Lue keskustelun säännöt.
Lapsi reagoi tosi voimakkaasti iltatyöhöni, mitähän tässä tekisi?
11.12.2006 |
Osa-aikaistyö-opiskelijaperheessä on talous tosi tiukalla tällä hetkellä, joten joten olen jonkun aikaa tehnyt iltaisin muutaman ekstravuoron, jonka takia olen 1-2 iltaa viikossa pois kotoa. 3v. poika on tämän aikaa isänsä kanssa. Lapsi on ihan aina ollut hyvin kiinni minussa, ihan vauvasta lähtien, vaikka isä on ollut todella paljon paikalla ja osallistunut ihan vauva-ajoista lähtien tosi paljon lapsen hoitoon. Kun en ole töissä, olen todella paljon lapsen kanssa.
Lapsi on nyt päivisin neljä päivää päiväkodissa n. 6-7 h päiviä. Vaikka lapsi on siis kotonaan tutusti ja turvallisesti isänsä kanssa, on hän alkanut reagoimaan todella voimakkaasti näihin iltapoissaoloihini. Ei kertakaikkiaan päästä mua silmistään, lähes itkee pillahtaa kun näkee mun lähtevän, ja kotona ollessani roikkuu suunnilleen jalassa kiinni. Tämän lisäksi on alkanut änkyttää todella pahasti nyt. Tämän änkytyksen takia lähinnä olen nyt miettinyt, että onko tämä tavallista, ja onko kertakaikkiaan vai paras lopettaa iltatyöt, vai voiko pitääko mielestänne kolmevuotiaan alkaa oppia elämän realiteetteja ja että äidinkin on pakko tehdä töitä ja että maailmassa on vuorotöitäkin? Ahdistaa ja surettaa pikkumiehen reagointi...
Kommentit (8)
lapsi on jostain syystä ihan aina ollut todellinen äidin poika, ihan vauvasta lähtien, karmea huuto päällä ihan aina kun lähdin vaikka lenkille tai kauppaan tms. yksin. Nyt kun poika on vanhempi, niin viihtyvät kyllä hyvin yhdessä, hän esim. nukahtaa aina helpommalla isänsä kanssa niin päivä-kuin yöunillekin. Mutta nimenomaan nämä iltapoissaoloni tuntuvat olevan tosi vaikea paikka. Nyt kun en ole neljään päivään ollut iltaa poissa kotoa (ja poika ei ole ollut päiväkodissa), niin hän on iloinen ja hyväntuulinen ja änkytys on lähes poissa. Huomenna olen taas puoli kahdeksaan töissä, saas nähdä paheneeko taas änkytys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu, että vähän ojasta allikkoon mennään; otin iltatyön kun tuntui että alkoi ahdistamaan ainainen köyhyys ja loputon sentinvenytys, mutta lapsen oireilu ahdistaa kyllä vielä enemmän. Pitänee lopettaa iltatyöt ja yrittää löytää lisäksi jotain muuta juttua, jota voi tehdä päiväsaikaan vapaapäivinäni.
Toisaalta ymmärrän kyllä esim. anopin pointin hänen sanoessaan, että pakkohan se on lapsenkin oppia, että vanhempien on käytävä töissä ja että lapsi ei voi koko aikaa roikkua äidin helmoissa. Tottahan se on, etenkin kun hän ei siis ole edes muuten pitkiä päiviä päiväkodissa ja iltaisin aina siis kotona tutussa ja turvallisessa ympäristössä isän kanssa. En tiedä, ahdistaa koko tilanne ja poden tosi huonoa omaatuntoa.
Änkytyksen takia ennen niin sujuvasanaista pikkumiestä tuskin ymmärtää :-((
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(mulla on siis periaatteessa kaksi työtä tällä hetkellä.) Tuntuu, että nimenomaan nämä iltavuorot tuntuvat rassaavan pientä.
liittyen luottamustehtäviin: meni tosi monta iltaa viikosta pitkissä kokouksissa. Lopulta oli pakko sanoa, että minä lähden sitten aina puoli kahdeksalta, että ehdin edes pistää pienen lapseni nukkumaan.
..herätti kyllä melkoisesti kulmien kohottelua.
erosin sitten muutamasta tehtävästä juuri tämän takia, vaikka työ on sellainen että niitä pitäisi hoitaa työn ohessa.
Ainakin omien lasteni kohdalla vaikuttaa, että juuri tuossa 2,5-3,5-vuoden kohdalla on ollut aika voimakas äitiin takertumiskausi. Sitten kun se on mennyt ohi (just tuossa 3,5-vuoden paikkeilla) niin sittenhän sitä välillä tulee tunne, että mihin sitä äitiä tarvitaankaan, kun vain kaverit ja muut jutut kiinnostaisivat.