Syöminen päristelyä
Puolen vuoden täysimetyksen jälkeen aloitettiin kiinteiden maistelu reilu viikko sitten, ensin perunaa, nyt perunaa parsakaalin kera. Ekat maistelut oli aika pitkälti kakomista ja veikkaan, ettei mahaan asti juurikaan mennyt mitään. No, harjoitteluahan tuo syöminen vaatii, mutta nyt muutamana päivänä syöminen on ollut pelkkää päristelyä. Ottaa ruoan mielellään vastaan, mutta päristelee sen saman tien pitkin keittiötä (naama peruslukemilla, joten tuskin on ihan pelkästä hassuttelusta kyse). Ollaan yritetty kiinnittää vauvan huomio muualle, mutta fiksuna poikana se osaa leikkiä mukilla ja päristellä samaan aikaan :) Onkohan kyse ihan vain halusta leikkiä ja kokeilla, miten ruoka lentää vai eikö poika pidä ruoan mausta, rakenteesta...? Mitenköhän tuohon päristelyyn pitäisi suhtautua... Lopettaa ruokailu sillä erää siihen (se tosin sitten loppuu siihen ekaan lusikalliseen) vai työntää ruokaa naamaan ja tyytyä siihen, että suurin osa löytyy sen jälkeen omilta rinnuksilta? Vai pitäisikö kokeilla muita makuja?
Pojan paino on pudonnut alakäyrille, joten siinä mielessä olisi tärkeää saada edes jotain kiinteää uppoamaan.
Kommentit (2)
että ruoka on liian karkeaa, eli voisi ehkä kannattaa koittaa vaikka riisijauhoista keitetyllä vellillä/puurolla, toimi ainakin meillä alkuun. Sitten meni jo pikakaurahiutaleista keitetty löysä kaurapuurokin ja seuraavaksi peruna. Kokeilemalla löytyy oikeat konstit, sitä itse kyllä toisen lapsen äitinä miettii että mitähän kaikkea tuli tehtyä väärin (tai oikein) ekan lapsen kohdalla, kun hänellä aikanaan nämä kiinteät ruoat otti niin kamalan koville...
ei kun tsemppiä!
kun aloittelin viikkoa ennen puolivuotispäivää tytölleni kiinteitä ruokia. Istutin vauvaa sitterissä ja syötin. Pärinä ainakin meillä tarkoittaa eri tilanteissa tympääntymistä, väsymistä tai vastenmielisyyttä, olen tullut huomaamaan :) Vakavin päristelykausi meni muutamassa viikossa ohi (esikoinen tosin huomasi asian ja häneltä sitä oli huomattavasti vaikeampi saada loppumaan!), kun aina kun ruokaa alkoi lentää, katsoin silmiin ja sanoin tiukasti että " ei saa päristää!" Vauva katseli minua kummissaan ja välillä tuli itkukin (tietysti oli hankalaa äidillekin sanoa tiukasti ruokailutilanteessa!) mutta kummasti alkoi helpottamaan. Tärkeintä, kun yrität itse olla menettämättä malttiasi vaikka keittiön seinät, lattiat ja omat vaatteet on uudessa pilkkukuosissa...
Ongelma muuten toistui aina uusien ruokalajien kohdalla, eli lienee ollut ainakin meillä jonkinlainen puolustautumiskeino vierasta vastaan. Riittävän pitkään kun antoi samaa ruokaa ennenkuin alkoi sotkea muuta joukkoon riitti ilmeisesti turvaamaan lapsen hyväksynnän... Mutta nyt pari kk kiinteiden aloittamisen jälkeen ruoka maistuu todella hyvin eikä pärinääkään enää kuulu syöttötuolista, tosin sitten uusia kivoja " keksintöjä" on tullut... :)