Millaisia juhannusvieraita nyt ilmaantui teidän vaivoiksenne?
Täällä on viikkotolkulla kauhisteltu kamalia mökkivieraita ja annettu ymmärtää, että mökkien suuntaan on valtaisat ruuhkat, kun lokkeilijat ajelevat siipeilemään keksipaketin kanssa (mikäli muistivat sen ostaa).
Mites kävi?
Kommentit (11)
No tuliko vieraita sinne luxusmökille, jonne kaikki havittelevat?
Vai kävikö niin, että sai ihan yksin katsella lahonneita seiniä?
Oikein ihana juhannus kotona oli. Ruokaan ja juomiin meni 200 euroa kahdella aikuisella. Tänään käydään vain kylässä ja kaupassa ensi viikolle vähän ruokaa täydentämässä.
Ei ketään tullut vieraaksi, kun en kutsunut ketään kylään.
Ei ketään, ei ole mökkiä eikä oltu edes kotona. Poikettiin sen sijaan itse äidille saunaan eilen ehtoolla ja yöksi sitten kotiin.
Ei ollut vieraita vaivoina mutta pitäähän sitä jonkun yrittää pilata se niinkuin naapuritalon pilkkaavat lapset.
Joku kävi perjantaina iltapäivällä rynkyttämässä ulko-ovea. Ovikello toimii onneksi pattereilla, mutta ne poistin jo viikkoa ennen.
Suurin osa lokkeilevia mökkivieraita koskevista tarinoista on keksittyjä, tai sitten rajusti vääristeltyjä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut vieraita vaivoina mutta pitäähän sitä jonkun yrittää pilata se niinkuin naapuritalon pilkkaavat lapset.
Oisit pistänyt pakettiin!
Kukaan ei saanut pöljiä juhannusvieraita ja näin ollen kaikki hyvin valtakunnassa. Muistakaa tämä ensi keväänä, kun aloitatte valituksen. Tosiasia on, että kukaan ei halua kuppaiselle mökillenne.
Ei ollut vieraita.
Rauhallinen ja mukava juhannus oli, kuten aina.
Huonostihan siinä kävi...