Nyt kun Kokoomus johtaa orkesteria
Nähdään varmasti pienten ja keskisuurten yritysten kulta-aika, Kokoomus kun on yrittäjien ja yritysten asialla!
Myös omistaminen on kokoomuslaisille tärkeää, joten varmasti helpotetaan omistusasunnon hankintaa pienituloisellekin!
Kommentit (6)
Ei tämä hallitus mikään kokoomuksen marssi ole. Hallitus on aina kompromissi. Kaikki luopuu tavoitteistaan ja keskivaiheella tavataan.
Eilen näytettiin uutissa kuvaa, joissa vierekkäin olivat Orpo, Häkkänen ja Valtonen, tuli mieleen, että nyt meillä on sinisilmähallitus. Kaikilla niin kirkkaat sinisilmät kuvissa.
Lopetetaan täällä käyminen annetaan näiden trollien yksinään jäädä keksimään satuja ja tarinoita. Suurin osa on vielä itämään röllejä, joilla itsellään alkaa olla pula kaalistakin. Tarkoitus on vain (pjutnin tunnustama) lännessä aiheuttaa tyytymättömyyttä ja halua liittyä venäläisten ihanaan elämään ja kannattamaan sotaa.
Ei vain jaksa, kun menee vähän överiksi nämä aloitukset. Minuutin välein tunkee "köyhä työtön sairas" valittamaan muka ihan oikeasti hallituksen mahdollisten toimien aiheuttamia säästöjä yhteiskunnalle.
Mistä niitä oikein riittääkään, kun kaikkihan on niin loistavasti edellisen hallituksen jäljiltä.
Ja sitten se kauhistuttavin ihmisparan kohtalo, että siihen kykenevän pitäisi mennä töihin. IIIIIK.
Vierailija kirjoitti:

Mennä töihin? Yksi työpaikka kymmentä työtöntä kohden. Kun pitäisi noita faktojakin osata katsoa. IIIIIK.
Paskat, kaikkee säkin uskot!