9-vuotias ei halua harrastaa?
Meillä on reipas ja omatoiminen esikoinen, joka jostain syystä ei uskalla/halua/? ryhtyä harrastamaan mitään. Haluaisin, että jokaisella perheenjäsenellä olisi jokin liikuntaharrastus, jo ihan nykyisten lasten liikkumis-suositustenkin mukaisesti. Pikkuveikka pelaa futista, yhdessä käymme uimassa ja sulkapalloa pelamassa. Poika ei ole kolmeen vuoteen harrastanut mitään, eikä suostu puhumaan syystä, että miksi hän ei halua sellaiseen ryhtyä. Poika on luonteeltaan tavallaan herkkä, heittää "hanskat tiskiin" jos ei heti osaa täydellisesti jotain.
Onko teillä muilla samanlaista "ongelmaa", tai kuinka olette lapsen houkutelleet jotain tekemään?
Kommentit (3)
Jos lapsi ei halua mihinkään liikuntaharrastukseen niin eihän se sitä tarkoita että hän ei mitään haluaisi harrastaa. Tärkeintä kai on että lapsi ylipäätään löytäisi itselleen mielekästä tekemistä jossa tuntee onnistumisen iloa ja josta olisi vastapainoa koululle. Meidän 7-vuotias aloitti tänä syksynä kuvataidekoulun ja on tykännyt kovasti. Hän ei ole motorisesti erityisen lahjakas joten ei ole viihtynyt ohjatuissa liikuntaharrastuksissa. Kannustetaan kotona sitten kaikenlaiseen hyötyliikuntaan, ja hän onkin kyllä kova liikkumaan, juoksee ja touhuaa mielellään pihalla ja puistoissa, koulumatkat pääsääntöisesti kävellään.
Tämä esikoisemme on myös sellainen jolta yleensä ensin tulee ei-vastaus kun jotain uutta ehdottaa. Niin oli tämän kuvataidekoulunkin kanssa. Lupasin, että sen saa lopettaa jos ei tykkää ja niin sain hänet aloittamaan. Monissa harrastuksissahan saa ainakin osan lukukausimaksusta takaisin jos lopettaa parin kerran jälkeen.
Lapsemme on liikunnallinen: talvella tykkää hiihtää ja luistelee isänsä kanssa, silloin kun nykytalven säät sen sallivat. Hän aloitti liikuntaleikkikoulussa aikanaan, pelasi yhden kesän jalkapalloa. Silloin huomasimme, että "rynnimisharrasteet" eivät hänelle sovi. Oli suunnistusta, kuvataidekoulua, yleisurheilua, koulun liikkaria, koulun kuoroa. Mutta kaikkeen on aikanaan tullut jokin stoppi, mikä syy milloinkin. Lapsi on sivustaseuraaja, arka. Hän tarvitsisi touhuun hyvän kaverin ja muutenkin erittäin turvallisen porukan. Tosi harmillista.
Nyt kesällä löysimme perheen yhteisen harrastuksen eli geocachingin ts. aarteenetsintää. Googlettamalla netistä löytyy tästä enemmän tietoa. Siitä poikamme oli innostunut. Leikin lomassa tuli ulkoilua, jännitystä, ongelman ratkaisua, karttaan ja maastoon tutustumista ja lopulta kirjoitti nettiin pienen kertomuksen aarrekohteesta. Kehittävää. Harrastukseen olisi tarvinnut GPS:n, mutta sitä emme hankkineet, koska tällöin kartanlukutaito ei olisi niin kehittynyt.
Nyt syksyllä kokeillaan koulun liikuntakerhoa. En jaksa odottaa paljoa...Poikamme on tavallaan täydellisyyden tavoittelija eli jos huomaa jäävänsä toiseksi, homma tyssää siihen tai jos on rynnimistä tai ei ole kaveria, ei jaksa olla kiinnostunut.
Koitan vain luottaa, kun pojalle kasvaa rohkeus ja hän löytäisi vielä jonkin oman jutun, mikä antaisi vastapainoa koululle.
Ymmärrän tunteesi, ap.
Oman lapsen tahtoa ja halua. Ehkä hän ei nauti urheilusta, vaan voisi kiinnostua musiikista, taiteista tai vaikkapa tietokonepeleistä. Toisaalta koulunkäynti voi viedä niin paljon voimia, että lapsi ei enää jaksa panostaa tahtomallaan tavalla mihinkään harrastukseen. Jos luontaista kipinää harrastamiseen ei ole, niin ei siitä loppujen lopuksi mitään tule.
Pakottaa ei kannata. Muistan aina kaveriani, joka oli velvoitettu lapsesta asti soittamaan viulua. Vanhempien mielestä se oli arvostettu taito, joka lapsen tuli oppia. Lopputuloksena tämä lapsi alkoi inhoamaan viulua niin paljon, että 16-vuotiaana kuuleessaan sen soittoa, alkoi oksentamaan.
Meidän yksi tuttavaperhe halusi kaikille pojilleen jalkapalloharrastuksen, koska isä oli valmentaja. Nappulat vietiin pienestä pitäen viikoittain treeneihin, hankittiin kunnolliset välineet ja isä opetti. Ala-asteiässä näistä pojista yksi jatkoi pelaamista, tosin jääkiekon, kaksi muuta poikaa eivät suostuneet millään keinolla mihinkään treeneihin.
Meillä vanhemmilla on usein jaloja tavoitteita ja haluja, mutta ne eivät aina kohtaa lasten halujen kanssa. Minun mielestäni on parasta antaa lapsen toteuttaa itseään niissä asioissa, joissa itse haluaa.