Puolison vakava sairastuminen - miten sopeuduit?

Me ei olla vielä viittäkymmentäkään. Puolisolla juhlat jo lähellä, itse olen muutaman vuoden nuorempi.

Mun kirjoituksia on paljon tuolla muistisairauksiin liittyvissä aloituksissa.

Mutta oikeastaan syy siihen, miksi palaan tänne, on että haluaisin jakaa tätä elämänmuutoksen ja omaishoitajaksi ajatumisen henkistä taakkaa. Olis ihana jakaa kokemuksia muiden kanssa.

Mun puoliso ei ole tehnyt mitään pahaa. Hän on tarvitseva, rakastava, hämmentynyt ja sovinnollinen (suurimman osan ajasta). Mun henkinen pahoinvoiti johtuu kaikista niistä odotuksista ja toiveista, jotka tässä tuntuu kadonneen kuin tuhka tuuleen. Rakkaus on muuttunut sellaisesta vastavuoroisesta suhteesta, jossa voi olla odotuksia... joksikin ihan muuksi.

Kaikki on muuttunut. Esim. kun ajattelee vaikkapa nyt kesällä mökkeilyä, se on kaikki, ihan kaikki, mun vastuulla ja peräänkin pitää katsoa.

Tai mulla ei ole esim . vuosiin ollut mitään kaipuuta tuonne yöelämään, niin nyt suren sitäkin puolta. En ollutkaan ihan valmis vielä näin mummoutumaan.