Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Entiset seurakuntanuoret, miten teille kävi kun kasvoitte pois nuorten toiminnasta?
18.06.2023 |
Tahtoisin tosiaan tietää, mitä entisille seurakuntanuorille on käynyt sen jälkeen kun ikää tuli niin paljon, että tutusta ja turvallisesta nuorten porukasta piti lähteä pois. Jatkuiko seurakuntayhteys paikallisseurakunnan muussa toiminnassa tai jossain muualla? Jäikö usko jäljelle (vai oliko sitä koskaan ollutkaan)? Mikä on suhteenne ev.lut. kirkkoon nykyään, ja mitä ajattelette seurakuntanuorena viettämästänne ajasta? Kaikkea muutakin aiheeseen liittyvää saa kertoa ihan vapaasti.
Kommentit (12)
Me ollaan edelleen kavereita. Osalla on perhe, osa on sinkkuja. Osa on uskossa, osa ei. Vietetään paljon aikaa yhdessä ja ollaan toistemme lasten kummeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liityimme opiskelijoiden ja nuorten aikuisten raamattupiiriin sitä mukaa kun muutimme yliopistokaupunkeihin tai lapsia tuli. En tiedä, että kukaan meistä olisi luopunut uskostaan. Naimisiin mentiin nopeasti ja perhe perustettiin heti. Seurakunnat järjestävät muutenkin lapsiperheille kaikenlaista toimintaa, niin on helppo pysyä mukana.
Jos nyt jotenkin voin tiivistää tämän kaiken yhteen lauseeseen niin se menisi näin: Oma ikäluokka lähti srk-toiminnasta ja vaihtuva seurakuntajohto muutti sääntöjä sellaiseen suuntaan, ettei olisi ollut järkeä jäädä.
Oli kivaa viettää teini-iän vuosia kirkon toiminnassa. Meillä oli tosi mukava porukka alkuvuosina kun vanhimmat isoset ja yövalvojat olivat 2000 ja 2001 syntyneitä. Riparin jälkeen, syksyllä 2018 mentiin parin riparikaverin kanssa isoskoulutukseen ja toimittiin riparien isosina monet kesät. Pidän edelleen moneen vanhaan rippikoululaiseen yhteyttä ja on tosi mahtavaa nähdä millaisia nuoria heistä on kasvamassa. Muistan sen kun silloinen, todella arvostettu ja rakastettu srk-pappi vaihtoi seurakuntaa ja sen mukana alkoivat mielestäni todella kummalliset muutokset.
Meidän seurakunnan leiriohjelmista tuli yhtäkkiä todella konservatiivisia. Tietyistä asioista esim. murrosikään liittyvistä muutoksista, seksuaalisuudesta ylipäätään, ei yhtäkkiä enää saanut vitsailla ja piti alkaa pukeutua peittävämpiin vaatteisiin (tytöillä ei saanut olla mitään vähänkään paljastavaa päällä), koska uusi seurakuntapappi oli lestadiolainen taustaltaan. -00 ja -01 ikäpolvet olivat jo tässä vaiheessa lähteneet seurakuntatoiminnasta kokonaan ja jäljelle oli jäänyt erinäinen rykelmä -02 ja -03 syntyneitä. Lopulta jäljelle jäi vain muutama -02 ja ehkä kädellinen -03 syntyneitä isosia ja leiriohjaajia.
Yo-kirjoituksiin lukeminen ja porukan hajoaminen ja turhan konservatiivisuuden lisääntyminen söivät todella paljon omaa jaksamistani ja kiinnostustani srk-työtä kohtaan. Kaiken lisäksi mulla taisi mennä sukset aika pahasti ristiin tämän kyseisen uuden papin kanssa, koska en vain ollut hänen kanssaan samaa mieltä asioista.
Erosin kirkosta lähdettyäni seurakuntatoiminnasta. Pidän edelleen muutaman seurakuntanuoren kanssa yhteyttä, mutta en ole pahemmin kirkossa käynyt. Muistelen noita 3-4 vuotta edelleen lämmöllä tosin. Se pappi tosin saa haistaa pitkät.
En ollut sitä porukkaa. Ne oli niitä jotka ristit kaulassa kulkivat riparin jälkeen isoskoulutuksineen ym. Ei kiinnostanut minua. Kaipa jokainen heistä on erkaantunu omille poluilleen vähitellen.
Vierailija kirjoitti:
En ollut sitä porukkaa. Ne oli niitä jotka ristit kaulassa kulkivat riparin jälkeen isoskoulutuksineen ym. Ei kiinnostanut minua. Kaipa jokainen heistä on erkaantunu omille poluilleen vähitellen.
Miksi edes vastaat, kun et ollut sitä porukkaa??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ollut sitä porukkaa. Ne oli niitä jotka ristit kaulassa kulkivat riparin jälkeen isoskoulutuksineen ym. Ei kiinnostanut minua. Kaipa jokainen heistä on erkaantunu omille poluilleen vähitellen.
Ketä kiinnostaa? Et ole kohderyhmää.
vuosimallia-03 kirjoitti:
Jos nyt jotenkin voin tiivistää tämän kaiken yhteen lauseeseen niin se menisi näin: Oma ikäluokka lähti srk-toiminnasta ja vaihtuva seurakuntajohto muutti sääntöjä sellaiseen suuntaan, ettei olisi ollut järkeä jäädä.
Oli kivaa viettää teini-iän vuosia kirkon toiminnassa. Meillä oli tosi mukava porukka alkuvuosina kun vanhimmat isoset ja yövalvojat olivat 2000 ja 2001 syntyneitä. Riparin jälkeen, syksyllä 2018 mentiin parin riparikaverin kanssa isoskoulutukseen ja toimittiin riparien isosina monet kesät. Pidän edelleen moneen vanhaan rippikoululaiseen yhteyttä ja on tosi mahtavaa nähdä millaisia nuoria heistä on kasvamassa. Muistan sen kun silloinen, todella arvostettu ja rakastettu srk-pappi vaihtoi seurakuntaa ja sen mukana alkoivat mielestäni todella kummalliset muutokset.
Meidän seurakunnan leiriohjelmista tuli yhtäkkiä todella konservatiivisia. Tietyistä asioista esim. murrosikään liittyvistä muutoksista, seksuaalisuudesta ylipäätään, ei yhtäkkiä enää saanut vitsailla ja piti alkaa pukeutua peittävämpiin vaatteisiin (tytöillä ei saanut olla mitään vähänkään paljastavaa päällä), koska uusi seurakuntapappi oli lestadiolainen taustaltaan. -00 ja -01 ikäpolvet olivat jo tässä vaiheessa lähteneet seurakuntatoiminnasta kokonaan ja jäljelle oli jäänyt erinäinen rykelmä -02 ja -03 syntyneitä. Lopulta jäljelle jäi vain muutama -02 ja ehkä kädellinen -03 syntyneitä isosia ja leiriohjaajia.
Yo-kirjoituksiin lukeminen ja porukan hajoaminen ja turhan konservatiivisuuden lisääntyminen söivät todella paljon omaa jaksamistani ja kiinnostustani srk-työtä kohtaan. Kaiken lisäksi mulla taisi mennä sukset aika pahasti ristiin tämän kyseisen uuden papin kanssa, koska en vain ollut hänen kanssaan samaa mieltä asioista.
Erosin kirkosta lähdettyäni seurakuntatoiminnasta. Pidän edelleen muutaman seurakuntanuoren kanssa yhteyttä, mutta en ole pahemmin kirkossa käynyt. Muistelen noita 3-4 vuotta edelleen lämmöllä tosin. Se pappi tosin saa haistaa pitkät.
Mulla ei ole mitään luterilaisuutta vastaan, en vain koe sitä itselleni sopivana uskontona :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katkeroiduin ev.lut. kirkolle moneksi vuodeksi, kun en kelvannut isoseksi. Seurakunnassani arvostettiin enemmän sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita tyyppejä, jotka ryyppäsi joka viikko eikä edes väittänyt uskovansa Jumalaan, kuin ujoa mutta tunnollista uskovaa hissukkaa. Erosin kirkosta pian sen jälkeen kun täytin 18 ja olen myöhemmin löytänyt toimivan seurakuntayhteyden muualta.
En ollut ns. srknuori koskaan, en mahtunut siihen porukkaan hevarin näköisenä angstisena nuorena. Onneksi mahduin kirkon penkkiin mummojen joukkoon aina, siellä kävin nuorena ja sama jatkunut aikuisenakin. Opiskeluaikana päädyin opiskelijatoimintaan mukaan, raamattupiiriin. Siellä oli monenlaisia ihmisiä ja viihdyin, muttta silloin ja edelleen on joka viikkoinen messu tärkeämpi ja sinne olen omat lapsenikin vienyt, ajatuksena, että se on sellainen srkyhteys joka kantaa koko elämän. Uskossa olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ollut varsinainen seurakuntanuori, mutta koin riparilla voimakkaan uskoontulokokemuksen ja kävin sen jälkeen säännöllisen epäsäännöllisesti yhden ev.lut. herätysliikkeen nuortenilloissa. Yliopistossa opiskellessani olin aktiivinen kahden ev.lut. herätysliikkeen opiskelijatoiminnassa. Sen jälkeen en enää löytänyt paikkaani luterilaisuuden parista, vaan olen monen vuoden pohdinnan tuloksena kääntynyt ortodoksiksi. Käyn kirkossa pari kertaa viikossa, rukoilen ja luen Raamattua päivittäin ja pyrin kilvoittelemaan niin kuin kirkko opettaa, vaikken aina onnistukaan siinä.
Sama kuin yllä - en ollut seurakuntanuori vaan kuljin yhden herätysliikkeen lastenleireillä, riparilla ja nuortentapahtumissa. Opiskeluaikana etäisyys liikkeeseen kasvoi, mutta meillä oli kuitenkin raamis, jossa oli muutamia noilta ajoilta tuttuja. Välillä olin kokonaan irti uskovien yhteydestä, mutta kun tutustuin uskovaan mieheen, olen palannut seurakuntayhteyteen kotikaupungissani olevassa ev.lut. jumalanpalvelusyhteisössä. Käymme jonkin verran myös vapaiden suuntien tilaisuuksissa, vaikka kuulumme yhä ev.lut. kirkkoon.
Nuoruudesta tuttua herätysliikettä pidän yhä jonkinlaisena hengellisenä kotina ja herkistyn ja saan turvaa esimerkiksi vanhoista tutuista lauluista, mutta ajattelen nykyään asioista jonkin verran liberaalimmin. Usko rakastavaan Jumalaan on kulkenut kuitenkin matkassa turvallisena perustana elämälle.
Alue: Aihe vapaa
En usko enää Jumalaan, mutta lämmöllä muistelen noita aikoja.
Nyt viime aikoina on alkanut soida päässä vanha gospel-biisi, jota nuorten illoissa kuunneltiin. "Mitä totuudenmukaisemmin olen oppinut katsomaan, sitä pimeämmältä näyttää tulevaisuuteni ja tämä maa."