Mitä jos mies ei haluakaan enempää kuin yhden lapsen?
Pistän tännekin vielä, jos joku olisi miettinyt samoja juttuja. Väärä palsta varmasti, mutta laitan silti, kun tuolla vauvakuume-osastossa on enemmän plussaanko pian -juttuja.
Meillä on 2-v lapsi ja itse olen toivonut toista jo pitkään ja pian alkaisi olla aika yrittää, minun mielestäni. Tilanteemme on kuitenkin sellainen, että mieheni on aika vakavasti sairas ja odottaa pääsyä leikkaukseen. Hän on sanonut välillä miettineensä, että ei ehkä halua enempää lapsia, koska leikkaukseen pääsystä ei ole tietoa ja sairaus saattaa ehkä tulevaisuudessa uusia leikkauksesta huolimatta. Kaikki on siis kovin epävarmaa mieheni terveyden osalta, mutta on myös mahdollista että elämme kohtalaisen normaalia elämää kunhan hän vaan pääsee leikkaukseen ja toipuu siitä.
Olen miettinyt että miten ihmeessä ratkaisemme sen pulman, että mies ei ehkä ollenkaan halua enää lapsia ja minä haluaisin ainakin vielä toisen. Toisaalta haluan ymmärtää miestäni, sillä hänen tilanteensa ei ole helppo ja tajuan kyllä, että pikkuvauvan kanssa ' alusta aloittaminen' tuntuu kovin raskaalta projektilta kun ei itsekään ole ihan kunnossa. En kuitenkaan pysty luopumaan omistakaan haaveistani ja minusta tuntuu jo nyt pahalta ajatella, että en enää tulisi toista kertaa äidiksi. Tottakai olen onnellinen pikkuisestamme ja osaan kyllä arvostaa sitä, että meillä on tämä maailman ihanin lapsi.
Onko joku ollut samassa tilanteessa ja löytänyt jonkun keinon ratkaista asia? Tämä kun ei ole mikään koiranhankintakysymys, että toinen voisi luvata ulkoiluttaa sitä joka ikinen aamu. Molempien vanhempien panosta tarvitaan yhtä lailla lapsen kanssa.
Kommentit (3)
Meillä ei ole vastaava tilanne, siis olemme molemmat vanhemmat ns. terveitä. Sikäli liippaa läheltä, että jos mieheni olisi saanut päättää yksin, meillä ei olisi ollenkaan lapsia. Nyt on kuitenkin kaksi leikki-ikäistä. Minä kovasti halusin ja hän ikäänkuin suostui siihen ekaan. Poika valvotti kovasti ja huusi iltakoliikkia, mies siis ilmoitti että ei enempää lapsia " tää ei ole kivaa" .
Minä en voinut ajatella että olisi vain yksi lapsi, halusin ehdottomasti toisen ja taas mieheni ystävällisesti tähän suostui.
Kuulostamme varmaan ihan kajahtaneilta pariskunnalta, mutta näin on edetty. Emme ole enää nuoria, joten emme voineet odotella, kunnes tuntuisi oikealta hetkeltä. Lapset tehtiin kovalla puurtamisella nopeaan tahtiin. Mies lienee salaa tyytyväinen, että " suostui" lapsentekoon. On hoitanutkin lapsia kovasti, vaikka taisin joskus luvata, että minä hoidan, jos hän suostuu tekemään. Siitä ei ole onneksi enää puhuttu.
En osaa ajatella miten olisimme toimineet, jos tosiaan toinen meistä olisi sairas. Mutta ikäväähän se on kun miehen ja naisen toiveet lapsimäärästä ovat erilaiset. Se kai on aika yleistä. Tuntuu, että suurin osa jättää tekemättä, jos ovat erimieltä. Mulla on ollut vaan niin kova halu saada lapsia, että olen ottanut riskin joutua yh:ksi. Mietin jopa kolmatta, mutta meillä tulee jo ikä vastaan. Harmi kun miehet voi tehdä lapsia melkein koko ikänsä, mutta naiset ei.
Toivottavasti teillekin löytyy ratkaisu.
Itse olen sairastanut vuosia melko harvinaista sairautta, jossa minulla on paljon särkyjä ja toimintakyky ei ole aina paras mahdollinen eli itselläni se on yksi syy, että lapsia en voisi enää ajatella hankkivani (väärä ilmaisu, tuplatkin hoidoilla). Minulla itselläni on ainakin tunne, että voimavarani ovat rajalliset ja yritän kunnialla selvitä näistä kahdesta (olisi jäänyt yhteen, jos tuplia ei olisi tullut) ja mietin välillä, miten jaksan heidän kanssaan, miten talous yms. Itse en tällä hetkellä montaa pennosta talouteen tuo eli sekin painaa mieltä. Uskon, että miehenä asia painaisi vielä enemmän, kun edelleen on totuttu asetelmaan " mies elättää perheensä" ainakin osittain. Näistä näkökulmista voisin ajatella miehesi kantaa. Sairastaminen on pirun raskasta ja tekee olon epävarmaksi.
Toki ymmärrän, että toivoisit kaksi lasta perheeseesi. Tuo edellisten neuvoma aikalisä asialle voisi olla paikallaan niin voisitte rauhassa edetä asia kerrallaan. Onneksi teillä on kuitenkin yksi lapsi, lapsettomuuden suossa taistelleena se on suuri siunaus, vaikka pidäthän sitä itsekin " maailman ihanimpana lapsena" .
Kaikkea hyvää perheellesi.
Lukiessa tuli mieleen, että ehkä miehesi ajattelee vastuuta mikä lisääntyy. Ymmärrän hyvin, koska jos on noin epävakaa terveystilanne just nyt niin on ihan normaalia, että mieluummin ei suunnittele lisää vastuuta. Tietysti ajattelette varmaan molemmat, että toipuminen alkaa leikkauksesta jne, mutta sairastajalla on itsellä usein kuitenkin takaraivossa se, että entäs jos ei alakaan ja miten voi kaikki mennä huonompaankin suuntaan...
Voisko auttaa, että sovitte vaikka vuoden tai parin päähän ajankohdan jolloin mietitte asiaa uudelleen? Siinä ajassa kai ehtii jotakin tapahtua leikkauksen/toipumisen suhteen ja sun ei tarvitse työntää ajatusta kokonaan pois. Tietysti se on odottamista ja odottamisen odottamista. :) Mutta varmaan viisaampaa kuin kiirehtiä, jos ei ole yhtä mieltä näin suuresta päätöksestä. Ja sitten kun lapsen saa niin se ei lähde siitä minnekkään... eli nautit siitä sittenkin ihan kylliksi, joten molemmille sopivamman hetken odottaminen ei ole niin dramaattista kuin se hurjassa vauvakuumeessa tuntuu... :)
Olen työn puolesta läheltä seurannut joiden kroonisesti sairaiden vanhempien huolta omasta jaksamisesta lasten vuoksi. Se on ihan todellista, että siinä tilanteessa ajattelee vastuuta vaikeampana asiana kuin terveenä, koska elämän rajallisuus on niin konkreettisesti läsnä jokaisen päivän jokaisessa touhussa.
Voimia teille molemmille ja pikaista paranemista myös.