Miksi Purra valitsi kokoomusloikkarin, kun olisi ollut monta pitkän linjan persua vaihtoehtona?
Kommentit (147)
Nolo valinta kyllä. Siinäpä yrittävät nyt hallituksessa miettiä miten ohjelma ajetaan läpi.
Unohtavat että kansa katselee, joilta oikeutus tullut.
En olisi välttämättä tehnyt aivan samoja ministerivalintoja kuin Purra, mutta se on kyllä ihailtava ominaisuus johtajassa, että puolustaa omia "alaisiaan". Puolusti hämmästyttävän sitkeästi Junnilaa. Politiikassa on nähty vaikka kuinka paljon näitä bussin alle heittäjiä, joiden tuki loppuu heti kun tulee imagoriskiä itselle tai puolueelle. Aivan oma lukunsa on viime hallituksen aikana alaisten syyttely omista virheistä (tällöin kyse lähinnä avustajista).
Vierailija kirjoitti:
Ja jos hän on kerran niin hyvä niin miksi ei ollut ykkösvaihtoehtona? Veikkaan, että kokoomuksen takia tietenkin. Tämä oli kokkareille isku vyön alle katsotaan mitä siitä seuraa...
Ei ollut vaan persuille itselleen. Tai ainakin suurimmalle osalle persujen äänestäjistä. Hallituksessa istuvat persut ovat kovan luokan oikeistolaisia, hyytävää kyytiä on tulossa kaikille muille paitsi rikkaille. Taas ne rikkaat höynäyttivät kansaa. Nauravat teille onnettomille.
Arbeit macht frei työ vapauttaa
Vierailija kirjoitti:
"In early January, however, Rydman joined the nationalist Finns Party after he was ousted from the NCP last year because of allegations of harassment and improper relationships with young women and teenage girls"
Washington Postista. Mutta ei huolta persut, kyllä siellä mainitaan että rikossyytettä ei nostettu, TET-harjoittelijoiden ahdistelu/grooming on persuille siinä tapuksessa ok.
https://www.washingtonpost.com/business/2023/07/05/finland-government-p…
Persut on nyt virallisesti suomen Grooming Party. Siinä on ulkoministerillä seliteltävää. Purra nolasi koko hallituksen maailman edessä. Saavat hävetä silmä päästä.
Me seuraamme tätä pelle-esitystä poppareita nautiskellen.
Vierailija kirjoitti:
Lahjakas on ja hyvä esiintymään. Komeakin vielä.
Willeä kuulemma kiusattiin koulussa sukunimensä takia kun nuo olivat pinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska Rydmanin valinnalla saatiin täydellinen kuitti vassareille ja medialle. En olisi parempaa tapaa keksiny piilovittuilla. ja sehän toimi niin kuin piti ja vassarit itkee.
Olet 100% väärässä:
Kuitti oli Kokoomukselle ja PS äänestäjille.Vassarit nauraa teidän sekoilulle vedet silmissä 🤣🤣🤣
Teitte itsestänne pellen koko maailman edessä.
Vassarina ahdistuisin jos persut oikeasti alkaisi saamaan jotain järkevää aikaan. Siihen on vielä matkaa.
Rydmanilla ei ole tuoretta tuomiota rasitteenaan. Poliisi ei löytänyt riittävän pitäviä todisteita pedofiilitutkimuksissaan, joten Rydman kuuluu harvoihin ei tuomittuihin rikollisiin persueliitissä.
Vierailija kirjoitti:
Purrahan kertoi että työhön otetaan pätevin ja sopivin saatavilla olevista. Kuka sinne olisi pitänyt ottaa? Rydman on pätevä, hyvä puhumaan ja esiintymään.
Purra siis haukkuu omaa puoluettaan. Pitää ottaa loikkareita muista puolueista kun oma aines on niin heikkoa.
Aika iso keskisormi Purralta PS aktiiveille

Ei savua ilman tulta.
Sairasta vainoamista. Koskahan kasvatte aikuisiksi ja annatte työrauhan kaikille ministereille. Koskaan ei tule valmista jos koko ajan nokerrellaan.
Vierailija kirjoitti:
En olisi välttämättä tehnyt aivan samoja ministerivalintoja kuin Purra, mutta se on kyllä ihailtava ominaisuus johtajassa, että puolustaa omia "alaisiaan". Puolusti hämmästyttävän sitkeästi Junnilaa. Politiikassa on nähty vaikka kuinka paljon näitä bussin alle heittäjiä, joiden tuki loppuu heti kun tulee imagoriskiä itselle tai puolueelle. Aivan oma lukunsa on viime hallituksen aikana alaisten syyttely omista virheistä (tällöin kyse lähinnä avustajista).
Purra on ainoa perussuomalaisia äänestävä ÄIJÄ! Muut ovat umpisurkeita nössönyhveröitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisin kuin teidän suojatyöpaikkakuplassa, persuissa ei valinnan perusteina ole muodollinen koulutus tai virkaikä vaan pätevyys. Outoa eikö totta.
Persuministerin muodolliseksi koulutukseksi näyttää riittävän että on yliopistolla kirjoilla. Virkaikä katsotaan sopivaksi jos yli 40 vuotiaana tekee vielä itsekseen lumiukkoja. Outoa eikö totta.
Minuakin ihmetyttää tämä Junnila. MOT:n mukaan Junnila oli keksinyt omasta päästään CV:nsä ja liioitellut koulutustaan. Mutta mitä hän on tehnyt kaikki nämä vuodet. Hänhän on jo 41-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Rydmanilla ei ole tuoretta tuomiota rasitteenaan. Poliisi ei löytänyt riittävän pitäviä todisteita pedofiilitutkimuksissaan, joten Rydman kuuluu harvoihin ei tuomittuihin rikollisiin persueliitissä.
Yli 16-vuotiaiden grooming ei ole suomessa laitonta eikä siitä vois saada syytettä/tuomiota.
Mutta konservatiivit ovat sanoneet vastustavansa groomingia joten nyt meni jauhot suuhun kun ministerinä on tunnettu groomer.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purrahan kertoi että työhön otetaan pätevin ja sopivin saatavilla olevista. Kuka sinne olisi pitänyt ottaa? Rydman on pätevä, hyvä puhumaan ja esiintymään.
Purra siis haukkuu omaa puoluettaan. Pitää ottaa loikkareita muista puolueista kun oma aines on niin heikkoa.
Aika iso keskisormi Purralta PS aktiiveille
Purra onnistui näyttämään keskisormea omilleen, kokoomukselle, RKP:lle ja oppositiolle yhdellä valinnalla. Purra näytti käytännössä keskisormea vihaamalleen Suomen kansalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rydmanilla ei ole tuoretta tuomiota rasitteenaan. Poliisi ei löytänyt riittävän pitäviä todisteita pedofiilitutkimuksissaan, joten Rydman kuuluu harvoihin ei tuomittuihin rikollisiin persueliitissä.
Yli 16-vuotiaiden grooming ei ole suomessa laitonta eikä siitä vois saada syytettä/tuomiota.
Mutta konservatiivit ovat sanoneet vastustavansa groomingia joten nyt meni jauhot suuhun kun ministerinä on tunnettu groomer.
Meinaat että ruplajengin vieraillessa putinin lätkäjutuissa ei ole tarjottu alle 16 vuotiaita?
Vierailija kirjoitti:
"In early January, however, Rydman joined the nationalist Finns Party after he was ousted from the NCP last year because of allegations of harassment and improper relationships with young women and teenage girls"
Washington Postista. Mutta ei huolta persut, kyllä siellä mainitaan että rikossyytettä ei nostettu, TET-harjoittelijoiden ahdistelu/grooming on persuille siinä tapuksessa ok.
https://www.washingtonpost.com/business/2023/07/05/finland-government-p…
Hienosti käy ulkomaan pisnes, kun elinkeinoministeri niittää mainetta Amerikassa saakka!

Petteri Orpon sinimusta hallitus kun pistää Suomen asiat kuntoon, niin se tarkoittaa, ettei missään päin maailmaa ole Suomesta enää mitään hyvää sanottavaa.
Hienoa, Kokoomus!
Vierailija kirjoitti:
Sairasta vainoamista. Koskahan kasvatte aikuisiksi ja annatte työrauhan kaikille ministereille. Koskaan ei tule valmista jos koko ajan nokerrellaan.
Niin, pitää toki antaa tämön Arbeit macht frei -hallituksen saada kaikessa rauhassa tehdä tulonsiirtonsa köyhiltä rikkaille. Olkaa nyt vaan hiljaa ja menkää kyykkyyn.
Olet 100% väärässä:
Kuitti oli Kokoomukselle ja PS äänestäjille.
Vassarit nauraa teidän sekoilulle vedet silmissä 🤣🤣🤣