Kumpi tärkeämpää, rentoilu vai huolehtiminen?
Eräs somessa itseään esillä pitävän mielestä rentoilu ajaa esim. perheenjäsenten terveydentilan ohi.
Viisi kissaa on jo päätynyt ennenaikaiseen hautaan, kun omistajia ei kiinnosta niitä hoitaa. Viimeistä ei ole näkynyt somessa joulukuun puolivälin jälkeen, kun omistaja erehtyi naureskelemaan seuraajille tekemässään "joululahjaporinoissa", miten kissa roikkuu takiaisena emännän tiellä työpöydällä. Kun seuraajat huomauttivat, että työläästi hengittänyt kissa pitäisi viedä eläinlääkärille, omistaja totesi että hänellä on tässä joulunvietto kesken. sen jälkeen kissaa ei ole nähty somessa, vaikka aikaisemmin oli omistajansa sivuilla koko ajan esillä. Kysyttäessä omistaja on väittänyt, että kissa on edelleen omistajalla ja "voi ihan hyvin", mutta ei enää koskaan esiinny somessa, koska siitä "syntyy kiusanpitoa".
Harva ihminen säilyttää mieluummin eläinrääkkääjän maineen kuin julkaisee yhden ajantasaisen videon tai kuvan kissastaan. Mutta kun ei niin ei.
Kummallisinta on, että jäljellä vielä olevat yhteistyökumppanit yhä syytävät matroonalle mekkoja.
Valokuvaajaksi itseään tituleeraavan joutenolijan itse videoimia pätkiä löytyy eläinystävän muodostamana koosteena googlettamalla Youtube kissan katoaminen ja valitsemalla ensimmäisen osuman.
Linkki toimii kun blankot poistaa välistä:
https://www. youtube. com/watch?v=llzU_CdaCtJI
Ketjuun ilmestyy pian ko. henkilö moittimaan "kiusaamisesta". Kannattaa katsoa tuo video, muistaa että kuvamateriaali on henkilön itsensä alun perin kuvaamaa ja jakamaa, ja miettiä onko sittenkin totuus muuta kuin eläinkiusaajan kiusaamista.
Toinen video P:n asenteesta känselointiin ja ränttivideoihin ja toisaalta P:n aikaisemmista salailuista ja valehteluista
https://www. youtube. com/watch?v=EUnAZN_bO8w
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos eläinsuojeluilmoitus todetaan aiheelliseksi ja eläin otetaan pois, onko mitään prosessia joka takaa, ettei ihminen saa uudestaan otettua eläintä itselleen?
Ainakin sana kiertää harrastajien ja kasvattajien keskuudessa, niin että tällaiselle omistajalle ei uutta pentua anneta.
Rescue-eläimen voi kuitenkin ottaa?
Niin no... valveutuneen rescuepaikan pyörittäjät myös seuraavat tilannetta ja jos joku jää kiinni eläimen laiminlyönnistä, hänelle ei anneta aikuista lemmikkiä uudelleensijoitukseen. Kyllähän varsinkin pienemmillä paikkakunnilla sana kulkee nopsaan.

Voisiko joku valaista, minkä takia tästä ketjusta uudemmat kuin 7.7. viestit hävitetään? Eläinten huonosta kohtelusta puhuminen on tärkeä asia.
Ellokselle voisi laittaa asialliseen sävyyn palautetta. Samoin Popkenille. Tosin Popkenilta ei viime aikoina ole näkynyt yhteistyökolttuja tyrkyllä. Ehkä he siis ovat jo tajunneet, että oma maine menee, kun tekee yhteistyötä lemmikkien laiminlyöjän kanssa.
Vaikea ymmärtää tuon kissan"omistajan" järjenjuoksua. Jos kissa kerran on hengissä ja hyvinvoiva, miksei voisi julkaista siitä videota, kun videoita muutenkin kylvää someen ja kissat ovat olleet hänen tuotoksissaan näkyvässä osassa aikaisemminkin. Mikseipä voisi vielä kiittää seuraajia, jotka kiinnittivät huomiota kissan huonoon vointiin ja kehottaneet viemään lääkäriin. Mut ei, jankataan vaan että kiusaus ja maalitus vain jatkuisi... miten niin??

Puheet ja epätietoisuus eivät lopu ikinä, ellei kissaa näytetä julki. Päivänselvä asia.

Yksi video tai kuva, jossa näkee korvapuolen Sulon ja vaikuttajan uusissa silmälaseissaan, riittäisi
No nyt on yhdellä kanavalla tainnut tulla lipsautettua, että kissa on kuollut. Vaikea on näköjään tulla kissakaapista.
Vierailija kirjoitti:
No nyt on yhdellä kanavalla tainnut tulla lipsautettua, että kissa on kuollut. Vaikea on näköjään tulla kissakaapista.
Nyt kissa kuitenkin on sitten taas elossa, eikä PasiP halua jankata siitä enempää.
Ei tajua, että asia pysyy muistissa ja samoin kissankiusaajan maine niin pitkään kunnes selvyyttä asiaan ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Ellokselle voisi laittaa asialliseen sävyyn palautetta. Samoin Popkenille. Tosin Popkenilta ei viime aikoina ole näkynyt yhteistyökolttuja tyrkyllä. Ehkä he siis ovat jo tajunneet, että oma maine menee, kun tekee yhteistyötä lemmikkien laiminlyöjän kanssa.
Popken on lopettanut yhteistyön kissankiusaajan kanssa.
Salailua on kestänyt nyt 8 kk.

Suomen Ellos piilottelee organisaatiotaan, joten paras olla yhteydessä Ruotsin johtoon. Heitä varmasti kiinnostaa tietää, että täällä kaveerataan lemmikkien laiminlyöjän kanssa
Samainen some"vaikuttaja" joka on laiminlyönyt lemmikkiensä hoidon ja tekee sinnepäin tuotemarkkinointia Ellokselle on nyt narahtanut uusien seuraajien ostamisesta Instagramiin.
Kissojaan ignooranneen digital creator-vaikuttajan yritykset nostattaa kiukkua Ylilaudalla hänen tempauksistaan keskustelua käyviä kohtaan ovat säälittäviä. Aivan syyttä suotta häntä raukkaa somekiusataan. Hän kuitenkin ihan itse ohjasi keskustelut Ylilaudalle.

Sillä perusteella, että hän ei itse siellä käy!!
Ja ehkä myös sillä perusteella, että hän ajatteli voivansa poistattaa keskustelut yhtä vaivatta sieltä kuin muualtakin somesta. Taisi olla yllätys, että näin ei olekaan asian laita.

Tuota noin... jos itse estoitta kuvailet kissaasi someen ja näytät maailmalle miten huonosti se voi, ei voi paljon moittia kiusaamisesta, jos ihmiset ehdottavat eläinlääkärikäyntiä. Enemmänkin olis kiitoksen paikka, jos itse ei ole mitään käryä lemmikin huonovointisuudesta.
Kuulostaa AP aika maaniselle. Meneppä adoptoimaan sieltä yksi kissa ja rauhoitu.
Mutta ei siis mitään jälkiseurantaa tms?