Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Oliko armeija sinulle pettymys?
21.06.2023 |
Kävin armeijan vapaaehtoisena 1997. Palvelusaika oli tuolloin 8 kk miehistöllä. Palveluksessa oli paljon epäasiallista, niin varusmiesjohtajien kuin opistoupseerien takia. Mistään motivoivasta koulutuksesta ei silloin puhuttu, vaan virheet huomattiin ja niistä haukuttiin (pahasti). Kapiaisten kielenkäyttö oli epäasiallista ja jos yksi mokasi, kaikkia rangaistiin. En edes jaksa kertailla niitä kaikenlaisia pelleilyjä, miten jouduin todistamaan esim iltavahvuuslaskennoissa. Ne oli ihan vaan alokkaiden ja myöhemmin jääkärien kiusaamista.
Homma muuttui vasta puolen vuoden kohdalla, kun vanhemman ikäluokan alikessut ja kokelaat lähti pois ja oman ikäluokan RUK:istä ja AuK:kista valmistuneet tuli meidän johtajiksi. Silloin keskityttiin itse asiaan kunnolla, koska kukaan - paria poikkeusta lukuunottamatta - ei kehdannut lähteä simputtamaan alokaskavereitaan.
Armeijasta jäi huono muisto huonon ja alentavan kohtelun vuoksi. En ole mikään mamari, mutta tajusin jo 17-vuotiaana, että tämä ei ollut sitä mitä halusin ja se värittää edelleen kuvaa armeijasta. Ja asennettani.
Onko muita joille intti oli pettymys?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Tuo käsitys perustuu vapaaehtoiseen armeijan käymiseen,suurimmalla osalla ei ole vaihtoehtoja siihen.Itse en "odottanut" siltä yhtään mitään.
Olisinhan minä sinne joutunut kahden vuoden päästä kuitenkin. Vapaaehtoisena sain sen alta nuorempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli pettymys. Alusta alkaen se oli ihme pelleilyä jonka väliin oli ujutettu vähän asiaakin. Kuitenkin yleinen ilmapiiri oli melko vittuuntunut ja loppuvaiheessa palvelua lähes kapinoitiin. Hyvät hetket pystyn laskemaan yhden käden sormilla.
Vierailija kirjoitti:
Kävin jo aiemmin. Touhu tuntui siksi turhalta, että kaikki tiesivät, että jos koillisesta, idästä tai kaakosta tullaan niin meidän sakista ei ole sillä kalustolla todellakaan mihinkään. Moti oli nolla, mutta siihen aikaan oli tapana käydä armeija, jos ei ollut joku epä-mies.
Miltäs nyt tuntuu katsoa kun Ukraina on löylyttänyt sitä idästä, koillisesta tai kaakosta uhannutta vihollista meitä huonommalla kalustolla ja koulutuksella?
Ehkäpä Suomen puolustusvoimien varusmieskoulutus ja varustus ei olekaan ollut ns turhaa. Itse olen ylpeä siitä että pystymme ja haluamme tarvittaessa puolustamaan omaamme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin jo aiemmin. Touhu tuntui siksi turhalta, että kaikki tiesivät, että jos koillisesta, idästä tai kaakosta tullaan niin meidän sakista ei ole sillä kalustolla todellakaan mihinkään. Moti oli nolla, mutta siihen aikaan oli tapana käydä armeija, jos ei ollut joku epä-mies.
Miltäs nyt tuntuu katsoa kun Ukraina on löylyttänyt sitä idästä, koillisesta tai kaakosta uhannutta vihollista meitä huonommalla kalustolla ja koulutuksella?
Ehkäpä Suomen puolustusvoimien varusmieskoulutus ja varustus ei olekaan ollut ns turhaa. Itse olen ylpeä siitä että pystymme ja haluamme tarvittaessa puolustamaan omaamme.
Ei Ukrainalla välttämättä ole huonompi kalusto tai koulutus, mitä Suomella oli joskus ennen. Nykyisin maanpuolustukseen on taas sallittua satsata mutta YYA-sopimuksen ja Neuvostoliiton aikaan määrärahat oli aika pienet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ollut pettymys. Palvelusaika oli 19 vuotiaalle nuorelle miehelle 11kk seikkailuretki josta vielä maksettiin (tosin aika vaatimattomasti).
Omana palvelusaikanani 90-luvulla koulutus oli paikoitellen kovaa niin fyysisesti kuin henkisesti mutta meistä kasvoi yhteen hitsautunut ja aselajiylpeyttä uhkunut joukko.
Ainakin itse pääsin kokemaan unohtumattomia hetkiä intissä, kokeilemaan omia rajoja, tutustumaan ihmisiin oman koulukaveriporukan ulkopuolella ja ennen kaikkea itsenäistymään.
Tämä on kyllä jännä. Omat kokemukseni on ihan päinvastaisia. Yhteishenkeä ei juuri ollut, jokainen puuhaili omiaan ja tuvassa ei ollut oikein minkäänlaista yhteishenkeä. Kaikki tehtiin pakosta eikä ketään kiinnostanut koko paska. Aamuja laskettiin ja kaikkea haukuttiin. Pinnausta oli paljon. Kun armeija loppui, kukaan ei tiettävästi ole edes pitänyt yhteyttä toisiinsa.
Meillä oli varsinkin alokasaikana erittäin hyvä henki tuvassa. Kaikilla oli hyvä motivaatio mutra kukaan ei ollut liian tosissaan vaan osattiin myös nauraa itsellemme ja sille touhulle. Vedettiin ns särmääminen tappiinsa mutta hymy huulilla ja ilman tosikkomaisuutta.
Naapurituvassa olikin sitten aivan erilainen meininki, kenelläkään ei ollut motivaatiota, kaikki tehtiin minimisuoritulsella jos ollenkaan ja yhteishenki näytti olevan aika olematonta.
Koin olleeni äärettömän onnekas siinä että päädyin tupaan missä porukalla oli positiivinen asenne ja kyky ottaa fyysisesti tai psyykkisesti haastavat tilanteet huumorilla ja hyvällä yhteishengellä vastaan.
Muutaman vuoden ajan näimme muutamien tuoakavereiden kanssa aina välillä intin jälkeenkin, mutta sen jälkeen elämä on kuljettanut eri suuntiin. Se verran mitä olen netistä ja somesta vakoillut niin tupakaverit näyttävät pärjänneen elämässään ihan hyvin intin jälkeenkin. Ehkä positiivinen asenne ja huumori on auttanut siinäkin.
PsPr I/94
Ah, herkkä poikarakkus on niin kaunista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liian vähän oli simputusta.
Siinä se vasta selviää, keistä ei hermojensa puolesta ole ainesta ryhmänjohtajaksi yms.
Saanjs mä siis tulla kostaan sulle koulukiusaamistraumat?
Pas kaa. 90 luku
Pienit mikkhiirit juoksutti alokasaikana ees taas ja nauroivat päälle. Brutaalia touhua jossa koko homma perustu kiusaamiseen ja pinnan kiristämiseen. Aivan saamattomia ihmisraunioita olivat kapiaiset. Näin vanhempana ymmärtää että alkoholiongelmaisia oli moni.
Kun lakkasin yrittämästä alkoi sujua ja katosin tavallaan johonkin. Ei mitään hyvää jäänyt. 11kk
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut pettymys. Siellä kasvaa henkisesti.
m39
Sinua ei olekaan hetkeen näkynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täyttä paskaa se oli alusta loppuun. Ihan ihmeellisiä kusipäitä koko paikka täynnä kapiaisista alkaen. Kun komppanian vääpeli vittuilee alokkaalle tämän änkytyksestä sadan muun alokkaan edessä samalla kun tunkee nikotiinipussia huuleen tajusin mihin paskalaitokseen olin joutunut. Omissa tuvissa oli sentään suhteellisen täysjärkistä porukkaa vaikka ei siellä mitään loppuelämän ystävyyssuhteita syntynytkään
Alue: Aihe vapaa
Meillä oli varsinkin alokasaikana erittäin hyvä henki tuvassa. Kaikilla oli hyvä motivaatio mutra kukaan ei ollut liian tosissaan vaan osattiin myös nauraa itsellemme ja sille touhulle. Vedettiin ns särmääminen tappiinsa mutta hymy huulilla ja ilman tosikkomaisuutta.
Naapurituvassa olikin sitten aivan erilainen meininki, kenelläkään ei ollut motivaatiota, kaikki tehtiin minimisuoritulsella jos ollenkaan ja yhteishenki näytti olevan aika olematonta.
Koin olleeni äärettömän onnekas siinä että päädyin tupaan missä porukalla oli positiivinen asenne ja kyky ottaa fyysisesti tai psyykkisesti haastavat tilanteet huumorilla ja hyvällä yhteishengellä vastaan.
Muutaman vuoden ajan näimme muutamien tuoakavereiden kanssa aina välillä intin jälkeenkin, mutta sen jälkeen elämä on kuljettanut eri suuntiin. Se verran mitä olen netistä ja somesta vakoillut niin tupakaverit näyttävät pärjänneen elämässään ihan hyvin intin jälkeenkin. Ehkä positiivinen asenne ja huumori on auttanut siinäkin.
PsPr I/94