ihmeellinen virtsatie tulehdus?!
Sunnuntaina heräsin siihen että oli tosi tukala olo, alapäätä kirveli ihan kamalasti ja kun yritin käydä pissalla, ei vain tullut mitään. join pari litraa vettä ja olo helpotti, tänään sitten päätin mennä tekemään heti aamusta testin ja sieltä soitettiin että negatiivinen! Vieläkin on hiukan alapäässä sellainen olo että ihan kokonaan ei ole ohi mennyt mutta näin vain kävi. Minullla on jo parin kuukauden sisällä tullut pari kertaa sellainen päivä jolloin on tulehdus ja sitten se kaikkoaa pois, onko muilla vastaavia kokemuksia??
Kommentit (13)
Minä sairastan virtsatietulehduksia kroonisesti. Siis, lapsena 10 v estolääkitystä jonka tarve loppui aikuiseksi tultuani. Nyt tulehduksia on vajaa 10 vuodessa.
Tunnistan oireet jo vähäisestä. Minulla on kahdentyyppisiä oikeita, niitä joissa tiedän että on se bakteeri johon pitää saada lääkitys ja niitä, joissa tulehdus menee muilla keinoilla ohi. Se ei näy siellä arvauskeskuksen testeissä. Yl. leukosyytit on koholla, mutta bakteeria ei viljelyssä löydy.
Tähän jälkimmäiseen juon sopivasti nestettä ja istuin lämpimässä, jos ei helpota syön karpalotablettikuurin ( saa luontaistuotekaupoista ym.) Sekin helpottais sillä lääkekuurilla, mutta jos viljely on negaa sitä kuuria ei anneta.
karpalo kaikkinensa on hyvä lääke jos sairastelee paljon virtsatietulehduksia.
koska hoitaja niin suositteli. Se vaan tuntuu Todella kaukaa haetulta vaihtoehdolta sillä olen ollut onnellisessa parisuhteessa viimeiset 4 vuotta. No tuleepahan ainakin varmistus asiasta, eikä jää mieleen kummittelemaan. mutta kertokaa omia kokemuksia!
takaa sitä ettei miehesi ole voinut vieraissa käydä?
Onko sinulla kuivat limakalvot? Hiivaa? Epäspesifiikki vaginiitti? Oletko synnyttänyt milloin jos ollenkaan?
VTI ei noin vaan mene itsestään ohi päivässä vaan yleensä kyllä vaatii lääkehoiton.
en ole synnyttänyt eikä ole hiivaa tai muutakaan kummallista.
Itse lähden siitä lähtökohdasta että mieheni ei ole pettänyt sillä hän on sen verran rehellinen ihminen että ei olisi sellaista pystynyt kuuna päivänä pitämään sisällään. Viljelytestin tulokset saan huomenissa, saa nähdä näkyykö siellä jotain.
Mutta se siis tulee kun harrastaa paljon seksiä.... Siinä on alapää kovilla, niin tulee joku pieni tulehdus, tai suurikin
tuo voisi kyllä pitää paikkansa tässä tapauksessa, viimeaikoina seksiä on harrastettu aika paljon ja hartaasti ;) mutta mitenkäs tuo tuollainen todetaan ja meneekö ohi ilman lääkitystä vai ei?
ap
Toisaalta esim. runsas salmiakki voi aiheuttaa VTI-oireiden kaltaista oireilua.
Mutta tod näk kuuria, ja vähempi seksiä:)
Eli runsas seksi altistaa virtsatieinfektioille :) (joitain ihmisiä), jolloin sitten on usein vt-infektioita.
Hoitona mm. pissalla käynti aina rakastelun jälkeen (huuhtoo virtsaputken).
terv. kys. syndroomasta kärsinyt ;-)
vielä lisää kommentteja tietty saa laittaa, kiitos kuitenkin jo näistä jotka olen saanut!
Terve,
minulle on tullut kaksikin kertaa negatiivinen testitulos, vaikka kummallakin kerralla sairastin virtsistä. Toinen oli lapsena, toinen pari vuotta sitten. Arvauskeskuksesta soitettiin perään muutaman päivän kuluttua, että olivat tutkineet näytteen tarkemmin, ja virtsis löytyi. Kyllähän taudin tunnistaa, kun sen on kerran sairastanut.
Jos oireet jatkuvat (joskus ne menevät itsellään ohi), mene uudelleen testiin ja vaadi saada lääkkeet, ne kun auttavat yleensä heti. Joillakin tuo virtsis ilmeisesti oireilee herkemmin, eikä siis näy heti testissä.
Paranemisiin!
Eilen tosiaan soittivat että mitään tulehdusta ei ole ja kun valitin että jotain tähän vaivaan on nyt saatava niin olivat tutkineet tarkemmin ja siellähän se tulehdus oli ollutkin. He aikovat tehdä kuulemma vielä jonkun herkkyystestin ja perjantaille vasta saan lääkkeet!! no parempi sekin kun ei mitään, täytyy vain juoda todella paljon niin olo helpottuu.
Kiitos kaikille vastauksista!
Ap