Varattuun ihastuminen
Ihastuin harrastusten kautta uuteen ihmiseen. Näimme useita kertoja viikossa harrastuksen takia. Hänkin innostui seurastani poikkeuksellisen paljon nähdessämme ja kertoi myös jännittävänsä seuraani. Juttelimme paljon kaikesta mahdollisesta.Huomasin hänen katselevan/seurailevan minua. Hän on poikkeuksellisen sosiaalinen ja innostuva ihminen kyllä muutenkin joten häntä on todella vaikea tulkita. Molemmat ovat parisuhteessa mutta itselläni avoin parisuhde, ei lapsia. Kävimme ulkona juttelemassa niitä näitä ja viestimme jonkun verran. Viestit eivät olleet ainakaan minun puolestani sellaisia, että muille uusille kavereille sellaisia laittaisin ellei olisi muutakin kuin kaverifiiliksiä. Kerroin, että minulla on jonkinlaisia tunteita häntä kohtaan ja hän oli kovin yllättyneen oloinen mutta halusi silti vielä nähdä lisää vaikka itse ei samoin tuntenutkaan. Yllättyneisyys oli jopa liioiteltua miettien viestinnän tasoa. Itse koen todella vaivaannuttavaksi nähdä ketään ihmistä mikäli en ole kiinnostunut hänestä samalla tavalla. En myöskään koe, että ihastuneen kannattaisi jäädä erityisesti roikkumaan toiseen vaan kaverina. Lopulta siinä kuitenkin huomaa haaveilevansa turhia ja elättelee turhia toiveita. Mitä tekisitte vastaavassa tilanteessa, antaisitteko olla koko ihmisen näkemisen vai yrittäisittekö pysyä kavereina?
Kommentit (21)
Hän on sukupuoleltaan oletetusti mies. Syvällinen ja lempeä.
-Ap
Emme ole tapailleet. Olemme nähneet muutamia kertoja harrastuksen ulkopuolella kahdestaan. Olemme jutelleet paljon harrastustamme ennen, jälkeen, kaikissa mahdollisissa hetkissä. Ihastusta kestänyt pian vuoden.
-Ap
Jos olet noin ihastunut, kannattaisi varmaan edetä tuon ihmisen suhteen. Hän saattaa hyvinkin olla kiinnostunut sinusta.
Ap, sulla ei ole parisuhdetta jos teillä on avoin suhde. Katsos kun pari = kaksi eli kaksi ihmistä suhteessa.
Kuten ylempänä kerroin, että hän ei oman kertomansa mukaan ole ihastunut. Haluaa silti tutustua ja nähdä. Kysymys oli enemmänkin: olen tässä pohtinut, että onko järkeä nähdä ihmistä josta pidän kamalasti jos toinen haluaa olla oman kertomansa mukaan vain kaveri?
-ap
Ei kyllä kuullosta siltä, etteikö olisi sinusta kiinnostunut. Miksi hän haluaisi vain tutustua turhaan? Onko kuinka vanha henkilö kyseessä?
Vierailija kirjoitti:
Kuten ylempänä kerroin, että hän ei oman kertomansa mukaan ole ihastunut. Haluaa silti tutustua ja nähdä. Kysymys oli enemmänkin: olen tässä pohtinut, että onko järkeä nähdä ihmistä josta pidän kamalasti jos toinen haluaa olla oman kertomansa mukaan vain kaveri?
-ap
Parisuhteen irvikuva sulla on, muita etsimässä.
Vierailija kirjoitti:
Hän on sukupuoleltaan oletetusti mies. Syvällinen ja lempeä.
-Ap
Oletetusti. Mutta onkin nainen.
Tulemme juttuun todella hyvin, keskustelemme on virkistäviä ja ajattelemme useista asioista samansuuntaisesti. Olen ajatellut, että haluaa tämän vuoksi tutustua lisää. Hän on iältään hiukan alle 40vuotta. En kokenut häntä aluksi ulkonäöllisesti viehättävänä mutta kun tutustuin luonteeseen opin pitämään myös hänen ulkonäöstään.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten ylempänä kerroin, että hän ei oman kertomansa mukaan ole ihastunut. Haluaa silti tutustua ja nähdä. Kysymys oli enemmänkin: olen tässä pohtinut, että onko järkeä nähdä ihmistä josta pidän kamalasti jos toinen haluaa olla oman kertomansa mukaan vain kaveri?
-ap
Parisuhteen irvikuva sulla on, muita etsimässä.
Ap osa ihmisistä voi kunnoittaa sitä omaa parisuhdettaan eivätkä hyppelehdi suhteesta toiseen pienestä ihastuksesta huolimatta.
Anna olla. Kyllähän varatulle aina pieni vipinä kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Anna olla. Kyllähän varatulle aina pieni vipinä kelpaa.
Kiitos vinkistä. Varmaan parempi antaa olla
-ap
Mun puoliso harrastaa paljon vastakkaisen sukupuolen kanssa. Hänet saa vaikka kokonaan omaksi. Nauti.
Minkä ihmeen takia tapailisit häntä, jos ei tunne samoin kun sinä?
Anna sen keskittyä omaan suhteeseensa.
Anna olla.
Mikäs siinä.olen nussimaan päässy nyt keskimäärin kerran päivässä.
Kotisairaanhoidossa toimii ja kolmesti käy. Vaippojen vaihdon aikaan tahtoo mennä aikaa, kun kulli on puolen metrin pituinen topakka patukka. Sykkii vallan vimmatusti.
Millainen tämä nainen on?