Jos työnteko pitää tehdä kannattavaksi, niin oliko hallituksella muuta mahdollisuutta?
Olemme varmaan kaikki (paatuneita lorvijoita lukuunottamatta) samaa mieltä siitä, että työnteosta pitää saada palkka, joka kannattaa. Ihaninta olisi, että palkka olisi niin hyvä.
Palkkoja on paha korottaa, koska niihin ei ole rahaa. Maa ei voi ottaa enempää velkaa, eikä kaikilla yrityksillä ole rahaa. Ja muutenkin sitten alkaisi inflaatio juoksemaan kovemmin.
Eli mitä muuta mahdollisuutta hallituksella oli kuin leikata tuista, jotta työnteosta tulee kannattavaa?
Kommentit (24)
Palkkoja ei tulla nostamaan, vaikka mitä muuta tehtäisiin, sillä kun isoherra saa enemmän voittoa, niin ei se sitä pois jaa.
Miten olisi se surullisen kuuluisa "luoda työpaikkoja?"
Sipilän hallitus taisi vähän lupailla sellaista, Marinin hallitus, joko onnenkantamoisella tai teoillaan kaikessa hiljaisuudessa loi työpaikkoja. Orpo, kun ei muutakaan osaa, leikkaa leikkaa ja leikkaa.
Koska hallituksen tehtävä on muuten ollut nostaa palkkoja?
Mikään pakko ei ole tehdä mitään sosiaaliturvan leikkauksia. Se on pelkkää aatteen paloa.
AP on ikävä kyllä täysin oikeassa; jos tukia saa miltei saman kuin palkkaa matalapalkkatöistä, niin loppuu baskaduuneilta tekijät. Ja kaikkein mielettömintä on kuvitella että tänne laivataan kehitysmaalaisia tekemään ne baskaduunit, sillä välin kun suomalaiset sluibailevat kotona.
Hei, ne kehitysmaalaiset joutuvat kustantamaan elämänsä Suomessa sillä matalalla palkallaan, ja pian hoksaavat tehdä samoin kuin suomalaiset; sluibailla kotona tuilla.
Sittenkö haetaan lisää kehitysmaalaisia tilalle? Ja rahoitetaan koko homma velalla?
Koska näinhän olisi käynyt jos edellinen hallitus olisi jatkanut.
Vierailija kirjoitti:
Oletko 12-vuotias ja kotona puhutaan paljon kokoomuksesta..? Olohuonessa Orpon kuva seinällä.
Mitä sitten??
Näinhän se on.
Ja kun pitää tehdä kompromisseja, niin sitten lopputulos on sellainen, ettei se suurinta osaa aivan miellytä.
Vierailija kirjoitti:
Mikään pakko ei ole tehdä mitään sosiaaliturvan leikkauksia. Se on pelkkää aatteen paloa.
Johan siitä on puhuttu kymmenen vuotta, että meidän sosiaaliturva tulee romuttumaan, koska me emme sitä enää voi ylläpitää.
Tämä on vain se ensimmäinen vaihe. Jatkoa tulee tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
AP on ikävä kyllä täysin oikeassa; jos tukia saa miltei saman kuin palkkaa matalapalkkatöistä, niin loppuu baskaduuneilta tekijät. Ja kaikkein mielettömintä on kuvitella että tänne laivataan kehitysmaalaisia tekemään ne baskaduunit, sillä välin kun suomalaiset sluibailevat kotona.
Hei, ne kehitysmaalaiset joutuvat kustantamaan elämänsä Suomessa sillä matalalla palkallaan, ja pian hoksaavat tehdä samoin kuin suomalaiset; sluibailla kotona tuilla.
Sittenkö haetaan lisää kehitysmaalaisia tilalle? Ja rahoitetaan koko homma velalla?
Koska näinhän olisi käynyt jos edellinen hallitus olisi jatkanut.
Aamen
Kyllä minulle ainakin työnteko olisi kannattavaa vaikka 1 800€/kk palkalla. Siitä jäisi ainakin 500€ enemmän käteen kuin nyt ja olennainen erohan on se, että saisin kaikki nuo 500€ säästöön. Nykyään en saa säästöön kuin 50€/kk, sillä ei mitään tulevaisuutta suunnitella.
Kotimaisia työttömiä voisi tukea kouluttautumaan uudestaan, mutta ei nyt sentään. Annetaan keppiä jollei mene töihin, vaikkei työnantajat ole yhtään innokkaampia palkanmaksajia.
Sieluni silmissä näen maireasti hymyilevän Orpon Aterix tyylisesti roomalaisessa kaleerilaivassa paukuttamassa rumpua, kun kahleissa olevat orjat soutavat ja nahkaruoska soi. 😁
Vierailija kirjoitti:
Palkkoja ei tulla nostamaan, vaikka mitä muuta tehtäisiin, sillä kun isoherra saa enemmän voittoa, niin ei se sitä pois jaa.
Niitä isoja voittoja saavia isojaherroja on aika vähän. Suurin osa Suomen yrityksistä on nyrkkipajoja, joissa ansaitaan leipä työnteolla.
Vierailija kirjoitti:
Kotimaisia työttömiä voisi tukea kouluttautumaan uudestaan, mutta ei nyt sentään. Annetaan keppiä jollei mene töihin, vaikkei työnantajat ole yhtään innokkaampia palkanmaksajia.
Sieluni silmissä näen maireasti hymyilevän Orpon Aterix tyylisesti roomalaisessa kaleerilaivassa paukuttamassa rumpua, kun kahleissa olevat orjat soutavat ja nahkaruoska soi. 😁
Meillä on Suomessa ilmainen koulutus. On myös paljon kaiken maailman erikseen työttömille osoitettuja koulutuksia . Miksi työttömät eivät kouluttaudu?
Vierailija kirjoitti:
Mikään pakko ei ole tehdä mitään sosiaaliturvan leikkauksia. Se on pelkkää aatteen paloa.
Jos somaaaliperhe saa kymppitonnin kuukaudessa, siitä saa ja pitää leikata rajusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään pakko ei ole tehdä mitään sosiaaliturvan leikkauksia. Se on pelkkää aatteen paloa.
Johan siitä on puhuttu kymmenen vuotta, että meidän sosiaaliturva tulee romuttumaan, koska me emme sitä enää voi ylläpitää.
Tämä on vain se ensimmäinen vaihe. Jatkoa tulee tulevaisuudessa.
Mutta eihän tähän ongelmaan auta mitenkään se, jos tuensaajat tekevät jotain puuhastelua. Ihan sama määrä tukea heille silti maksettaisiin, ja lisäksi tulisi lisäkuluja puuhastelun järjestämisestä, organisoimisesta jne. Vai onko ideana, että tulee halvemmaksi, kun kunnat eivät enää palkkaa ihmisiä, vaan samat työt aletaan tehdä pienillä tukirahoilla? Siitä toki koituu säästöä (kunnille), mutta kuinka järkevää se sitten on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotimaisia työttömiä voisi tukea kouluttautumaan uudestaan, mutta ei nyt sentään. Annetaan keppiä jollei mene töihin, vaikkei työnantajat ole yhtään innokkaampia palkanmaksajia.
Sieluni silmissä näen maireasti hymyilevän Orpon Aterix tyylisesti roomalaisessa kaleerilaivassa paukuttamassa rumpua, kun kahleissa olevat orjat soutavat ja nahkaruoska soi. 😁
Meillä on Suomessa ilmainen koulutus. On myös paljon kaiken maailman erikseen työttömille osoitettuja koulutuksia . Miksi työttömät eivät kouluttaudu?
Ne työttömille tarkoitetut koulutuksethan ovat jotain "näin teet CV:n" -tsemppikursseja. Oikeaan koulutukseen on on vaikea saada työkkäristä "lupaa". Esim. jos haluaisi parantaa osaamistaan avoimen yliopiston tai avoimen ammattikorkean kursseilla tai jopa siten, että opiskelisi parin vuoden ajan päätoimisesti työttömyysetuudella. Näihin työkkäri suhtautuu todella nihkeästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään pakko ei ole tehdä mitään sosiaaliturvan leikkauksia. Se on pelkkää aatteen paloa.
Johan siitä on puhuttu kymmenen vuotta, että meidän sosiaaliturva tulee romuttumaan, koska me emme sitä enää voi ylläpitää.
Tämä on vain se ensimmäinen vaihe. Jatkoa tulee tulevaisuudessa.
Ai vaan kymmenen vuotta? Kyllähän sitä erään (pm) puolueen edustajat maalailivat näitä kauhukuvia jo -90 luvulla, todennäköisesti jo aiemmin, mutta oma poliittinen muistini ei riitä kuin siihen -80 luvun loppuun.
Eivät nuo hallituksen toimen tee kannattamattomasta työstä yhtään enempää kannattavaa. Jos työstä saatu palkka ei riitä elämiseen, niin ei se riitä yhtään sen enempää jatkossakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään pakko ei ole tehdä mitään sosiaaliturvan leikkauksia. Se on pelkkää aatteen paloa.
Johan siitä on puhuttu kymmenen vuotta, että meidän sosiaaliturva tulee romuttumaan, koska me emme sitä enää voi ylläpitää.
Tämä on vain se ensimmäinen vaihe. Jatkoa tulee tulevaisuudessa.
Ai vaan kymmenen vuotta? Kyllähän sitä erään (pm) puolueen edustajat maalailivat näitä kauhukuvia jo -90 luvulla, todennäköisesti jo aiemmin, mutta oma poliittinen muistini ei riitä kuin siihen -80 luvun loppuun.
Joo, kirjoitin väärin. Itse olen 80-luvun nuori. Muistan kyllä, että silloinkin puhuttiin. Nyt se alkaa konkretisoitumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotimaisia työttömiä voisi tukea kouluttautumaan uudestaan, mutta ei nyt sentään. Annetaan keppiä jollei mene töihin, vaikkei työnantajat ole yhtään innokkaampia palkanmaksajia.
Sieluni silmissä näen maireasti hymyilevän Orpon Aterix tyylisesti roomalaisessa kaleerilaivassa paukuttamassa rumpua, kun kahleissa olevat orjat soutavat ja nahkaruoska soi. 😁
Meillä on Suomessa ilmainen koulutus. On myös paljon kaiken maailman erikseen työttömille osoitettuja koulutuksia . Miksi työttömät eivät kouluttaudu?
Mitä olen nähnyt niin kaikki koulutukseen halukkaat eivät opiskelemaan mahdu. Nythän Orpon hallitus on aikeissa puuttua aikuiskoulutukseen, enkä usko, että ainakaan tuplaamalla resursseja.