Miten ystävyys onnistuu uskovaisen ja ei-uskovaisen välillä?

Ei onnistunut, minä ja muslimi.

Hyvin onnistuu.

Kunhan uskovainen pitää mölyt mahassaan eikä ala tuputtamaan ja tuomaan uskoaan esiin joka paikassa.

Vierailija kirjoitti:

Kunhan uskovainen pitää mölyt mahassaan eikä ala tuputtamaan ja tuomaan uskoaan esiin joka paikassa.

Eikä ateisti ateismiaan.

Hyvin onnistuu, kunhan uskovainen myöntää olevansa herkkäuskoinen hölmö ja ei-uskovainen suostuu olevansa suvaitsevainen kumppaninsa typeryydelle.

Minulla ja ystävälläni on onnistunut hyvin. Hän kunnioittaa minun ateismiani ja minä taas en ala kyseenalaistamaan hänen uskoaan. Hän ei ole koskaan tuputtanut minulle uskoaan, oikeastaan monesti on sanonut, että minun elämäni on helpompaa ja loogisempaa ilman uskontoa.

Kun äitini sairastui vakavasti, ystäväni kertoi rukoilleensa jumalaltaan voimia minulle ja äidilleni. Hän oli vilpitön ja se oli hänen tapansa yrittää auttaa. En loukkaantunut, vaan arvostin hänen elettään.

No ihan ensimmäisenähän kannattaa ottaa nämä uskon asiat pöytään ja tehdä niistä kaiken keskipiste.

Seuraavaksi kannattaa aloittaa molemminpuolinen aivopesu ja ehdollistaa kaikki sen varaan.

Siitä tulee aivan mahtavaa :D

Niin..mitä usko tarkoittaakaan.

ei ongelmaa, jos ei ole päivi räsänen.

"Usko on lujaa luottamusta, ojentautumista sen mukaan mikä ei näy."

Onnistuu, jos kumpikin kunnioittaa toisen elämänkatsomusta, eikä tyrkytä omaansa.

Kyllä voi toimia. Esim. sellaisella järjestelyllä, että uskovainen osapuoli ei itse ota uskon sisältöön liittyviä asioita esiin jos ei-uskovainen osapuoli ei aiheesta kysy, mutta ei-uskovainen osapuoli sietää sen että erilaisten arkipäivän kuulumisten joukossa esiintyy seurakuntajuttuja silloin tällöin.

Kyllä voi hyvin toimia. Molempien täytyy hyväksyä toistensa elämänkatsomukset. Näiden elämänalueiden piilotteleminen konfliktien pelossa ei vielä ole kovin syvällistä ystävyyttä.