiseksi ajatuksiksemme kohosivat nämä tosiasiat: 1. Kaiken edellä mainitun omistamisen kalleus.
2. Huolehtiminen uudesta omaisuudestamme. 3. Vaivalloista kesää pitäisi viettää reissaten mökille ja, tai veneilemään kaikenmaailman sapuskat ja tarvikkeet mukana kuljettaen; kaikkea kun ei voisi noin vaan jättää etenkään veneeseen. 4. Suomen kesäilmojen vaihtelevuus ja ylipäätänsä kauneimman kesäajan lyhyys. 5. Tavallisen rutiiniarjen muuttuminen hankalammaksi kuin kotona tai hotellissa tai vst:ssa lomaillessamme. Meillä ei kuitenkaa olisi varallisuutta minkäänlaiseen luxusluokan kesähuvilaan kaikkine varusteluineen tai brameaan huviveneeseen.
Loppuen lopuksi koettuamme veneilyelämää ja mökkielämää aiemmin elämämme aikana emme löytäneet enää yhtäkään hyvää syytä alkaa vaikeuttamaan hyvää ja helppoa elämän menoamme nykytilanteessamme.
Uimista luomuvesillä, saunomista, grillaamista, veneilyä voi harrastaa muutoinkin kuin omistamalla jokin huolehdittava kalliiksi tuleva mökki ja vene.
Ihmisen elonvietto sisältää kuitenkin tietyt rutiinit, jotka on tehtävä, vietti sitä aikaansa sitten missä tahansa.
Luonnon läheisyyteen pääsee nauttimaan huokeammallakin tavalla.